maanantai 27. heinäkuuta 2015

Tässä mä nyt taas oon

Moikka taas ihanat! Tää tyttö teki nyt paluun, piiitkän tauon jälkeen, hah. 23 päivää sitä tuli taukoiltua, ja kyllä, se tuntu ihan ikuisuudelta. Eihän tuo aika sinänsä kovin pitkä oo, muttaku aiemmin mun pisin tauko on ollu joku viikko enintään, niin kyllähän tuo pitkältä tuntu. Varsinkin, ku mulla itelläkään ei ollu hajuakaan siitä, millon palaan. Ei ennen tätä päivää.


Mitäs päätöksiä mää sitte oon tauolla saanu aikaseks ku nyt kerta tänne palasin? - Kröhöm. Itseasiassa en juuri mitään merkittävää, tai ainakaan semmosta mitä oli suunnitelmissa tauolla päättää. En oo tehny lopullisia päätöksiä suuntaan tai toiseen tän kanssa. Heti tauon alusta asti mulla oli semmonen kaipuu tänne takas, mutta alussa ajattelin, että enhänmää voi postaamaan vielä tulla ku oon ihan hukassa jatkon suhteen. Ajattelin, että palata "saan" vasta ku oikiasti tiiän miten tästä taas edetään. Pyörittelin tätä blogiasiaa mielessäni ja kovin yritin ratkaista kaikki ne pulmat, mutta eihän siitä mitään tullu. En tehny päätöstä blogin tulevaisuudesta, vaan suosiolla työnsin koko asian jonnekki kauas mieleni sopukoihin. Mitäs sitä turhia stressaamaan, jos ei päätöstä suosiolla synny. Ja se kannatti. 

Ku aikaa kulu, niin tajusin että höpsistä, eihän sen noin tarvi mennä. Jos kerta ikävöin tätä puuhaa niin kovin ja innostus&motivaatio on taas päätänsä nostanu, niin mitäpä mää itteäni kiusaan ja paluuta viivyttelen? Miksi en vaan suosiolla palais tänne, kukapa estää? Joten, tässä mä siis taas oon. Ihan vaan siks, koska voi mahoton sitä halua tulla kirjottamaan ja laittamaan kuvia, mitä on viimeaikoina tullu räpsittyä. Ajattelin tätä blogia valehtelematta joka ikinen päivä, vähintään kerran. Haha, en ois uskonu että tosiaan oon tästä näin riippuvainen! 


Tää taukoilu teki mulle niin hyvää. Vaikka sanoinki äskön, etten sen suurempia päätöksiä blogin tulevaisuutta ajatellen tehnykkään, niin yks merkittävä asia selkis mulle siitä huolimatta, asia, joka mahollistaa mun bloggauksen jatkossakin. Ja se asia on semmonen, että vastedes aion siis postailla ihan omaan tahtiin; en pakosta tai kiireellä vain sentakia , että tunnen pettäväni lukijat jos en postaa, vaan sillonko oikeesti tekee mieli tulla kirjottelemaan/jakamaan kuvia teille, sillonko oikiasti on asiaa ja fiilistä kirjottaa.

Vaikka se tarkottaaki postausten määrällistä vähentymistä entiseen verrattuna, se tarkottaa myös laadun parantumista. Varmasti tätä blogia on paljon miellyttävämpää lukea, ko en väkisin jotain tekstiä tänne väännä, vaan postailen vaan sillon ko oikiasti sitä haluan.



Ja tää päätös tuntuu tosi hyvältä. Mun ei tarvinnu eikä vieläkään tarvi poistaa blogia, en siis joudu luopumaan yhestä rakkaimmasta harrastuksesta, mutta mun ei myöskään tarvi enään stressata siitä, että tyyliin joka toinen päivä saisin postauksia toteutettua ja käyttää kaikkea vapaa-aikaani tähän. Vihdoin voin ottaa rennosti ja nauttia tästä hommasta. Kuin helpottunu olo mulla just nyt onkaan. Niinhän se on, että myös tästä hommasta täytyy löytää se kultanen keskitie. 

Tiiättekö, pitkästä pitkästä aikaa blogin tulevaisuus näyttää erittäinki valosalta. Tuntuu niin hirmu mukavalta istua tässä koneen äärellä pitkästä aikaa ja kirjotella tätä tekstiä. :-) Tää on kyllä niin se mun juttu, ihana päästä taas toteuttamaan itteäni näin kirjottamisen muodossa. 

Nyt on siis virallisesti paluu tehty ja ken tietää, millon sitä taas istutaan täällä höpöttelemässä teille, ehkäpä jo aivan pian. ;-) Oikeen ihanaa viikkoa kaikille, nähdään&moimoi!  

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Aikalisä

Musta on jo pidemmän aikaa tuntunu, että joku tässä hommassa nyt jarruttaa, kaikki ei oo niinku pitäis. Ku ajatus postauksen teosta ei saakkaan mua enää innostuksen valtaan, vaan se blogin päivittäminen tuntuu enemmän velvollisuudelta, pakkopullalta ku rakkaalta harrastukselta.

Rakastan kyllä edelleen ihan mahottomasti valokuvausta,
 ja kirjottamista, rakastan sitä tunnetta ku saan olla vuorovaikutuksessa teiän lukijoiden kanssa, ku saan niitä onnistumisen tunteita ja ku saan toteuttaa itteeni, tiivistettynä siis rakastan edelleen koko tätä bloggaamista&blogimaailmaa. No miksi mää sitte en vaan jatkais samaan malliin? - No, oon vähä hukassa tän blogin kans, enkä niin vähääkään. Musta tuntuu, että en halua enään höpötellä niin paljoa mun elämästä, en halua jakaa kaikkea mun menoja ja tapahtumia tänne blogiin. Viimeaikoina mulla on myös ollu jonkusorttisia paineita ja stressiä siitä, että jos postauksia ei tuukkaan niin usein, enkä muutenkaan oo ollu niin tyytyväinen siihen jälkeen mitä oon aikaseksi saanu. Mullahan tosiaan ois mielessä postausideoita vaikka kuinka paljo ja aikaaki löytyis blogille runsaasti, mutta valitettavasti ne ei yksinään riitä. 



  Oon pyöritelly mun päässäni monia eri vaihtoehtoja; poistaisinko blogin kokonaan, laittaisinko blogin salaiseks, jatkaisinko vaan samaan malliin välittämättä siitä, että se halu tehä tätä hommaa on jossain karkuteillä. Mutta ku pyörittelin ja pyörittelin sitä asiaa mun mielessä, mulla välähti. Ehkä kuitenki just nyt kaikista paras vaihtoehto ois aikalisä. Aikalisä, jolloin voin miettiä mitä teen jatkossa tämän blogin kanssa, aikalisä, joka toivottavasti selkeyttää mun ajatuksia&herättää mun innostusta tätä hommaa kohtaan uudelleen. 


Tiiätteko, tää tuntuu tosi oudolta ja hassulta, jopa vähä pelottavaltaki, koska koko mun reilun kahen vuoden mittasen "blogiuran" aikana en oo koskaan pitäny mitään taukoa, enkä edes vakavissani harkinnut blogin lopettamista. Oon postannu koko tämän ajan melko tiheästi ja säännöllisesti. Mutta vaikka tää tuntuuki niin oudolta ja pelottavalta, niin musta tuntuu että tää on oikia päätös just nyt. Voin palata ihan millon vaan takasi, tai sitte olla palaamatta. Voin tehä just sillain, mikä parhaalta tuntuu. Mää taian todellaki olla tauon tarpeessa. Koska vaikka blogi onki tuonu mukanaan niin paljon hyvää, niin täytyy myöntää, että kyllä se on mukanaan tuonu myös stressiä, paineita, vienyt paljo aikaa, saanu jopa välillä turhautumaan. Niin ja seki on myönnettävä, että joskus sitä on ehkä vähä liikaaki eläny blogille, ei oo osannu täysin nauttia käsillä olevasta hetkestä, esimerkiks jostain ihanasta perheen tai ystävienkanssa vietetystä illasta, ku on hääräilly niin tohkeissaan kameran kanssa ja suunnitellu jo tulevaa postausta. 



Mä en tiiä millon mää palaan, mulla ei oo hajuakaan siitä. Voi olla että oon täällä takasi jo parin päivän päästä. Tai viikon. Kuukauden. Vuoden. En osaa yhtään sanoa. Tiiän ainoastaan sen, että nyt on tauon paikka. Tiiän myös sen, että tää tauko tekee hyvää mulle ja tälle koko blogillekki. Koska kun mää sitte joskus palaan, oon (toivottavasti) täynnä innostusta taas, oon saanu selvitettyä mitä mää tahon tältä blogilta, oon saanu selvitettyä miten jatkan tätä puuhaa.

Ehkä nyt onki uusien tuulien aika puhaltaa. Kaipaan jotain uutta tänne. Oon miettiny, että semmonen kuvapainotteisempi blogi saattais olla se mun juttu. Tai semmonen, että pohdiskelisin asioita, kirjottasin mielipidetekstejä, ehkä vähän runo tai tarinatyyppisiä. Ehkä semmonen blogi, jossa en kertoiskaan minusta ja mun elämästä niin paljoa, en höpöttelis mun kuulumisia, en kirjottelis mun tekemisistä niin paljoa. En todellakaan toki sulje sitäkään vaihtoehtoa pois, että palaisin tauolta samaan vanhaan tyyliin postailemaan, siis kera kuulumisten ja muiden minusta ja mun elämästä kertovien höpötysten kans. Ehkä mää näin tauolla saan lisää innostusta jatkaakki tätä blogia just tälleen ku oon aina ennenki pitäny. Ken tietää. Sen ainaki tiiän, että kirjottamista en oo missään nimessä lopettamassa. Enkä valokuvaamista.  



Mulla on melkosen sekavat fiilikset ko tätä kirjottelen, hah. Surulliset, mutta toisaalta helpottuneet&iloiset ja on semmonen vapaa olo. Eihän mulla oo oikeasti mitään syytä suruun. Voin palata koska tahansa, se on aivan minusta itestä kiinni. Tää on kuitenki aika iso päätös ja muuttaa mun arkeaki melko paljo, sikspä se suru ja hämmennys varmaan osittain minut nyt valtaaki, onneksi hetkeksi vaan. Helpotus on suuri, koska viime viikkoina oon käyttäny tosi paljo aikaa tämän blogijutun pohtimiseen. Oon onnellinen, ku päädyin tähän ratkasuun, joka ei oo ollenkaan lopullinen. Mulla on nyt mahollisuus irtaantua joksikin aikaa tästä kaikesta, mutta samalla mulla on myös mahollisuus palaamiseen, just tänne tuttuun ja turvalliseen paikkaan. 

Haluan olla avoin uusille kokemuksille, uusille mahdollisuuksille, ja jotta niitä saan, on joskus tehtävä vaikeitaki päätöksiä. Nyt ku en ainakaan vähäänaikaan puuhaile blogin parissa, voin panostaa kovasti johonkin muuhun juttuun. Mulle jää runsaasti enemmän aikaa tehä muita juttuja, ehkäpä jotain uutta ja hienoa. Oon ihminen, jota omasta halusta huolimatta ehkä hiukan pelottaa ja ahdistaa päästää irti tutusta ja turvallisesta ja kohdata jotain aivan uutta ja täysin tuntematonta, mutta koska rakastan sitä ittensävoittamisfiilistä ja sitä tunnetta, ku on mukavuusalueen ulkopuolella, mutta selviää siitäki hengissä, niin rohkaistuin tekemään tämänki päätöksen. Päätöksen, joka ei ehkä muiden silmiin näytä suurelle, mutta joka on mulle kuitenki tosi suuri. Eikä pelkästään sentakia, ku oon pitäny blogia niin kauan enkä aiemmin oo taukoja pitäny, eikä senkääntakia ku en blogin tulevaisuudesta mitään tiiä, vaan ihan sentakia, ku uskalsin vihdoin tehä jotain, mitä oon kauan jo miettiny ja pyöritelly mielessäni, mutta kuitenki aina viimetingassa epäröiny ja työntäny koko jutun jonnekki kauas mielen sopukoihin.



Tottakai mua jännittää se, miten te lukijat tähän reagoitte. Oon myös miettiny, että häipyykö multa kaikki lukijat sinä aikana ku oon tauolla. Mutta oon tajunnu sen, että ne ihmiset, ketkä oikeesti tätä blogia haluaa seurata, pysyy kyllä mukana vaikka tauon pidänki. Ja vaikka osa lukijoista pois lähtiski, ei se oo mikään syy olla pitämättä taukoa, jos oikeesti tauon paikka on. Kaikki ei varmastikkaan jaksa oottaa mun palaamista, vaan saattaa pudota matkasta, mutta niinku sanoin, niin ne tyypit, jotka oikeesti tästä blogista pitää, ymmärtää kyllä varmasti mun päätöksen ja jaksaa pysyä matkassa mukana.

Vähän jännitystä tuo myös se, miten se palaaminen sitte sujuu. Onkohan se tosi vaikeaa sitte yhtäkkiä tulla takasin postailemaan, ja ku palaan niin jatkanko samaan malliin vai otanko aivan uuden linjan tämän kanssa? Onnistuisko se edes multa, että yhtäkkiä jättäsin kaikki höpinät pois ja pistäisin vaan kuvia ja pohdiskelevia tekstejä?  Entä jos en osaakkaan olla ilman blogia, ihan tälleen yhtäkkiä? Tai jos se innostus ei enää koskaan palaudukkaan? - Niin paljon kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia. En halua sen kuitenkaan olevan esteenä tälle päätökselle, vaan oon luottavaisin mielin, ja haluan uskoa siihen, että kaikkiin kysymyksiin ja probleemiin löytyy vastaukset ja ratkasut ajallaan, eikä niitä kannata turhaan stressata. Asiat on ennenki järjestyny parhaiten päin, joten eiköhän nytkin. Vai mitä luulet?



Niin ja hei yks juttu vielä!! Nyt taitaaki olla pari kiitoksen sanaa paikallaan. Nimittäin teille kultaiset lukijani. Ootte aivan mahtavaa porukkaa, jokaikinen teistä. Ette arvaakkaan kuin paljon teiän upea palaute ja kannustavat sanat on mulle merkannu. Niin usein ootte saaneet mut hymyilemään leviästi, pohtimaan asioita eri kannalta, tuntemaan syvää iloa ja onnea, ootte saaneet mut tuntemaan itteni aivan ainutlaatuseks. Oon saanu teiltä niin paljon, enemmänku koskaan saatoin toivoakkaan.  Niinä päivinä, ku epäilin omia kykyjäni bloggaamisessa, te loitte muhun uskoa, että kyllä mää tähän pystyn, kyllä mää osaan. Teiän takia tää on paljo hauskempaa. Jos kirjottaisin tätä pelkästään itelleni, ois seki toki mukavaa ja rentouttavaa, mutta aivanniinku siinä sanonnassa sanotaan niin ku mulla on seuranani useita ihania tyyppejä niin ne ilot tuplaantuu ja surut puolittuu.

... mutta ääks musta tuntuu, että nyt täytyy varmaan lopettaa, ennenko alkaa kuulostamaan enempää siltä, että oisin hyvästelemässä teitä viimesen kerran.. Ei nyt sentään! :--D Aion siis palata just tähän samaan blogiin, samaan tuttuun osotteeseen, epäselvää on ainoastaan se, millon palaaminen tapahtuu. Minut tuntien, siihen ei välttämättä ikuisuuksia kulu.. Toivon aivan sydämmestäni, että te ymmärrätte mun päätöksen. En haluais tuottaa kenellekkään mielipahaa tai pettymystä, mutta tajuatte varmasti sen, ettei se ois kenellekkään, mulle taikka teille, hyväksi jos väkisin joutuisin postailemaan tai sillälailla puolitehosesti.

Siis tältä erää kiitos ja näkemiin. Ootte ihania, kjeh, ja siitä saatte olla varmoja, että täältä tullaan vielä, ette te musta näin helposti eroon pääse. Pus.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kotona ollaan!

Hei taas! Täällä sitä siis vihdoin ollaan, kotona. Noin viikon poissaolon jäläkeen oliki oikeesti tosi mukava palata kotiin. Vaikka reissussa siis oli aivan superihanaa, niin melkeen yhtä ihanaa oli kuitenki päästä kotiinki taas. :-) Tuon menneen viikon aikana ehin tehä monenlaista; kävin PowerParkissa, Vaasassa suviksissa ja kahdella mun kaverilla, toisella päiväseltään ja toiselle menin ihan yöksiki. Eilisilta ja tää aamu on kyllä menny tällä tytöllä ihan vaan lataillessa akkuja (..paitsi kävinhän mää tossa äskön töissä pari tuntia), koska senverran vauhikasta menoa on viimeajat ollu. Ja sama meininki näyttää jatkuvan, hah. 

Aattelin, että tähän postaukseen laitan vaan kännykkäkuvia, joita reissussa otin ja jätän kamerankuvat vähä myöhemmäksi ja muutenki kattavampaa postausta Vaasan reissusta tulis sitte kera niiden kamerakuvien. Heh, eipä niitä kuvia tosin kovin paljo tullu otettuakaan kameralla uups. Mutta mennäämpäs nyt niihin kännykäräpsyihin. x) 



Lähtöfiiliksissä. Lähettiin matkaan siis torstai-aamuna, herättiin aikasin, syötiin aamupala ja saunottiin, jonka jälkeen matka sai alkaa. Oli kyllä niin innoissaan, että hyväku maltoin paikallani pysyä! Fiilikset oli myös tosi epätodelliset, sitä vaan kokoajan kelas, että hei ollaanko me ihan oikiasti nyt lähössä Vaasaan.


Pysähdys PowerParkissa. Koska suviskenttä oli torstaina vielä aivan märkä ja vieraita kehotettiin siirtämään lähtöä, päätettiin me mennä päiväksi PowerParkkiin ja vasta illalla ajella Vaasaan. Voitte kuvitella kuinka innoissaan me kaikki oltiin, ku pitkästäaikaa päästiin huvipuistolaitteisiin hurjastelemaan!


Yhessä me uskalletaan. Pikkuveljeä vähän jännitti ku mentiin tuohon siniseen vuoristorataan, Joyrideen, joten hän tarttu mua kädestä kiinni ja niin me kumpainenki kunnialla selvittiin tuostakin laitteesta, haha. Ku sitte vielä uudemman kerran mentiin tähän samaan laitteeseen, niin pikkuveikka sano: " Laitetaan nää kädet tälleen samallain taas.". Ja niinhän me sitte taas uskallettiin ajella hurjaa kyytiä rataa ylös ja alas, käsi kädessä. 


Aurinko porottaa ja meitä hymyilyttää. Ilma oli siis aivan mahtava, aurinko porotti kuumasti, mutta jatkuva tuulenvire viilensi niin, ettei kuitenkaan päässy aivan paistumaan. Aivan mainio ilma siis huvipuistoretkelle!


Jee, kenttä näkyy jo. Voi niitä riemunkiljahduksia, ku pitkän ajomatkan jälkeen alue alko sitte illalla näkymään. Jonoa oli jonkuverran, ehkä noin puolentunnin verran, mutta suuremmilta ruuhkilta kuitenki vältyttiin.


Toista kertaa kentällä. Illalla tuli jo pyörähettyä vähäaikaa kentällä, mutta perjantai-aamuna päästiin vasta todenteolla siihen jokavuotiseen suvisfiilikseen ja meno alko näyttämään samanlaiselta ku aina ennenki. Tällä kuvanottohetkellä oli varhainen aamu, joten porukkaa ei näytä kamalasti vielä kentällä olevan. Vieraitahan arvioitiin parhaimmillaan olevan paikalla lähes 80 000, joten ei kyllä ihmisistä ollu pulaa, heh.


Evästauolla. Aivitsit, tuli kyllä syötyä niiin paljo karkkia noiden(kin) suvisten aikana. Erityisesti nuo kuvassa näkyvät Pantteri black&white- karkit maistu mulle vähä liianki mainiosti. Heh, ja tarkkasilmäsimmät saatto huomatakki, että mulla on jalassa kumpparit; yhtenä päivänä kenttä oli niin märkä ja kuranen, että ei auttanu ku kumpparit pistää jalkaan. Mutta se oli oikeestaan ihan kivaa vaihtelua, lompsia sielä vaaleenpunaset kumpparit jalassa ympäri maita ja mantuja. :--D


Nesteytyksen tärkeys. Koska suurinosa suvispäivistä oli tosi aurinkoisia, oli tärkiää muistaa juua nesteitä. Suurimmaks osaks mää ite vetelin vettä menemään, mutta olipa äiti varannu jokaiselle lapselle omat muumilimsatki mukaan. Ääks, tosin mää taisin kyllä vaan yhen kulauksen juua ja loput jäi vaunun jääkaappiin loppureissun ajaksi unholaan. En vaan oikeen oo niin limsaihmisiä, kaikenlaiset limsat siis kyllä alas menee mutta mainiosti pärjään ilmanki.


No se suvispitsa. Niin, se perinteinen suvispitsa, se, jota saa vaan kerran vuodessa. Namnam, niin hyvää! Munmielestä edes pitserian pitsat ei vedä vertoja suvispitsalle. Tykkääään. Tänävuonna jäi kyllä aiempaa pienemmäks tuo mun pitsakiintiö sattuneistä syistä (mm. yhtenä iltana jonotettiin pitsaa ja se loppu just siitä meiän nokan eestä...), mutta onhan tässä vielä reiskätki aikaa, joten sillon sitte vedellään kaksin verroin noita pitsoja, senverran harvinaista herkkua on! x)


Twister, lämpimän päivän piristys. "Huhuh, ompas täällä lämmin.. ja mun tekee mieli jätskiä. Hei jätskimyyjäät, tännepäin! -Yks Twister kiitos." Jätski on kans yks niistä jutuista, jotka kuuluu ehottomasti suviksiin, pitihän se siis tälläki kertaa pari jätskiä ostaa. Suvikset on kyllä lähes ainoa tapahtuma, jossa ostan ite jätskiä, koska oon enemmänki karkin perään, ja pärjäisin ihan hyvin ilman jäätelöä vaikka koko kesän, mutta todellakitodellaki jätskiki kuiteski maistuu ja erityisesti auringon porottaessa kuumasti, meni tuoki Twister sukkelasti parempiin suihin. Namnam.


Hetken hengähystauko. Oikeestaan koko to-ma välisenä aikana ei mua pahemmin näkyny vaunulla muutako ruoka-aikana ja yöllä ku telttaan tulin nukkumaan, joten tottahan sitä selfie piti napata ko kerranki vaunulle asti pääsi. Ihan hassua, aiempina vuosina ku oon kuitenki hiukkasen enemmän aikaa viettäny levähellen vaunulla. Mutta ei valittamista, aika riensi niin huimaa vauhtia taas kentälläki, että empä mää sinne vaunun rauhaan ehtiny sen suuremmin kaipailemaanki. Mutta täytyy kyllä todeta, että kyllähän tuo on melko väsyttävää puuhaa ku viis päivää putkeen kävelee&seisoskelee kentällä aamusta iltaan.


Mehän oltiin niinku jokapäivä piknikillä. Hah, eikös sitä voi piknikiksi kutsua jos ulkona syö ruuat ja välipalat? Meillä oli siis mukana semmonen pöytä, jossa aina vietettiin ruoka-ajat, joten mehän aivan niinku päästiin piknikille jokaisena päivänä. Jee. Kivaa vaihtelua tommoset ruokailuhetket.


Siskon tapaamista pitkästä aikaa&matkalaukun raahaamista koko kentän halki.
Mun isosisko Elinahan siis on nyt ollu koko kesän Kuusamossa, ja saapu sieltä linkulla Vaasaan. Reippaana tyttönä riensin siis apuun tavaroiden kantoon ja riskinä tyyppinä jaksoin kantaa sekä hänen käsilaukkunsa, että raahata perässäni painavaa ja suurta matkalaukkua koko matkan ajan.;) Oli kyllä kiva nähä monen viikon tauon jälkeen.


Ja vielä viimeisenä, muttei vähäisimpänä.. kauniit auringonlaskut, ihmisiä pullollaan oleva kenttä, jonka päälle aurinko heijastaa viimesetki auringonsäteensä. Se kyllä loi fiilistä aivan mahottomasti. En tiiä montaakaan yhtä kaunista asiaa, ku auringonlasku, ihan oikiasti. Muita tyyppejä, jotka rakastaa auringonlaskuja?

Siinäpä siis suurinosa kuvista, jotka tuli kännykällä räpsittyä reissun aikana. Laatu ei ehkä päätä huimaa, mutta toivottavasti kuitenki se mahtava fiilis välittyy jollakin tapaa teille siitä huolimatta. Niin, ja tarkotushan ois tosiaan tehä vielä myöhemmin kattavampaa postausta suviksista, ihan kera kamerakuvien, mutta tää nyt oli tämmönen ilmotuspostaus, että hengissä ollaan ja halusin jo vähän fiilistellä tuota mennyttä reissua. Ja niinku aiemmin jo sanoin, mulla on tääki viikko aikamoisen kiireinen, joten en yhtään osaa sanoa, että millon palaan taas blogin pariin, mutta enköhän mää tänne melko pian jo palaa höpöttelemään. 

Kuinkas teiän viimepäivät on sujunu? Ootteko reissaillu vai ollu ihan vaan kotona?