Siskokset

Kävin kuvaamassa eilen sekä mun pikkusiskoa että isosiskoa ja pääsimpä mää itekki mukaan pariin kuvaan. Ku näitä kuvia nyt kattoo niin ei voi kyllä muuta sanoa, ku että mulla on oikeesti maailman kauneimmat siskot. <3

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa teille oikeen ihanaa loppuvuotta! Toivottavasti teiän joulu on sujunu hyvin, täällä ainakin joulua ollaan vietetty yhtä ihanissa merkeissä ku joka vuosi aiemminkin. :) Palaillaan toivottavasti pian, luultavasti sitten vähän laajempien joulukuulumisten merkeissä!

Maailman söpöimmät synttärijuhlat

Tälleen tyylikkäästi myöhässä tämän(kin) postauksen kanssa, mutta voisin todeta jälleen tapoihini uskollisesti, että parempi kai kuitenkin myöhään kun ei millonkaan! :-D Ihan hirmusesti on ollu tässä puuhaa viime aikoina, kiitos muun muassa kovaa vauhtia lähestyvän joulun, pienen Bena-pennun ja autokoulun. (Tästä viimesestä tekijästä puheenollen, arvatkaapa kuka sai eilen autokortin?! :'D Joku on kyllä nyt niiiin mielissään.) Sitäpaitsi sain nää synttärikuvatki itelleni vasta pari päivää sitten, niin ymmärtänette varmaan miksei tätä postausta aiemmin oo tullu. x)

Mutta nyt kun on kuvatkin mun hallussa ja on hetki aikaa istuskella rauhassa koneen äärellä ennen illan muuta ohjelmaa, on mun kyllä pakko tulla jakamaan teiän kanssa nää muutamat kuvat mun ystävien mulle järkkäämistä synttäreistä, jotka tuollon noin kuukausi sitte oli, koska kattokaa nyt kuin söpöä meillä tuolla oli! Nuo tarjoiltavat oli ihan superhyviä ja synttärilahja, jonka nuilta tytöiltä sain oli kyllä kans niin ihana. Ton synttäriteeman lisäks teemaks oli valikoitunu jouluteema, joten voitte vaan kuvitella miten tunnelmallista meillä oli, kun joululaulut soi taustalla, me istuttiin lattialla vieretysten lämpimät villasukat jalassa ja tonttulakit päässä ja pelailtiin lautapelejä kuulumisia samalla vaihellen. 

Ei voi oikeesti muuta sanoa, ku että mulla oli todellaki aivan maailman söpöimmät (ja onnistuneimmat) synttärijuhlat ja mun ystävät on maailman parhaita. <3 Kiitos vielä jokaiselle teistä, että järjestitte mulle noin kivan päivän, sitä on aivan ihana muistella näin jälkikäteen! 

(Suurin osa nuista postauksen kuvista on mun ystävän Miin ottamia, kiitos siis niistäkin!)

Talven taikaa

Lumihiutale kielelleni
sulaa ennen aikojaan

Punaposket kaikkialla
lumen valtaan antautuu

Pakkanen otettaan kiristää
myös revontulet yötaivasta kaunistaa

Niin hiljaista,
vain yhden askeleet maassa narskahtelee

Ja niin rakastun,
lumoudun taas, 
tähän talven valkeaan taikaan.

-Sini

Meidän uusi tulokas

... Bena nimeltään. Vaikka Bena saapuki meiän hoiviin vasta noin viikko sitte, tuntuu ainakin musta, niinku se ois ollu meillä aina, nimittäin niin hienosti tää pieni sydäntenvalloittaja on jo ottanu oman paikkansa tässä perheessä.

Alku ei Benalla ollut paras mahdollinen, vaan yhdestä leikkauksestakin tää pikkuinen on jo joutunut selviytymään, mutta silti se on aina jaksanut olla niin reipas ja hieno poika! Toipuminen on sujunut tosi hyvin ja Bena alkaa olla vihdoin jo lähes kunnossa: niin utelias ja energinen pakkaus, mutta samalla tosi hellyydenkipeä ja pohdiskeleva. Se on ehkä maailman paras tunne, kun tää pikkumies kiipeää syliin monta kertaa päivässä ja päättää ottaa päikkärit siinä. <3  (Just tälläkin hetkellä istun lattialla Benan nukkuessa mun sylissä) Tai se, kun tää tyyppi kattoo meitä niin suloisesti pää kallellaan ja ihan selvästi mietiskelee kaikenlaista, se viimestään niiin sulattaa kaikkien sydämet, hah. :-D Vaikka jotenki musta tuntuu kyllä, että jokaikisen tyypin sydän, joka vaan on saanut vierestä Benan elämää seurata, on sulanu aikoja sitten muutenkin, ihan ensitapaamisella jo. 

Vaikka koiranpentu tuokin tosi paljon työtä ja huolehtimista, koska Benakin on vielä niiin vauva, eikä kaikki muutenkaan oo aina koiran kanssa niin ruusuilla tanssimista, niin kyllä tää siitäkin huolimatta antaa meille niin paljon enemmän ku ottaa. Se vaan on niin palkitsevaa ja huippua, kun saa olla tuommosen söpöliinin kanssa tekemisissä joka päivä ja nähdä, miten toinen kasvaa ja oppii kokoajan jotain uutta. Meidän pikkuinen jäbä. <3

Yhdessä voittamattomat

Moi! Mietittiin mun pikkusiskon kanssa tuossa muutama päivä sitte, että mitä kivaa me voitas tehä yhessä, kun kerranki kummallaki oli vapaata, eikä tarvinnu kiirehtiä mihinkään suuntaan. Päätettiin sitte kirjottaa toisillemme tarinat, joiden aiheita ei kuitenkaan saatukkaan ite valita, vaan mää sain tehtäväks valita pikkusiskolle aiheen, josta hänen täyty kirjottaa ja toisinpäin ja lopuks sitte käytiin ne tekstit yhessä läpi. Mun tehtävänanto kuulu näin: "15-vuotiasta tyttöä kiusataan koulussa. Lopulta hän kyllästyy siihen ja saa koulun kykykilpailussa tilaisuuden näyttää salaisen taitonsa yrittäen näin lopettaa kiusaamisen koko koulussa." Ja nyt pääsetteki lukemaan tän tekstin, jonka kirjotin tuon tehtävänannon pohjalta:

Yhdessä voittamattomat

Vaellan koulun käytävää hitaasti eteenpäin uppoutuneena omiin ajatuksiini, mutta siitä huolimatta tuntien selvästi luokkatovereideni pilkkaavat katseet jälleen selässäni. Kuulen kuiskutuksen yltyvän edessäni, takanani, ja oikeastaan, ihan jokapuolella. "Niin, minulla taitaa olla tänään vuorostaan vääränväriset hiukset, eihän tämän kaltainen surkimus saa kulkea ihmisten ilmoilla näin upeilla bruneilla." hymähdän itsekseni, jo niin kovin kyllästyneenä siihen jatkuvaan arvosteluun ja ivaan mitä saan joka päivä osakseni, milloin näyttäen liian massasta erottuvalta, milloin vain liian upealta tai viehättävältä. Aina löytyy uusi syy, miksi en kelpaa ja mikä antaa oikeuden muille katsoa minua kieroon ja kiertää kaukaa. Vaivun kuitenkin lähes välittömästi takaisin omiin ajatuksiini jaksamatta taaskaan välittää siitä, mitä ympärilläni tapahtuu ja miten kuljen taas yksin, niinkuin totta puhuen olen aina tehnytkin, aivan ensimmäisestä koulupäivästä saakka.

Muistan yhä elävästi, kuinka silloin muutama vuosi sitten olin saapunut ensimmäisenä koulupäivänä uuteen kouluuni intoa puhkuen uudet, joukosta poikkeavat mutta kuitenkin varsin upeat vaatteet päälläni, vaaleanpunaiset hiukseni nätisti aseteltuina kampaukseen ja kasvot kauniisti hehkuen meikkaaja-siskoni aamuisen käsittelyn jälkeen, valmiina ottamaan uudet opettajat, opiskelijakaverit ja koko koulun avosylin vastaan.

Niin kuin tiedetään, toisinaan elämä kuitenkin osaa yllättää toden teolla, eikä se yllätys ollut tällä kertaa omalla kohdallani kovinkaan iloinen tai toivottu. Heti saapumiseni jälkeen minulle nimittäin tehtiin selväksi oppilaistovereideni toimesta, että en tule pääsemään mihinkään porukkaan mukaan, sillä olen liian outo, erilainen, ylimielinen, itsevarma, viileä, tunteeton. Kukaan ei tietenkään vaivautunut kuitenkaan tutustumaan minuun saadakseen selville pitävätkö nämä ennakko-oletukset paikkaansa vaan uskoivat jokaisen huhun ja "tiedon", mitä erityisesti nämä muutamat koulumme pikkulissuja sisältävät jengit kylvivät joka puolelle. Kai he näkivät minut jollakin tapaa uhkana ja sen seurauksena alentuivat niinkin alhaisiin tekoihin kuin ovat tässä lukuvuosien aikana pääni menoksi keksineet.

Muiden oppilaiden suhtautuminen minuun ei ole mikään salaisuus. Joka ikinen ihminen, jolla vain on silmät päässään, näkee kuinka muut oppilaat kiertävät minut kaukaa, luovat minuun inhoavia tai vähintäänkin sääliviä katseita, kuiskuttelevat ja naureskelevat minulle selkäni takana, nimittelevät mitä typerimmillä ja alhaisimmilla nimillä sekä yksinkertaisesti eristävät minut kaikesta, koko kouluyhteisöstä. Aluksi erehdyin koettamaan, josko saisin aikaan keskustelua edes jonkun luokkatoverini tai koulun oppilaan kanssa, mutta enää en viitsi edes vaivautua siihen: lopputulos kun oli aina sama, ensimmäisestä kerrasta lähtien. Jokainen juttukaverini lähti luotani heti kun vain avasinkaan suuni, joko omasta tahdostaan tai muiden painostamana tai pakottamana, omasta tahdostaan riippumatta.

Ehkä eniten minua kuitenkin häiritsee koko tilanteessa se, miten kukaan opettajista tai koulun henkilökunnasta ei ole puuttunu koko asiaan sanalla tai eleelläkään. Osa opettajista tuntuu jopa hyväksyvän muiden oppilaiden käytöksen ja piikittelevän minua muiden mukana. Se suututtaa, hämmentää, inhottaa ja surettaa minua niin valtavasti.

Ei kuitenkaan siksi, ettenkö itse selviytyisi tai pärjäisi tämän asian kanssa. Päinvastoin, en ole juurikaan päästänyt ilkeitä sanoja sisimpääni. En ole antanut kiusaajieni päästä ihoni alle tai luovuttanut heille valtaa romahduttaa ja hajottaa minua palasiksi. Elän vain omaa elämääni, hyväksyen sen tosiasian, etteivät ihmiset koulussa tule muuttamaan käytöstään minua kohtaan, sanoisinpa mitä tahansa tai kertoisinpa miten suoraan hyvänsä, että he toimivat väärin ja etten oikeasti ole sitä, mitä he luulevat minun olevan. Se, miksi kuitenkin olen niin huolissani johtuu siitä, että omien kiusaamiskokemusten pohjalta tiedän, miten raakaa ja järkyttävää kiusaaminen voi pahimmillaan olla enkä millään jaksa uskoa, että kaikki muut kykenisivät olemaan samassa tilanteessa yhtä vahvoja ja itsevarmoja kuin itse olen. Kuinka joku herkkä ja epävarma ihminen voisi ikinä selvitä ehjänä tuosta kaikesta? Tai edes hengissä? Pystyisikö tämä pieni ja arvokas ihminen enää koskaan palaamaan normaaliin elämään vai olisiko hänen elämänsä pilattu, lopullisesti?

Päivät kuluvat ja pohdin kuumeisesti ratkaisua mielessäni jatkuvasti pyörivään ongelmaan. Kuinka ikinä voisin saada nuo kiusaajat, edes pienen osan heistä, tajuamaan, miten paljon pahaa he saattavat käytöksellään aiheuttaa? Kuinka se ikinä voisi onnistua kun en onnistu pääsemään edes kenenkään oppilaan juttusille? - Kunnes eräällä välitunnilla, kuin vastauksena mietiskelyilleni silmäni havaitsevat aulan ilmoitustaululla huomiota herättävän julisteen: "Koulujen kykykilpailu! Kaikki koulumme oppilaat ovat oikeutettuja osallistumaan. Ilmoittautumiseen vaaditaan vain nimesi ja vuosiluokkasi. Tule ja yllätä koko koulu salaisella taidollasi!" Tuijotan yhä suurta kirkuvanpunaista tekstiä aivojeni raksuttaessa kuumeisesti. Äkkiä suuni loksahtaa ammolleen kun vihdoin tajuan, millainen mahdollisuus on juuri avautunut silmieni eteen. "Jes! Nyt mä tiedän!" hihkun innoissani ja saan vielä normaaliakin enemmän katseita ja naurahduksia osakseni. Mutta en välitä, olen vain yksinkertaisesti liian innoissani suodakseni huomiota millekään muulle. "Mikään tai kukaan ei tule pilaamaan tätä suunnitelmaani, siitä pidän huolen" ajattelen hiljaa itsekseni, kyeten tuskin estämään itseäni pomppimasta ja hyppimästä edestakaisin.

Kilpailuun ilmoittautumisen jälkeiset viikot kuluvat kovan työn ja aherruksen parissa. Valmistelen joka päivä aivan yömyöhään saakka sanoituksia uuteen biisiini, joka on omistettu niille ihmisille, jotka ovat olleet tai yhä ovat samankaltaisessa tilanteessa kanssani. Laulun, joka herättäisi varmasti kuulijoissa tunteita, niin suoraan ja syvältä sydämestäni sanat lauluun pulppusivat. Tämän rinnalle haluan kirjoittaa avoimen puheen, jossa kerron biisini tarinan ja sen kaiken, mitä olen tässä koulussa vuosien saatossa joutunut kokemaan ja mitä se olisi pahimmassa tapauksessa saattanut tarkoittaa. Haluan palavasti herätellä ihmisiä, erityisesti kiusaajiani, ajattelemaan ja näkemään tilanteen vakavuuden ja sen, kuinka vaarallisia seurauksia kiusaamisella voikaan oikeasti olla.

Olen ihminen, joka on jonkin asian toteutettavakseen otettuaan päättänyt aina myös pitää huolen siitä, että se kaikki toteutuu hyvin, oikeastaan lähes täydellisesti. Tämäkään kerta ei tee asiaan poikkeusta, juuri nyt motiivini vain ovat vielä aiempaakin tärkeämmät ja vahvemmat; ne suorastaan ajavat minua hurjaa vauhti eteenpäin ja lisäävät janoani onnistua kaikessa niin täydellisesti kuin vain mahdollista. Sillä tällä kertaa kysessä ei ole vain oma hyvinvointini: pelissä on niin monta muutakin ihmistä, joiden asemaan voin onnistuneella esityksellä vaikuttaa. Päätän laittaa itseni aivan täysin likoon tässä projektissa. Raadan hiki hatussa päivästä ja viikosta toiseen, hion pieniä yksityiskohtia aina vain tarkemmiksi, treenaan esitystäni valtavan määrän tunteja viikossa ja näen paljon vaivaa, jotta saan esiintymisasunkin tarpeeksi huomiota herättäväksi. "Sillä esiintymispäivänä joka ikinen silmäpari on kultaakin kalliimpi" muistutan itseäni.

Kun esiintymispäivä sitten vihdoin saapuu, tunnen itseni yhtäkkiä hyvin pieneksi ja yllättävää kyllä, epävarmemmaksi kuin koskaan aiemmin. "Hei, lopeta nyt. Sulla ei oo mitään syytä olla hermona. Sulla on upea ääni, tiiät sen tasan itekki. Tuo biisi on ylivoimasesti sun huikein tuotos ikinä ja näytät hyvältä. Ja se puhe, sun kirjotuslahjas oikeen ylitti ittensä siinäkin. Sä selviät kyllä!!" mutisen kannustavasti itselleni. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta silti tunnen olevani yksi suuri, jähmettynyt hermoraunio. Kilpailu on jo lähtenyt käyntiin ja vuoroni lähestyy uhkaavasti. Mitä lähemmäksi omaa esitystäni tullaan, sitä enemmän käteni hikoilevat, mahastani vääntää ja sydämeni hakkaa. Onnekseni, ennen kuin ehdin tehdä mitään peruuttamatonta, kuten toteuttaa päässäni jatkuvasti pyörivää pakosuunnitelmaa, juontaja lavalla hihkaisee mikkiinsä: ".. ja seuraavaksi vuorossa on Kate Black!" Yleisö kohahtaa ja sieltä täältä kuuluu hiljaisia buuaksia. Se on minulle aivan kuin viimeinen pisara ja lähden kuin lähdenkin päättäväisesti astelemaan kohti edessä häämöttävää lavaa. "Nyt mä niin näytän niille, odottakaas vaan. Tän jälkeen kukaan ei enää kohtele mua tai ketään muutakaan niinku ennen. Ei enää ikinä." ajattelen tiukan päättäväisesti. Mitä pidemmälle pääsen, sitä varmemmaksi askeleeni käyvät ja tuttu itsevarmuus ottaa minussa jälleen vallan.

Kun esitykseni alkaa, oloni on itsevarmempi kuin koskaan. Tuijotan yleisöä tiukasti ja aloitan puheeni. Puhun kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä, yhä silmäillen opiskelijoita ja opettajia vuoron perään, lainkaan ujostelematta tai alistumatta. Loppuun päästyäni salissa on hiirenhiljaista. Vain sieltä täältä kuuluu hämmentynyttä supinaa, toisaalta myös hiljaista, ehkä katuvaakin, nyyhkytystä. En kuitenkaan ole vielä lopettanut, vaan on esitykseni pääosan, siis lauluni, vuoro. Ääneni kantaa koko salin ylle kauniina ja voimakkaana ja sali on jälleen täysin hiljaa, aivan kuin jokainen kuulija olisi lakannut hetkellisesti hengittämästä. Laulan sydämeni pohjasta, annan itsestäni kaiken irti, kaiken senkin, mitä en ollut edes tiedostanut sydämessäni olevan. Tunnen poskieni olevan kyynelten kastelemat ja lauluni lakattua, en voi estää pienen nyyhkytyksenkin karkaavan huuliltani.

Hetken olostani toivuttuani, saan kuitenkin jälleen koottua itseni ja katsahdan yleisöön, kuin tuomion saadakseni. Ja se näky mikä minua odotti sai lähes vereni seisahtumaan ja tuo kylmät väreet iholleni vielä tänäkin päivänä. Huomaan nimittäin lähes jokaisen kasvoja koristavan kyyneleet, ilmeiden vaihdellessa kauhistuksen, pelon, surun ja ehkä häpeän ja katumuksenkin välillä. Osa oppilaista on haudannut kasvonsa käsiin, osa on painautunut penkkeihinsä niin pieniksi kuin mahdollista, aivan kuin haluten vajota maan alle. Toiset tuijottavat minua suu auki kyynelten vieriessä yhä silmistään. Sieltä täältä kuuluu hiljaisia kannustushuutoja ja näen kiitollisia ilmeitä yllättävänkin paljon. Eräs oppilasta jopa nousee paikaltaan, astelee luokseni ja halaa minua tiukasti. "Kiitos. Olen ikuisesti sinulle kiitollinen. Tiedäthän, että esityksesi kosketti monia ja oli meille muille kiusatuille uskomaton voimanlähde?"

Nii-in, sillä hetkellä tiedän ja tunnen onnistuneeni, täydellisesti. Niin täydellisesti kuin olisin ikinä voinut onnistua. Ja sillä samaisellä hetkellä tajuan myös, että tulevaisuudessa minun on niin paljon helpompi hengittää. Sillä yhdessä, minä ja muut kiusatut, tulemme olemaan vahvempia kuin kukaan kiusaajamme ikinä. Yhdessä me olemme voittamattomia.


Semmonen tarina se. Oli muuten yllättävän haastavaa kirjottaa tarina, jonka aiheeseen ei saanu ite vaikuttaa mitenkään vaan sain vaan ohjeet, joiden mukaan sitä tekstiä täyty ohjailla eteenpäin. :-D Mutta silti, oli ihan tosi hauskaa toteuttaa tää juttu siskon kanssa ja sain taas huomata muun muassa sen, miten kivaa kirjottaminen oikeesti on. Ihan superia. <3 Kertokaahan, millasia ajatuksia tai fiiliksiä tuo teksti teissä herätti! :)

18-vuotias

Tänään ois sitte vihdoin se päivä, kun tää tyttö täyttää 18-vuotta! Tuntuu ihan hullulta edes ajatella koko asiaa, niinku oikeesti mihin nää vuodet on taas vieriny.. :-D Fiilis on mitä mainion, sillä onhan tätä ootettu ku kuuta nousevaa jo pidemmän aikaa. Ei sillä, että ajattelisin tän 18-vuoden rajapyykin saavutettuani muuttuvan jotenkin yhtäkkiä niiin aikuiseksi tai että muutenkaan mitään hirveen kummallistaihmeellistäerikoista tapahtuis, mutta täytyy myöntää, että onhan tää nyt aika siistiä! Hei, oon Sini ja oon vihdoin 18-vuotta. Siis kuulitteko,  k-a-h-d-e-k-s-a-n-t-o-i-s-t-a  vuotta! x) Oon muutenki ihan superinnoissani, koska synttärit on vaan joka vuosi niiiin kivat ja ootanki niitä aina yleensäkki ihan tosi paljon. Synttäripäivinä kaikki on semmosta erityistä ja siistiä ja sitä saa leikkiä niin prinsessaa, hah.

.. mutta jos nyt näin synttäripäivän kunniaksi palataan tässä vaiheessa vähä ajassa taaksepäin ja mietitään pikkasen syvällisemmin sitä, miten tähän päivään ollaan saavuttu ja mitä menneisyydessä on tapahtunut, niin täytyy myöntää, että ihan huikeestihan tässä mun syntymästä tähän päivään saakka on asioita tapahtunut ja kokemuksia kertynyt, vaikkei ikämittarissa kuitenkaan tuon enempää vuosia vielä ookkaan. Välillä tuntuu itestäki ihan hullulta, miten tähän ikään mennessä voikaan kokea, nähdä ja oppia niin paljon asioita. Voin kuitenki jo tässä vaiheessa sanoa ihan suoraa sydämestäni, että päivääkään en mun elämästä vaihtais pois.

 Kaikki ne mun elämässä olleet vaikeat ajat ja haasteet joita oon kohdannu on kasvattanut mua ihmisenä ja vahvistanu ihan älyttömästi. Ja toisaalta taas, kaikki ne hyvät ajat ja asiat on tuonu mun elämään niin valtavasti valoa, rakkautta, lämpöä ja onnellisuutta. Jokainen hetki ja päivä on yhdessä rakentanut musta tämän Sinin, joka tänä päivänä oon. Vaikka aina ei jaksakkaan tai pystykkään aatteleen ite siinä tilanteessa että "tästä kokemuksesta mää tuun olemaan kiitollinen joskus tulevaisuudessa" tai ylipäätään uskomaan siihen, että sitä asiaa, mikä sillä hetkellä vastustaa tai tuntuu vaikeelta, oppis oikeesti tarkasteleen myöhemmin myös valoisalta puolelta ja ymmärtämään sen tarkotuksen, voin taas käsi sydämellä kertoa, että just nyt mää oon ihan hirveen kiitollinen siitä ihan kaikesta, mitä oon tähän päivään mennessä saanut kokea, nähdä ja oppia. Oikeesti, ihan tositosi kiitollinen.

Oppimisesta puheen ollen, mua jaksaa edelleenki hämmästyttää myös se, miten yhä edelleenki opin itestäni uusia asioita ihan jatkuvasti. Se on samaan aikaan melko hämmentävää mutta kuitenki ihan tosi siistiä. Mitä pidemmälle aika on kulunu, sitä enemmän oon saanu löytää itestäni uusia puolia, semmosiaki, joita en ois koskaan oikeesti uskonu itessäni olevan. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän mää myös opin itteni lisäksi muista ihmisistä. Omasta ittestään ja muista ihmisistä oppimisen lisäks opin joka päivä elämästä jotain uutta. Opin virheistäni, opin muilta ihmisiltä, opin ihan vaan elämällä. Ja tää asioiden oppiminen muokkaa mua jatkuvasti jollakin tapa uudenlaiseksi ihmiseksi.

 Uskallan tosin väittää, että tuolla syvällä sisimmässä oon yhä se sama pieni Sini, joka oon syntymästä lähtien ollut, mutta sen ympärille on kertynyt paljon asioita, ominaisuuksia ja käyttäytymismalleja, jotka näkyy mussa tänä päivänä vahvasti ja monella tapaa ohjaa mua eteenpäin. Ja se on musta tosi arvokas ja tärkee juttu, siis se, että mää voin jatkuvasti kehittää itteäni. Enkä nyt tarkota sitä, että kehittäisin itteäni ulkonäöllisesti tai lisäämällä jotain matematiikan tai terveystiedon tietoja päähäni, vaan nimenomaan sitä oman ittensä ja käytöksensä kehittämistä. Itteäni kehittämällä voin päästää tietyistä peloista ja ahdistuksista irti, voin antaa ittestäni enemmän muille tai toisaalta saada muista irti enemmän. Itteäni kehittämällä voin kyetä muuttamaan semmosia vahingoittavia ajatusmalleja tai käyttäytymistä, joista on joko itelle tai muille ihmisille haittaa tai toisaalta kyetä aiempaa paremmin hyväksymään ittensä semmosena ku on sekä olemaan armollisempi itelleen. Ja just tää ittensä kehittäminen saa ainakin mulla itelläni toisinaan aikaan semmosia yllättäviä havahtumisia joissain tietyissä tilanteissa, kun yhtäkkiä vaan tajuaa, että se oma käyttäytyminen tai ajattelutapa on aivan oikeesti muuttunut ihan tosi paljo, sinne parempaan suuntaan. Sinne suuntaan, mikä tuo itelle hyvää oloa ja mikä vaan tuntuu itestä oikeelta.

Joka päivä mun mielessä muotoutuu entistä paremmin se kuva itestäni. Päivä päivältä kysymyksiin "Kuka mää oikeesti oon? Minne kuulun ja missä on mun paikka?" on helpompi löytää vastaus ja selittää se niin itelleen ku muillekin. Tai jos sitä suoraa vastausta ei löydykkään, kykenen kuitenkin rakentamaan sitä jonkinlaista runkoa tuolle kaikille ja oikeesti pohtimaan ja ettimään sitä omaa identiteettiä. Totta kai toisaalta just tässä iässä ku tulevaisuus on niin avoinna ja muutosten tuulet puhaltaa oikeen voimalla, tulee usein semmonen olo, että apua, oon kyllä ihan hukassa enkä tiiä kuka oon, mitä haluan tai minne kuulun. Mutta kuitenkin, se kokonaiskuva tästä kaikesta on alkanu muotoutumaan ja vahvistumaan päivä päivältä eheämmäksi. 

Jos multa kysyttäisiin nyt, mitkä asiat koen mun suurimmiksi saavutuksikseni tähän 18-ikävuoteen tultaessa, miettisin ja pohtisin ehkä hetken tätä kysymystä mutta jo pian keksisin vastauksen. Voisin kertoa, että mun suurin saavutus on hyvä koulumenestys tai kivan kesätyöpaikan saaminen. Tai jonkin kilpailun tai turnauksen voitto. Voisin luetella kaikkia niitä materialistisia saavutuksia, joita oon erilaisten tietojen ja taitojen avulla saavuttanut.  Mutta ei, mikään noista ei kuitenkaan ois mun vastaus. Mää nimittäin koen, että ne sydämen asiat joita ei voida rahalla tai maineella saada on ehottomasti mun suurimmat saavutukset tässä elämässä. Mun suurimmat saavutukset on ollut oppia ymmärtämään se, kuinka tärkeää on rakastaa itseään ja hyväksyä niin itsensä ku kaikki muutkin just sellasenaan kun ovat. Kaikista merkittävimmät saavutukset on olleet ne asiat, jotka on edistäneet niin mun itteni ku mun läheistenkin hyvinvointia ja tuoneet tähän maailmaan jotain hyvää. 

Oon kaikista ylpein niistä saavutuksista, joiden avulla oon saanut hymyn jonkun toisen ihmisen kasvoille. Niistä saavutuksista, jotka on vaikuttaneet joko mun omaan tai jonkun muun elämään positiivisesti. Mun suurimmat saavutukset on ne kaikki arvokkaat oivallukset ja pohdinnat, jotka on auttanu mua pääsemään tässä elämässä eteenpäin ja tuonu mulle onnellisuutta. Ne oivallukset ja pohdinnat, jotka on lisännyt mun ymmärrystä, empatiakykyä ja vahvuutta.

Mun elämään, niinku varmasti ihan jokaisen muunki elämään on mahtunut monenlaisia vaiheita. Niin lapsuudessa ku nuoruudessaki oon joutunut kohtaamaan ne omat haasteensa ja kipukohtansa, mutta mikä tärkeintä, kaikesta oon selvinnyt. Oon päättänyt kuljettaa semmosta positiivista asennetta päivästä toiseen mukanani, tilanteessa ku tilanteessa. Se ei tarkota, että mun täytyy olla aina vahva, tai että elämä ois jatkuvasti pelkkää hymyä ja onnenkyyneleitä. Se yksinkertasesti tarkottaa sitä, että pyrin uskomaan lähtökohtasesti elämän hyvyyteen ja kauneuteen. Ku elämä näyttää nurjan puolensa, teen töitä, jotta se kääntäs takas esiin sen kauniimman puolensa. Ku joku asia ei tunnu hyvältä, teen asioita, jotta se lopulta muuttuisi hyväksi. Ku elämä riepottelee puolelta toiselle, saan olla heikko, saan jakaa murheeni muille. Mutta luovuttaa en saa koskaan, aina täytyy löytyä syy nousta takas jaloilleen. Ja siitä asenteesta ja periksiantamattomuudesta  mää oon kyllä itessäni oikeasti ylpeä. "Elämän tie, kyllä kantaa", uskokaa tai älkää.

Ja tiiättekö mitä, mää toivon niin kovin, että tuun jatkossakin oppimaan elämältä yhtä paljon ku tähän mennessä oon saanu oppia. Toivon, että saan kokea tulevaisuudessakin yhtä paljon, yhtä voimakkaasti. Toivon, että tuo sama positiivinen asenne säilyy mun matkassa tulipa eteen sitte mitä tahansa ja että voisin ens vuonnaki vaikkapa just mun synttäripäivänä kertoa teille olevani saavuttanu ja kyenny kehittämään mulle tärkeitä asioita. Toivon, että jatkossaki kykenen näkemään, kokemaan ja nauttimaan niistä elämän pienimmistäkin asioista ja ottamaan rohkeasti ja avoimesti vastaan ne antimet mitä elämällä on mulle tarjota. Ja ehkä tärkeimpänä asiana, mää todella toivon ihan sydämeni pohjasta, että vuodenki, tai oikeestaan vuosien ja vuosikymmentenkin päästä, mulla on hyvä olla. Että mulla ois näin levollinen ja rakastettu olo.

 Sillä just nyt, tänään ja tässä, voin sanoa tuntevani mun sydämessä suurta onnea, iloa, rauhaa ja rakkautta. Mulla on just tässä ja nyt oikeesti hyvä olla.

Hyvää syntymäpäivää, 18-vuotias minä!

ps. Kuvaa 18-vuotiaasta Sinistä saatte ehkäpä enspostauksessa, tänään kun en oo kerennyt kameran eessä lainkaan heilumaan.. :-D Hah, tähän postaukseen pääsi siis nyt vaan noita vanhempia kuvia, mutta etteköhän jatkossa tuu näkemään (aivan riittävästi) miltä tää vuoden vanhempi tyttö sitte näyttääkään.

Isänpäivän kuulumisia

Huomenta ja hyvää isänpäivää kaikille! Mun aamu käynnisty tänään jo varhain isänpäivän juhlimisen merkeissä, samoilla perinteillä mentiin siis tänäkin vuonna ku joka vuosi aiemminkin: herättiin kaikki muut paitsi iskä oikeen aikasin valmistelemaan kunnon herkkuaamiaista ja kahvitteluhetkeä ja kun kaikki oli valmista niin mentiin herättämään iskää kera onnittelulaulun, lahjojen, kakkukahvien ja sen herkullisen aamupalan. Niin kivaa, kun kaikki sisarukset ympäri Suomea tuli tän viikonlopun ajaksi kotiin, niin ollaan pitkästä aikaa koko perhe taas koossa. 

Ajattelin, että nyt ois mukava tulla taas pitkästä aikaa vähä jakamaan omia kuulumisia teiän kanssa, joten mitäpä mulle siis kuuluu just tällä hetkellä? - Oikeestaan tosi hyvää, ellei lasketa mukaan tätä jälleen kerran päällä olevaa sairasteluputkea. 

Alotin tossa noin kuukausi sitte autokoulun ja pian oonki jo kaikki teoriatunnit suorittanu kun taas ajotunteja on vielä reilummin jäljellä mutta niitäki oon kuitenki jo muutaman käyny ajamassa. Autokoulu oli mulle ennen ite sinne menoa oikeesti semmonen enhaluamennäsinneenkätuuikinäselviämäänsiitäapuaaaaa-juttu, mutta niin vaan oon hengissä selvinny ainaki tähän saakka ja vieläpä ihan kunnialla! :-D Se on niin siisti fiilis, kun ylittää ittensä ja omat pelkonsa tekemällä jotain missä joutuu poistumaan siltä omalta mukavuusalueelta ja kohtaamaan ne päänsisäset mörkönsä ihan silmätysten.

Lukiorintamalla menee hyvin ja niinku aiemminki jo sanoin, on mulla nyt meneillään ihan tosi rento jakso, kiitos ykkös ja kakkosluokan aherruksen ja kurssikertymän, mikä kelpaa kyllä oikeenki hyvin mulle. Toki esimerkiks terveystiedon nettikurssi tuo aivan kiitettävästi tehtävää mutta niitä tehtäviä voin tehä kotonaki, ettei tarvi aina koulunpenkillä istuskella kouluhommia hoidellakseen. Vähän jännittää kun ens perjantaina saadaan vihdoin ne syksyn kirjotusten viralliset tulokset, mutta toisaalta mulla ei oo mitään paineita, koska tiiän, että tein parhaani ja oon jo itessään siihen tyytyväinen.

Abivuosi on lähteny tosi mukavasti liikkeelle (tai no, liikkeelle ja liikkeelle, tuntuu nimittäin, että pianhan jo koko vuosi on suunilleen hujahtanu ohi ..) ja on tuonu monia kivoja juttuja mukanaan. Käytiin esimerkiks tuossa torstaina tutustumassa Oulun yliopistoon, pian on tulossa niin säbä- ku futsalturnaustaki joihin pääsin mukaan, ja no, kavereiden kanssa vietetty aika koulussa on ollu ihan superkivaa. Tää vuosi on siis tuonu jo tähän mennessä monenlaisia kivoja juttuja tullessaan ja uskon, että niitä tulee kyllä jatkossakin ilmaantumaan suunnalta jos toiselta. 

Mutta vielä siihen sairastelukierteeseen palatakseni, tää syksy ja alkutalvi on ollu kyllä siltä osin aika katastrofaalinen. Mulla oli tuossa jokusen aikaa sitte melko pitkään taukoa sairasteluista ja sain olla pitkiäkin aikoja terveenä, mutta kun koulut alko ja syksy saapu niin mun sairasteluputki päätti alottaa taas matkansa.. Nyt tässä ollaanki näiden muutamien kuukausien aikana käyty läpi niin oksennustautia ku lukuisia kovia flunssiaki, viimeisin on tässä edelleenki päällä. Välillä on ollu vähän terveempiäkin jaksoja, tosin sillonkin on ollu inhottava yskä vaivana, mutta kovin kauaa nää terveen jaksot ei kyllä oo tässä viime aikoina valitettavasti kestäny. 

Niin turhauttavaa, koska tää sairastelu vie jo yksinään ihan älyttömästi energiaa niin ku siihen päälle täytyy vielä sovittaa koulunkäynti, autokoulu ja muut pakolliset tai toisaalta ei niin pakolliset jutut, niin voin kertoa, että väsymys on välillä ihan hirmusen suurta. Liikuntaa ei voi harrastaa ollenkaan (tuossa yks päivä hölmönä kävin kyllä liikkumassa flunssasta huolimatta mutta siitäkös se flunssa vasta innostu.. oireet vaan paheni oikeen moninkertaisesti ja olosta tuli entistä kurjempi) ja monesti on täytyny jättää jotain tosi kivoja juttuja väliin ihan vaan sentakia, ettei sen heikon olon takia pysty tekemään oikein muutaku lepäämään.

Mutta nyt vaan täytyy levätä ihan tosissaan, olla liikuntakiellossa, käyä kaikki maholliset ja mahottomatkin poppakonsit läpi ja erityisesti pitää peukkuja, jotta tää mystinen sairastelukierre katkeais vihdoin ja pääsisin eleleen vähän vähemmän väsyttävää ja vähäkipuisempaa elämää sitten. 

Jatkuupa sairastelu sitten tai ei, niin oon kuitenkin ihan innoissaan erityisesti tästä alkavasta viikosta! Mulla on nimittäin synttärit 16.11 eli ensviikon keskiviikkona ja sen myötä on sitte luvassa varmasti jonkinlaista kivaa ohjelmaa ja no, onhan se nyt siistiä täyttää vihdoin 18 vuotta. Lisäks meiän perhe saa uuden, karvasen ja pikkuisen, perheenjäsenen tulevana sunnuntaina. <3 Meiän perheeseen tulee siis pieni jämtlanninpystykorvan pentu ja me kaikki ollaan siitä ihan superinnoissaan! Tää pikkuinen tulee olemaan kyllä enemmänku tervetullut tähän perheeseen. Ootan myös tosi innoissaan noita tulevia turnauksia, joista eka on jo alle kahen viikon päästä, samoinku joulua ja no tietysti sitä lomaaki. Autokoulun suorittaminen mahollisimman pian loppuun, se kuulostaa kans oikeen hyvältä, oispahan sitte yks etappi kohti aikuisuutta saavutettu! :-D

Tämmösiä mietteitä mulla siis tällä kertaa. Elämä rullaa mukavasti eteenpäin ja vaikka pieniä takapakkeja onkin tullut esim. tän sairastelun osalta, oon kuitenki pääosin tosi fiiliksissä tästä tämänhetkisestä elämäntilanteesta ja noista kaikista kivoista jutuista, joita on lähiaikoina tulossa! Nyt ois vuorostaan mukava kuulla, että mitäpä just sulle kuuluu? :-)

En pelkää enää pimeää

Leikittelee kasvoillani tuulen

hento huokaus

Nuo säteet auringon viimeiset

valollaan peittää varjot pois

Vaan taas yötä kohti edetään

tuuli yltyy, raivoaa

sinne tänne heittelee

tuota pientä kulkijaa

myös pimeys täysin yllättää

valon vuorostaan voittaa varjoillaan

ja niin pelkään suurta voimaa sen 

tikareja selkääni heittävän

pelkään sydämeni kovettuvan

pikkuhiljaa sulkeutuvan

Mutta joka hetki tiedän sen, ei epätoivo sydämeeni valtaa saa

kun rinnallani kuljet mun

kun tunnen sun

sen otteen kovin lämpöisen

tiukan, turvallisen

Ja kun kohtaan katseesi luottavan

sydämesi rakkautta viestivän

en tunne surua, ikävää,

en pelkää enää pimeää. 

- Sini

 ps. Ois kiva kuulla, haluaisitteko te jatkossaki lukea sillon tällön näitä mun omia runoja tai tekstejä ja muutenkin, mitä fiiliksiä ja ajatuksia nuo tekstit teissä herättää, palautetta nimittäin ois huippua saada! Niin ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille! :-)

Sarastus

Heippa! Tänään ajattelin tulla jakamaan teille pitkästä aikaa asukuvia, joita käytiin eilen pikkusiskon kanssa ottamassa. Nuo kuvien hame ja paita on kummatki Jim&Jillistä ja oon aivan rakastunu tohon asuun (niinku taisin jo viime postauksessa hehkuttaa. :-D). Mulla ei oo ikinä aiemmin ollu farkkuhametta, saatika sitte oikeen mitään muitakaan kivoja hameita, mutta voisin luvata, että tästä lähtien niitä tulee kyllä mun kaappiin ilmestymään, ihan varmasti, kunhan vaan löytäsin lisää tämmösiä kivoja hameita jostaki. Saa heitellä vinkkejä, jos on sattunu silmään vaatekauppoja, joissa ois kivannäkösiä hameita. :)

Ihan pakko vielä näin mainita, että olipa kyllä aikamoinen tuo meiän eilinen kuvausreissu, heh. Tuolla ulkona oliki paaaljon paljon kylmepi ku kuviteltiin, jonka lisäks tuuliki oli ihan jäätävä. Mutta mepä uhmattiin sitä kylmyyttä (koska pidän tästä asusta niin kovin niin olihan tää pakko käydä "kuvauttamassa" ennen talven tuloa) ja lähettiin reippaasti ehtimään meille hyvää kuvauspaikkaa, hampaat kalisten ja jo alkumatkasta ajatellen, että onkohan tää nyt kuitenkaan niin järkevä idea. Tokihan mulla siis oli ihan kunnon ulkovaatteet noiden kuvissa olevien vaatteiden päällä matkojen ja kuvaustaukojen aikana, mutta silti, olin niiiiin  j-ä-ä-s-s-ä  koko ajan, että hymynki loihtiminen kasvoille oli välillä työn ja tuskan takana ku kylmyys oli naamanki jo jähmettäny ja suurin osa kuvista näytti siltä, ku mun hiukset ois kovastikki yrittäny lähtä lentoon, sojottaen suoraan sivuille tai ylöspäin. Sormet oli niin jäässä että takinki pukeminen päälle oli varsin haasteellista ja noh, voin sanoa, että kyllähän se fiiliski oli lopulta jo aika epätoivonen ja kärttynen ku ei vaan koko kuvaamisesta meinannu tulla yhtään mitään. Eeeh. Että se siitä mukavasta ja onnistuneesta kuvausreissusta, en kestä. xD Kauhulla ootellessa niitä talven kuvausreissuja, haha. Noh, onneks tälläki kertaa voi sanoa, että loppu hyvin kaikki hyvin: vältyttiin kummatkin jäätymiskuolemalta, selvittiin hengissä takas kotiin ja jokaikinen kuva ei loppujen lopuksi ollukkaan epäonnistunu. Vaikka sillon siinä ite tilanteessa ei ihan hirveesti naurattanu, niin voin sanoa, että nyt jo naurattaa ja makeasti tää koko kuvausreissu, se vaan oli jotenki niin koominen. :-D

Näiden asukuvien ja tän alkuhöpötyksen lisäksi haluan myös jakaa tällä kertaa teille yhen ihanan laulun ihanat sanat. Ne löytyy tuosta alempaa, kuvien väleistä ja alta. Jotenki nuista sanoista vaan tuli ainaki mulle niin hyvä ja semmonen rohkaseva fiilis, että aattelin jakaa ne teiänki kanssa. 

"Kulje hiljaa kulje kauas

kulje unelmoi

tavoittele tähtitaivas

haaveile ja tunnelmoi

älä pelkää uida vastavirtaan

kosken suuren kuohuissa on

sointi kaunis

lapsi yön ja auringon

hiljaa taivas yksin on

Yö on kaunis yö on musta yö on sininen

odotatko sarastusta yö on piilottanut sen

älä pelkää kuljeskella yössä

kädessäsi valonasi lyhty kirkas

lapsi yön ja auringon

hiljaa taivas yksin on

Kuule meri kuule aallot kuule koko yö

rantakallioiden huudot aallokko kun vasten lyö

älä pelkää laituria pitkin

veneelläsi käydä vaikka itkisitkin

lapsi yön ja auringon

hiljaa taivas yksin on

Minne saavut minne kuljet missä luet sen

kirjan joka kirjoitettu sinulle on ihminen

älä pelkää vaikka kuulet soiton

seuraavaksi aika oisi aamunkoiton

lapsi yön ja auringon

hiljaa taivas yksin on"

-Cuulas Trio, Sarastus



Kivaa viikkoa kaikille! :) ps. niin ja kertokaahan ihmeessä, käykö teiän kuvausreissuille ikinä vastaavalla tavalla ku meillä vai onko kuvausreissut aina aivan onnistuneita?x) 

Vastauksia osa 1

Heeips! Vihdoin ois vuorossa tää eka osa vastauksia teiän lähettämiin kysymyksiin. Loput vastauksista tulee sitte toisessa postauksessa, toivottavasti nekin melko pian. :'D Tällä kertaa yritin jaotella nuo kysymykset&vastaukset sillä tavalla aihepiireittäin (esim. opiskeluun liittyvät jutut yhteen osioon, matkusteluun liittyvät jutut toiseen jne.), jotta lukeminen ois vähä loogisempaa ja helpompaa. 

ps.  Ja jos joku sattuu ihmettelemään noita postauksen kuvia, niin nuohan on tosiaan jo monta viikkoa sitte otetut (ja siten tosi syksyset) ja kun syystä tai toisesta tän postauksen julkaseminen venähti tänne asti, ei tuo kuvamateriaali oo enään mitenkään hirmusen ajankohtasta, pahoittelut siitä! Mutta menköön nyt tän yhen kerran, tärkeintä kai on, että saan vihdoin tämän postauksen julkaistua! :-D


Opiskelu

Mitä kirjoitat/kirjoitit yo-kirjotuksissa? 

V: Oon kirjottanu viime keväänä maantiedon ja nyt syksyllä pitkän englannin ja psykologian. Ens keväänä kirjotan loput kolme ainetta, lyhyen matikan, äidinkielen ja terveystiedon.

Mihin kouluun oot suunnitellut mennä lukion jälkeen? 

V: Oon haaveillu opettajan ammatista oikeestaan melkeen koko mun elämän, niin ainaki näillä näkymin oisin hakemassa OKL:ään, tosin en tiiä vielä minne kaupunkiin ja oisko se ammatti sitte luokan- vai aineenopettaja. Toisaalta myös psykologin ammatti kiinostaa, niin saa nyt nähä mihin vaihtoehtoon lopulta päädyn hakemaan. :)


3 kivaa ja ärsyttävää asiaa opiskelemisesta?

V: Ärsyttävät asiat on aikaset aamuherätykset, vapaa-ajan puute ja se stressi mitä opiskelu monesti tuo tullessaan. Kivoja juttuja opiskelussa taas on ku näkee joka päivä ystäviä koulussa ja on muutenki vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, oppii koko ajan jotain uutta ja no, opiskelu vaan tuo niin paljo sisältöä ja säännöllisyyttä elämään.


Mihin kaupunkiin haluaisit opiskelemaan ja miksi?

V: Ehkä Jyväskylään tai Ouluun. Kummassaki noissa kaupungeissa asuu mun tuttuja, Jyväskylässä sisko ja kaveri, Oulussa veli perheineen ja Ouluun on todennäkösesti myös mun ystäviä muuttamassa opiskelupaikan perässä. Ja esimerkiks Jyväskylä kiehtoo mua kyllä muutenki, vaikkei siellä tuttuja asuiskaan, koska se vaan on niin kaunis ja kiva paikka. Mutta oon kyllä ihan avoin oikeestaan kaikille muillekin kaupungeille, ettei mun vaihtoehot siis rajotu vaan noihin kahteen paikkaan. Kun vaan keksis minne sitä haluais oikeesti eniten muuttaa tai edes hakea opiskelemaan.. Kaikissa kaupungeissa ku on varmasti ne omat hyvät ja huonot puolensa!

Minä

Ootko enemmän eksrovertti vai introvertti?

V: Oon kyllä enemmän introvertti. "Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. -- Introvertit tarvitsevat omaa rauhaa ”ladatakseen akkujaan”. Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille." <-- Tuossa pieni tietoisku introverteistä. Viihyn kyllä hyvin muiden ihmisten kanssa ja oon melko sosiaalinen, mutta tarviin kuitenki sitä omaaki aikaa ja no, tuo ylläoleva tekstinpätkä kuvaa mua kyllä monelta osin tosi osuvastikki. :-)


Parhaat luonteenpiirteesi?

V: Empaattisuus, positiivisuus ja periksiantamattomuus. Tuun toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja annan jokaiselle mahollisuuen. Herkkyys on myös yks luonteenpiirre, josta oon vasta viime vuosina oppinu pitämään oikeesti. Herkkyyden ansiosta koen tunteet voimakkaasti ja oon tosi tunteella elävä tyyppi, osaan asettua toisten asemaan ja olla myötätuntonen, osaan nauttia niistä elämän pienistäki asioista ja tulkita muita ihmisiä (esim. niinku heiän käytöstään ja tunteitaan) hyvin, osaan kuunnella omaa kehoani ja toimia sen mukaan.. Herkkyys vaikuttaa niin moneen asiaan ja on oikeesti paljon positiivisempi asia, mitä oon aiemmin osannu ajatellakaan.

Kadutko mitään?

V: On kyllä asioita, joita tekisin nyt toisin, jos mulla ois mahollisuus palata menneeseen. Eli toisin sanoen, jotku asiat kyllä kaduttaa. Mutta yritän olla takertumatta niihin asioihin, koska se tosiasia on vaan pakko hyväksyä, että mennyt on mennyttä eikä sitä voi enään muuttaa. Haluan siis keskittyä enemmän tulevaan ja pyrkiä oppimaan virheistä ja tekeen asiat jatkossa niin, ettei alkais kaduttamaan.

Onko sinulla joku asia jota odotat tällä hetkellä innolla?

V: Ootan innolla sitä, että täytän muutaman viikon päästä 18 vuotta. Ootan kans sitä, että saisin ajokortin ja että keväänki kirjotukset ois jo ohi. Ja tosiaan, jouluakin mää ootan aivan hirveesti! Joulu  t-u-le   j-o. <3



Onko sulla paljon ystäviä/kavereita?

V: Koska tuun hyvin toimeen ihmisten kanssa ja tutustun helposti uusiin ihmisiin, koen, että mulla on paljon kavereita. Ja osa niistä kavereista on sitte ajan kanssa muuttunu ystäviksi ja osa ehkä tulevaisuudessa tulee muuttuumaan. Koen siis, että ystävyys syntyy yleensä kaveripohjalta ja on vielä astetta syvempää ku kaveruus. Mutta siis vielä tohon ite kysymykseen, niin mulla on paljon kavereita, mutta ystävien määrä on paljon vähäisempi, koska ystävyys kuitenki vaatii vielä kaveruuttaki enemmän molemminpuolista vuorovaikutusta, luottamusta ja yleensä aikaaki. Kuitenki jokainen kaveri ja ystävä on ihan hirveen tärkee mulle ja tässä tapauksessa pätee kyllä se sanonta, että laatu korvaa määrän. 

Mistä haaveilet?

V: Haaveilen siitä, että kirjottaisin joskus kirjan. Haaveilen muutosta jonnekki uuteen kaupunkiin ja myös siitä, että minusta tulis joskus opettaja tai psykologi.. tai vaan joku tyyppi, joka saa työkseen auttaa muita. Haaveilen perheen perustamisesta ja omasta koirasta. Haaveilen uuesta kamerasta ja ulkomaanmatkasta. 

Lempparit



Mikä on sun lemppari urheilulaji? 

V: Säbä tai futsal. Säbää tulee pelattua paljon enemmän, mutta ainaku esimerkiks liikassa sattuu olemaan futsalia niin oon kyllä enemmänku innoissani. :-D Joukkuelajit muutenkin on mun lemppareita, mutta lisäks musta on kiva vaikkapa lenkkeillä ja kesäsin yleisurheilla.


Mikä on lempikarkkisi?

V: Mun lempikarkkeja on kyllä ehottomasti irtokarkit. Erityisesti kärkkäisen ja prisman irttarit on niiiin hyviä! 


Lempivaate? Entä lemppari asukokonaisuus?

V: Hmmh.. mun lempivaatteeks tais kyllä heti nousta tommonen musta pitkä neule, jonka ostin eilen x-clobelta. Toinen lemppari on farkkuhame, jonka ostin vähäaikaa sitte Jim&Jillistä. Lemppari asukokonaisuus on tuo tummansininen farkkuhame yhistettynä semmoseen mustaan poolokauluksiseen paitaan. 

Mikä on sun lemppari somekanava?

V: Instagram ja Snapchat on mun suosikkeja, samoinku tietysti blogit kans on ihan lemppareita.


Lempivaatekaupat?

V: Hmmh.. mää en oikeesti ees osaa sanoa! Mulla vaihtelee niin paljo se, että mistä kaupasta löyän kivoja vaatteita milläki shoppailureissulla. Vähän harmittaa, ku tässä Sievin lähialueilla ei oo lähellekkään kaikkia vaatekauppoja mitä Suomesta löytyy, niin ehkä se ihan lempparivaatekauppa löytyy sitte joskus myöhemmin, jostain isommasta kaupungista, missä on vaatekauppavalikoimaaki enemmän. 


Mikä on lempipaikkasi kotonasi?

V: Mun lempipaikka kotona on varmaan ihan vaan oma huone ja tää ihanan pehmeä sänky, jolla on niin kiva makoilla aina, hah. :-D Tässä tulee kyllä vietettyä ihan kivasti aikaa, yleensä kirjan lukemisen merkeissä..



Lempi laulu/virsi?

V: Mun lempparilaulu on ehkä joku Cuulaksen lauluista. Esimerkiks Tuhat toivetta, Sinun kanssasi onnellinen ja Kaukana on ihan superihania lauluja.



Lempiblogit?

V: Ihan ekaks täytyy sanoa, että harmittaa miten vähän oon viime aikoina ehtiny lukemaan mitään blogeja (saatika sitte itekkään tiheästi postailemaan).. Mulla ei oo mitään yhtä ja ainoota lempiblogia mutta tässä muutama blogi, joita tykkään lukea. Käykäähän itekki kurkkaamassa jos löytäisitte uutta luettavaa: 

http://elamanteilla.blogspot.fi/

http://mingomaloni.blogspot.fi/

https://linkinelamaa.blogspot.fi/

https://elsanneli.blogspot.fi/

http://revontulipalo.blogspot.fi/

http://pintapuolta.blogspot.fi/

http://nightfaall.blogspot.fi/

http://maijjuanniina.blogspot.fi/

http://emmanblog1.blogspot.fi/

https://ruusujenenkeli.blogspot.fi/

Matkustelu&koti

Minne haluaisit matkustaa?

V: Islantiin, Italiaan, Uuteen-Seelantiin, Thaimaahan, Saksaan tai Itävaltaan. Toisaalta, myös Suomen sisällä ois kiva reissata vaikkapa Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään tai Ouluun sisarusten luo tai jonnekin oikeen Pohjois-Suomeen. Vaihtoehtoja minne matkustaisin jos reissuun nyt lähtisin, on siis paljon, varmasti vielä totaki enemmän, koska uskon, että melkeen millä paikalla tahansa ois mulle jotain annettavaa ja jokaisesta jäis paljon uusia ja upeita kokemuksia ja muistoja käteen.


Ootko käyny ikinä ulkomailla? Jos niin missä?

V: En oo käyny muutaku pienenä Norjassa ja nyt isompana pari kertaa Ruotsin puolella. :-D ois kyllä kiva päästä joskus käymään ihan kunnolla ulkomailla!

Unelmakoti?

V: Mun unelmakoti ois omakotitalo, joltain melko rauhalliselta alueelta. Ulkonäöstä ja sisustuksesta en niinkään oo vielä haaveillu enkä siis osaa sanoa esimerkiks minkä värinen mun unelmakoti ois, mutta sen tiiän, että siellä täytys olla oikeesti semmonen kotoinen olo. Että se tuntuis oikeesti kodilta.


Mihin kaupunkiin haluaisit muuttaa tulevaisuudessa?

V: Mulla ei oo oikeestaan mitään tiettyä kaupunkia mihin haluaisin muuttaa, mutta sen tiiän, että jonnekin suurempaan paikkaan ku Sieviin. :-D Ei Sievissä oo mitään varsinaista vikaa ja oon kyllä viihtyny täälä oikeenki hyvin aina, mutta vaihtelu virkistää ja innolla jo ootan, että pääsisin tulevaisuudessa kattoon vähä isompien kaupunkien menoa. Jyväskylä, Oulu, Tampere, Kuopio, Helsinki, Rovaniemi.. saa nähä minne sitä sitte päätyykään!


Missä maassa asuisit mieluiten jos et asuisi Suomessa?

V: Ehkä Norjassa tai Ruotsissa, koska ne vaan tuntuu semmosilta turvallisilta ja kivoilta vaihtoehoilta, heh. Ja koska ne muistuttaa monella tapaa Suomea. :-D eli niinku vastauksesta voi päätellä niin oon oikeen tyytyväinen Suomeen, enkä kaipaa täältä ollenkaan pois..


Ruoka

Osaatko laittaa ruokaa? Mikä on sun bravuuriruokasi?

V: Kyllä mää osaan laittaa ruokaa, mutta en usko, että minusta miksikään huippukokiksi kuitenkaan ois. Oon kuitenki aika pienestä asti kokkaillu kotona ruokaa, että ainaki kaikki ihan perus kotiruuat kyllä hoituu, mutta sellaset ruuat, joiden valmistuksessa tarvitaan oikeen paljon tarkkuutta ja taitoa, ne ei välttämättä ois mun juttu. :-D Eli tiivistettynä siis, kyllä mun ruuanlaittotaidoilla elää pystyy oikeinki hyvin, mutta ei mulla mitään jäätäviä lahjoja ruuan laittoon kuitenkaan taida olla, hah. Bravuuriruokaa en kyllä oikeen osaa sanoa (makaronia ainaki keittelen usein ja sen hallihen mainiosti, kelpaisko se vastaukseks?xD), mutta ainaki leipomisessa mun bravuuri on mutakakku ja jäälauttaleivos!


Noudatatko jotain erityistä ruokavaliota?

V: En noudata mitään erityistä ruokavaliota. :-) Syön vaan aina sitä ruokaa mitä kotona sattuu oleen tarjolla, hah. 

Muut

Postaus jostakin sinun päivästäsi?

V: En tiiä tarkotettiinko tällä, että oisin tehny erikseen semmosen my day- postauksen, mutta vastaan tähän nyt vaan tälleen tiivistetysti, että mitä oon tänään tehny (vaikka toki ihan mahollista on, että joskus tekisin ihan kunnon my day- postauksenki, jos se jotain kiinostaa): mulla on siis nyt syysloma meneillään, joten periaatteessa saisin nukkua pitkään, mutta tänään jouduin kuitenki heräämään jo kaheksan aikoihin koska mulla oli ajotunti, ensimmäinen sellanen. Ajotunnin jälkeen aloin vastailemaan näihin teiän lähettämiin kysymyksiin ja sitte jonku ajan päästä lähin käymään töissä. Töiden jälkeen kokkailtiin vähä siskon kanssa meille ruokaa ja tulin jatkamaan kysymyksiin vastailua. Ku olin taas aikani vastaillu kysymyksiin alko mulla puolentoista tunnin säbävuoro, jonka jälkeen lähin oikeestaan heti mun ystävän kanssa vähä lenkkeilemään ja käytiin samalla kattomassa mulle uusia kirjoja kirjastosta. Ja tässä mää nyt taas oon, vastailemassa teiän kysymyksiin. :-D Kohta ois tarkotus lukea vielä hetki yhtä huippuhyvää kirjaa  ja sen jälkeen täytyyki jo mennä unten maille. Että tämmönen päivä tää mun torstai oli, aikalailla ohjelmaa täynnä, mutta onneksi pääasiassa mukavaa semmosta. :) 


Jos saisit toteuttaa kolme toivomusta mitä ne olisi?


V: Jos nää toivomukset sais olla ihan mitä vaan, niin tottakai toivoisin koko maailmaan rauhaa, sitä, että mulla ja mun läheisillä ois kaikki hyvin ja saatas olla onnellisia ja että ketään ei syrjittäs tai kiusattas, mistään syystä. Jos taas nää toivomukset ois vähä arkipäiväsempiä, niin toivoisin että kevään kirjotukset ois jo ohi, saisin sen opiskelupaikan lukion jälkeen minkä haluaisinki ja että löytäsin mulle semmosen tyypin rinnalleni, jonka kanssa perustaa perhe ja elää onnellisesti koko loppuelämä, noin lyhykäisyydessään sanottuna :-D


Mitä tekisit 100 000 eurolla?

V: Kävisin vähä uusimassa mun vaatekaappia ja ostaisin paljon karkkia. :-D Okei okei, jos kuitenki aatellaan silleen vähä järkevämmin niin laittaisin varmaan suurimman osan säästöön tulevaisuutta, esim. oman kodin hankkimista ja ittensä elättämistä, varten. Haluaisin myös lahjottaa osan rahasta hyväntekeväisyyteen.

Mikä kamera sulla on?

V: Mulla itellä on kamerana Canon EOS 1100D, mutta en oo sillä kuvaillu pitkään aikaan, koska mulla ei oo siihen mitään muita objektiiveja ku se mikä tuli sillon ostaessa mukana, eikä se enään miellyttäny mua niinku alussa. Oon siis kuvaillu meiän perheen kameralla, joka on Nikon D3100, jo monta vuotta ja nää blogin kuvatki on sillä otettu. 


Mikä oli sellainen tapahtuma viime kesältä, joka jäi parhaiten mieleen?

V: Hmmh.. Reissasin viime kesänä melko paljo, joten kaikki ne ihanat reissut on painunu mun mieleen jokainen omalla tavallaan, mutta näin pari mainitakseni niin ainaki mun ystävien kanssa toteuttama road trip-reissu on yks päällimmäisistä tapahtumista, joka on todellaki hyvin mielessä. Niin huikee reissu ja ihanat matkaseuralaiset. <3 Tätä reissua on tullu kyllä muisteltua niin yksin ku yhessäki monta monta kertaa. Toinen reissu, mikä on hyvin mielessä, on mun ja mun yhen ystävän matka Helsinkiin, se oli ihan huikee reissu kans. 



Tykkäätkö eläimistä? Onko sulla tai teillä mitään eläimiä?

V: Tykkään eläimistä!! Ehkä eniten koirista, mutta myös muut eläimet on lähellä mun sydäntä. Meillä on ollu oikeestaan koko mun elämäni ajan koira/koiria, mutta tää meiän koiravanhus jouduttiin lopettamaan toissapäivänä, joten tällä hetkellä ei oo mitään eläimiä. :( Ikävä on niin suuri. <3

Tässäpä oliki sitte tää ensimmäinen osa, toivottavasti piditte! Vastauksia on siis tulossa toisenki postauksen verran, mutta sen julkasen vasta vähän myöhemmin. :-) Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille!