lauantai 5. toukokuuta 2018

Unelma(ni) kansien välissä

Muutama postaus takaperin mainitsin, että mulla on tulossa jotain jänniä uutisia, joista aioin kertoa teille myöhemmin lisää.. No, tänään ois sen aika! Alotetaan tää postaus kuitenkin tämmösellä pienellä pohjustuksella, ennen kun mennään ite asiaan.

Kaikki minut tuntevat tietää, että oon ollut ihan pienestä pitäen aivan hullun innostunut kirjoista ja lukemisesta. Opin lukemaan eskarin alussa ja heti siitä lähti mun lukuinnostus lentoon. Kirjastoon ei oo meiltä kun pari kilsaa matkaa, joten kävin siellä usein montakin kertaa viikossa ja joka kerta piti tietysti lainata mukaan niin iso läjä kirjoja, kun vaan mun pikkuruiseen syliin mahtui. Lukutoukasta tuli yks mun lempinimistä ja se jos joku, kuvaskin mua kyllä varsin osuvasti. Tietysti mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä enemmän mun elämään tuli uusia velvollisuuksia ja juttuja, jotka vei aikaa, eikä enää ehtinytkään käydä kirjastossa montaa kertaa tai välttämättä edes kertaa viikossa. Mutta siitä huolimatta tää harrastus vaan oli ja pysyi. Pysyy edelleenkin. Oon lukenut mun elämäni aikana aivan äärettömän paljon kirjoja ja kiintynyt tähän harrastukseen niin kovin, että elämä ilman kirjoja tuntuis tosi paljon tyhjemmältä.

Lukemisen rinnalle mulla alko kipuamaan kirjottaminen. Aluksi ala-asteen tarinavihkoihin raapustellen, myöhemmin blogia kirjottaen tai esimerkiksi kavereille kirjottaen ja jossakin vaiheessa sitte tajusin, että kirjottaminen ei ollut enää vaan yksi osa blogia tai mun sepittämiä tarinoita, vaan enemmänkin osa mua itseäni. Kirjottamisesta tuli yks kaks yllättäen ihan täysin se mun juttu, aivan niin kun lukemisen kanssa kävi sillon vieläkin nuorempana. Niin rakas harrastus, melkeen kun elämäntapa. Kirjottaminen on mun tapa purkaa tunteita ja saada ajatuksia järjestykseen. Mun tapa saada ilmaistua itseäni ja puhua mulle tärkeistä asioista. Rentoutua ja päästää stressistä irti. Luoda jotain uutta maailmaan. Antaa mielikuvituksen lentää. Haaveilla. Ymmärtää asioita. Se on mulle niin niin paljon. 




Kirjotan, koska mulla on sitä kohtaan niin voimakas sisäinen palo. Koska en enää osaisi taikka haluaisi elää ilman kirjottamista. Koen, että se on mulle lahja, joka on tuonut mukanaan mun elämään niin paljon, vienyt mut asioiden äärelle, joihin en ois ikinä päätynyt ilman tätä harrastusta. Mutta vaikka teenkin tätä täysin mun sisäisen paloni ja rakkauden vuoksi, tuolla mun mieleni sopukoissa oon haaveillut niin kauan kun vaan kykenen muistaan, että vielä joskus mää kirjotan ikioman kirjan. Ensin se oli vaan pienen tytön tomera tulevaisuudensuunnitelma, myöhemmin pieni epämääräinen haave jossain tuolla piilossa mun sydämessä.  Siellä tää haave tai unelma on elellyt vuosikausia piilossa muiden katseilta, silti sinnikkäästi hengissä säilyen. Oon ihaillut niitä kirjailijoita, joiden kirjoja oon lukenut ja vaan uneksinut, että oisin joskus siinä samassa pisteessä, edes osittain. Luomassa jotain uutta ja hienoa. Tekemässä sitä, mikä on mulle tosi tärkeetä ja rakasta. 

Ja oikeestaan vasta tässä viime vuosien aikana oon uskaltanut sanoa tämän muillekin ihmisille ääneen. Haluaisin kirjottaa kirjan, se on mun suuri haave. Usein mieleen on kuitenkin hiipinyt epäily omista kyvyistä ja epäusko tämän haaveen toteutumisesta. Ei mun rahkeet taida vaan riittää siihen, ainakaan just nyt on ollut mun yleinen ajatusmalli ja niimpä oon vaan aina tyytynyt jatkamaan haaveilua. Ehkä vielä joku kaunis päivä, niin ajattelin. Ja kyllähän se kaunis päivä kerran saapui. Mutta ei se kaunis päivä ollut päivä, jolloin olisin saanut haaveeni toteutettua tai oman kirjan käteeni. 

Se kaunis päivä oli päivä, jolloin ymmärsin, että ainakin mää voin yrittää. Katsoa, mihin mun rahkeet riittää ja onko tämä haave saavutettavissa. Sinä päivänä ymmärsin, että ikinä en tuu tätä tai mitään muutakaan unelmaani saavuttamaan tekemättä sen eteen yhtään mitään. Ei tule kaunista päivää, jolloin kaikki ilmestyy mun eteeni vaan sormia napsauttamalla tai tarpeeksi lujaa toivomalla. Sinä kauniina päivinä otin kuitenkin sen tärkeimmän askeleen, kun annoin itselleni luvan lähteä tavottelemaan tätä unelmaa. Siitä lähti mun matka kohti haaveita ja tavoitteita. Aloin edetä hitain mutta joka hetki myös varmemmin askelin kohti mun päämäärää ja tekemään oikeasti konkreettisesti töitä unelmieni eteen.




Ja tässä se nyt on, unelma(ni) kansien välissä! Mun ikioma runokirja, Sinä kesänä sain siivet selkääni. Tähän hetkeen huipentuu niin paljon. Näytin pitkää nenää niille epäilyksille ja peloille, jotka yritti jarrutella mua ja kertoa, ettei minusta oo tähän. Erityisesti huomasin tässä projektissa ihan konkreettisesti, miten valtavan paljon omalla asenteella ja uskomuksilla on merkitystä siihen, mitä pystyy saavuttamaan. Vasta kun opettelin uskomaan itteeni ja unelmieni saavuttamiseen, tää kävi maholliseksi. "Jos uskot, että osaat, sinä osaat. Ja jos uskot ettet osaa, olet oikeassa." Näin oman kokemuksen kautta tää sanonta aukes mulle ihan uudella tavalla. Mun kohdalla tää epäonnistumisen pelko ja täydellisyyden tavoittelu on koitunut aikasemmin isoksi jarruttelijaksi ja esteeksi mulle tärkeiden asioiden tavottelussa. Vaati paljon päästä niistä yli ja takoa omaan päähäni, että esimerkiksi tässä tapauksessa tämän runokirjan ei tarvitse oikeasti olla mikään täydellinen teos, joka saavuttaa suuren suosion ja on ihan viimeseen asti hiottu ja virheettömäksi viilattu luomus. Paljon vähempikin riittää ja on silti aivan yhtä arvokas ja hyvä suoritus, josta saan olla ylpeä ja iloinen. 

Just nyt tuntuu ihan hullun hyvältä. Oon tietysti ylpeä itse tästä kirjasta, jonka sain aikaan, mutta erityisen ylpeä oon siitä, että uskalsin vihdoin uskoa itseeni. Mulla on nimittäin nyt olo, että tää ei jää tähän vaan haluan lähtä jatkossakin tavottelemaan mun unelmia ja haaveita. Kaikki ei tietenkään välttämättä tuu toteutumaan, mutta ajattelen, että aina kannattaa kuitenkin yrittää, niin ei tarvi jälkeenpäin katua, kun ei koskaan edes yrittänyt. Epäonnistumisen pelko jarruttajana on ihan typerä juttu, koska oikeastihan epäonnistumisessa ei oo mitään pahaa tai hävettävää! Mun mielestä lopputuloksesta riippumatta on tosi arvostettavaa ja tärkeää uskaltaa tehdä ja tavoitella just niistä asioita, joita itse haluaa miettimättä liikaa muiden mielipiteitä tai reaktioita. Kunpa muistaisi sen itsekkin aina! Mutta hei, jos sua kiinostaa hankkia tämä mun kirja tai kuulla lisää jostain tähän liittyvästä, voit tehä sen lähettämällä mulle vaikka sähköpostia osotteeseen sini.tervamaki@gmail.com tai laittamalla mulle insta directissä viestiä (käyttäjätunnus sinitervamaki). Kirjan osto onnistuu myös suoraan Mediapinnan verkkosivuilta tai esimerkiksi Prisman verkkokaupasta (täältä) ja muutamista muista verkkokirjakaupoista (täältätäältä tai täältä). 


Uskallathan sääkin lähteä tavoittelemaan sun unelmia, etkä anna epäonnistumisen pelon tai täydellisyyden tavoittelun olla esteenä millekkään, mitä oikeasti tahdot?


20 kommenttia:

  1. Vau, onnea omasta kirjasta! Oon kauan ihaillut sun kirjoitustaitoja ja rohkeutta. Upeaa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Tulimpa iloseksi tästä kommentista. <3

      Poista
  2. Vau, Sini, oot niin rohkea ja päättäväinen, että ei voi muuta kuin ihailla ja inspiroitua!
    T. Anonyymi, joka on jo pidempään ihaillut blogiasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, miten ihana kommentti! Tuli niiin hyvä mieli, kiitos ihan hirmusesti. <3

      Poista
  3. Wau! Täytyy tutustua tähän kirjaan paremmin!😍 Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla!!❤ Jep, tää pistää kyllä mielen iloiseksi!

      Poista
  4. Hienoa että oot saanu unelmasi toteutettua! Itsekin oon haaveillu juurikin runokirjan kirjottamisesta. Runot on vaan usein tosi herkkiä ja niissä voi helposti päästää lähelle itteään, niin miettii usein sitä että mitä sitä uskaltais ihan julkisesti kirjottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tää fiilis on aika uskomaton! :) Ja jep, tuo oli myös yks iso syy, miksi aiemmin ei tullut vaan ikinä tartuttua tähän projektiin. Tuntu jollakin tapaa väärältä jakaa se kaikki runojen sisältö julkisesti ihmisille. Mutta kun oikeen aloin asiaa ajattelemaan, ymmärsin, että loppupeleissä ei tapahdu mitään pahaa, vaikka jaankin tosi herkkiäkin runoja muille ihmisille. Se antaa ehkä aseen hyökätä mua vastaan ja iskeä jonnekkin kipeään kohtaan, mutta toisaalta en halua elää peläten ja itteäni rajoittaen vaan sen takia, että joku voi käyttää mun runoja esimerkiksi jollakin tapaa mua vastaan. Kukaan mulle tärkeä ihminen ei ikinä tekisi niin, joten millään muulla ei periaatteessa oo mitään väliä.

      Mää ehottomasti kannustan sua lähtemään tuohon juttuun mukaan, jos oikeesti sun sydän sitä haluaa! Vaikka päästäisit ihmiset sun lähelle, lähemmäksi ku yleensä, en usko että siitä koituu mitään pahaa. Saatat päinvastoin yllättyä positiivisesti ja saada paljon vertaistukea ja samaistuvia ihmisiä. :) Tsemppiä sulle tähän haaveeseen!

      Poista
  5. Hei ihan huippu juttu!!! Puhut niin asiaa!

    VastaaPoista
  6. ❤️❤️❤️ niin huikeeta!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa!:) Maksoiko kirjan taitto yms jotain? Vai saako kirjan tehtyä ilmaiseksi niinkuin runokirja.fi sivustolla luvataan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tää oli kyllä niin ihana juttu! :) Ja ei maksanut! Kaikki oli kirjottajalle ilmasta. :)

      Poista

Kiitos kommentista!❤