Alkuvuoden kuulumiset

Heips! Viime kuulumispostauksesta on vierähtäny taas aikamoisesti aikaa, mutta rehellisesti sanoen tykkään ehkä vielä aiempaa enemmän tästä nykyisestä blogin sisällöstä ja suunnasta mihin oon tätä vieny, koska on ihan parasta ku on paikka, jonne saa jakaa omia tarinoita, runoja ja kuvia, eikä kaiken tarvi aina liittyä mun päiviin, elämässä tapahtuviin juttuihin tai muutenkaan vaan minuun. Toisinaan on kuitenki edelleenki vaan niin kivaa höpötelläkki ja jutella niistä asioista, jotka on just nyt mun elämässä ajankohtasia, joten täältä pesee, ei nää kuulumisetkaan ihan kokonaan saa täältä blogista pois jäädä! :-D 

Ihan hurjaa, miten ihan just ollaan jo helmikuussa menossa, vaikka vuosihan vaihtu aivan tovi sitte! Toisaalta viime vuodesta tuntuu kuluneen jo aivan hirveen kauan, sen verran tapahtumarikas tää alkuvuosiki on ollut. Mutta näin aluksi vielä loppuvuoteen palatakseni, en ookkaan tainnu täälä blogissa mainita lainkaan, että tää tyttö sai kun saikin suoritettua autokortin, jihuu! Sain kortin jo siis joskus tuossa joulukuun puolessa välin, joten autokoulu on ollu nyt onneksi mulla jo hetken aikaa poissa kuvioista, tosin toinen vaihe on eessä jo tässä aivan pian.

 Mitäs tää alkuvuosi on sitte tuonut mukanaan? - Ainakin panikointia lähestyvistä kirjotuksista ja lukion loppumisesta, haha! No totta puhuen, ihan rennosti ja onneks aivan levollisin mielinkin mää oon tässä kirjotuksia kohti edenny ja koulussa on ollu oikeestikki mukavaa. Musta on huippua, kun koulussa tarjotaan näitä kertauskursseja, niin saa koulussaki keskittyä siihen kirjotuksiin valmistautumiseen, ettei kotona tarvi sitte ahkeroia yksin niin paljoa. Erityisesti vaikka matikan kertauskurssi on kyllä niiin iso helpotus, koska yksin noiden laskujen kanssa menis varmaan sata kertaa päivässä hermo jos ei vaan ymmärtäis jotain kohtaa, eikä ois sitä opettajaa siinä vieressä neuvomassa. :-D

Haha, mutta täytyy kyllä myöntää, että mää ootan vähän pelonsekasin tuntein tuota lähestyvää lukulomaa, kun nyt on tuntunu vaan niin helpolta aatella, että mitä sitä nyt stressaamaan ja vielä kovinkaan ahkeroimaan, lukulomalla sitte. x) Mutta kaiken kaikkiaan tää abivuosi (joka on ihan kohta jo takana, oikeesti mitä!!) on ollu sairaan kiva ja oikeesti tosi erilainen lukiovuosi ku kaks ekaa vuotta oli ja mää niin tiiän jo tässä vaiheessa, että tuun sitte lukion lopetettuani niiiin ikävöimään tota meiän koulua! (Ainakin toisinaan. :--D) Niiin paljon mahtuu kokemuksia ja elämyksiä (sekä hyviä että vähän huonompia heh) noihin kolmeen vuoteen, että huhuh. 

Tähän alkuvuoteen on kuulunu myös mukavasti koiran kanssa touhuilua ja kouluttamista, kavereiden kanssa vietettyjä hetkiä ja juttutuokioita, kivoja urheilukokemuksia (päästiin esimerkiks meiän lukiosäbäjoukkueen kanssa meiän koululla pelatusta turnauksesta Lapualle jatkoturnaukseen, johon ei enään hirveen kauaa meekkään!), mehtässä puuhommien parissa vietettyjä päiviä, jotka onki ollu loppujen lopuks paljon kivempia kokemuksia mitä oon etukäteen oottanu, sekä kuumeista pohdintaa tulevien penkkareiden asusta ja penkkareiden suunnittelua muutenkin. 

Oon saanu olla tammikuun ajan pääasiassa terveenä ja oon siitä kyllä niin ilonen erityisesti tuon joulunajan sairastelun ja muutenkin syksyn kovan sairastelukierteen jälkeen, mutta näköjään tää mun onni ei sitte toistaseks pidempään kantanu. :'D Oon nimittäin tällä hetkellä taas kovassa flunssassa ja se kyllä tuo aivan oman väsymyksensä näihin koulupäiviin ja arkeen muutenkin. Nyt vaan peukut pystyyn että toipuisin taas pian!!

Tän kipeilyn lisäks mun arkea rasittaa just nyt mun kummankin jalan sääriluihin puhjennut tulehdus eli penikkatauti, mikä harmittaa mua kyllä tosi paljon, koska just nyt oikeesti pitäis harjotella tuohon tulevaan turnaukseen, meillä on koulussa tän kolmosvuoden ainoa liikkakurssi meneillään ja muutenkin mulla vaan on just nyt tosi hyvä motivaatio liikkua, esimerkiks säbän parissa ja muidenkin lajien, joissa tulee väkisinki juostua tai ainakin käveltyä reippaasti. Erityisesti juoksu ja hölkkä mutta välillä myös ihan vaan kävely tai paikoillaan oloki  sattuu tällä hetkellä niin kipeesti, että ei oo kovin fiksua rasittaa näitä jalkoja yhtään enempää ku tarve vaatii, joten nyt vaan täytys malttaa mieli ja ottaa iisimmin jonkin aikaa. Sain fysioterapiaan lähetteen, joten toivon että sen ja ja levon avulla saan mun jalat pian takasi kuntoon ja pääsen nauttimaan liikunnasta ilman tätä kovaa ja häiritsevää kipua.

Arki rullaa täällä siis aivan mukavasti eteenpäin, lukuunottamatta noita paria epäonnen sattumusta, ja ollaampa täällä oikeestaan vähän perusarjestakin poikettu, kun vanhemmat lähti ulkomaanreissulle ja minä ja isosisko jäätiin pikkusisarusten kanssa kotiin. Hauskan erilaista arkea, kun ollaan kerrankin näinkin pitkä aika ihan ilman vanhempia! Ollaan touhuttu monenlaista kivaa, mitä ei yleensä välttämättä varsinkaan viikolla tuu tehtyä ja vähän hemmoteltukkin toisiamme, hehe esimerkiks ihanien leipomusten ja herkkujen muodossa. Kelpaa!

Mutta tiiättekö, vaikka just nyt eletäänki sitä aika perusarkea tuttuine kuvioineen, on mulla kuitenki just nyt mahanpohjassa semmonen suuri joukko perhosia, jotka kutkuttaa mua mukavasti, ja tuo mulle semmosen jännittyneeninnostuneen tunteen tulevasta. Jos suunnitelmat pitää kutinsa, mää oon ihan pian ylioppilas, vuosimallia 2017. Löydän itteni kesällä toivottavasti jostain tuolta pääkaupunkiseudulta asumasta kavereideni kanssa ja työskentelemästä jossain kivassa työpaikassa. Tuun toivottavasti kokemaan tänä tulevana vuotena paljon uutta ja tekemään juttuja, joita en oo ikinä ennen tehny, ja ehkä kuvitellutkaan tekeväni. 

Aivan pian mun tulevaisuus on avoimempi ku koskaan aiemmin. Enää ei oo automaattista suuntaa minne lähen vaan annan elämän näyttää mun seuraavan suunnan. Ken tietää mistä itteni vuoden päästä löydän, mutta itse asiassa se ei edes haittaa mua, se siis, etten tiiä missä vaeltelen vaikkapa vuoden päästä. Just nyt se vaan tuntuu niin siistiltä, että kukaan, vähiten mää ite, tiiän missä tuun muutaman kuukauden tai vuoden päästä olemaan. 

Ja just nyt musta vaan tuntuu ihan täällä sydämessä saakka, että oon niin valmis siihen seikkailuun mitä elämällä on mulle tarjota ja oikeesti aion heittäytyä täysillä kohti sitä tuntematonta, sydän avoimena ja mieli uteliaana. Tääältä tullaan elämä!


Kivaa viikkoa kaikille, palaillaan taas toivottavasti pian! <3

Pieni perhonen

Pieni perhonen lehahtaa lentoon,

katson siipiä sen hentoja,

kovin satumaisen kultaisia.

Yön himmeä valo säteilee lävitse sen,

jälleen kauneus valtaa koko tienoon.

On hiljaista, vain siipien tasainen kahina, 

äänettömien huokausten kuoro.

Niin kaunista, myös aivan ainutlaatuista.

Mutta kun aallot lyövät jalkojani vasten, 

meren ulappaan aurinko jo painuu

Silloin perhonen yöhön katoaa,

vieden lumouksen mennessään.

Ja taas vain kaipaus jäljelle jää.

Tuulessa ja tuiskussa

Tuolla me tuulessa ja tuiskussa käytiin eilen mun ystävän Teijan kans kuvailemassa (NIIIN pitkästä aikaa!) ja tuosta vähän haastavasta säästä huolimatta meillä oli taas kerran oikeesti niin hauskaa. :-D Talvella tulee ainakin mulla itellä käytyä ihan harmittavan vähä ottamassa kuvia, koska pimiä tulee niin aikasin ja usein on liian kylmä tai märkä kelikin sen pimeyden lisäksi, mutta jotenki ainakun vaan saa ittensä raahattua sinne kameran taakse tai eteen niin se fiilis on ihan huippu ja muistaa taas, että miks valokuvaus onkaan niin siistiä.

Halusin tulla jo tässä välissä jakamaan muutaman noista eilisen reissun kuvista ja loput vasta sitte vähän myöhemmin parempien kuulumisten ja pidemmän postauksen merkeissä, joten tää postaus jää nyt tällä kertaa ihan superlyhyeksi, mutta ehkei se aina niin haittaakkaan, tasapainottaapahan pikkusen esimerkis sitä jäätävän pitkää mielipidetekstiä, hehe. Kiva kuitenki touhuilla edes hetki näin blogin parissa, niin jaksaa sitte paremmin raahautua tonne koulukirjojen ja muiden velvollisuuksien pariin. :-D Mutta kertokaapa taas ihmeessä, mikä noista kuvista on teiän lemppari? :-) Ois myös hauska kuulla, väheneekö teiänki kuvailut talvena paljon vai jaksatteko käyä kuvailemassa säästä tai kellonajasta riippumatta?  Kivaa sunnuntaita kaikille, nähdään toivottavasti taas pian!

ps. Tuo kuvissa näkyvä takki. <3<3<3 oon vaan niiiin rakastunu ja rakastun koko ajan lisää! :-D

Miksi, miksi ja vielä kerran miksi?

Oon nähny parissa blogissa tämmösen miksi-postauksen ja ajattelin nyt itekki samanmoisen toteuttaa kun niin hauskalta idealta vaikutti. Luvassa on siis paljon ihmettelyä ja miksi-sanan hokemista.. Ideanahan kun tässä postauksessa on vaan ihan yksinkertasesti heitellä ilmoille mua mietityttäviä kysymyksiä, joihin en oo vielä tähänkään päivään mennessä keksinyt vastauksia. Huikatkaa toki sitten postauksen kommentteihin, jos teillä ois vastauksia näihin kysymyksiin tai toisaalta jos itekki liitytte mun kanssa tänne ihmettelyriviin. :-D

Miksi hiukset näyttää aina illalla just ennen nukkumaanmenoa ihan tosi kivoilta, mutta kun aamulla herää niin näky on aivan päinvastainen..?

Miksi iltasin on niin vaikea mennä ajoissa nukkuun, vaikka tietää tasan tarkkaan, että aamulla taas väsyttää ihan kamalasti kouluunlähtiissä?

Miksi aina kun lupaa kirjoittaa tietyn postauksen, inspiraatio sen toteuttamiseen katoaakin saman tien (ainakin hetkellisesti) ja postauksen julkaisu venähtää kamalasti tai jää kokonaan julkaisematta? Näin on käyny ainakin mulla niin usein, viimeksi tuossa aivan joulun jälkeen kun kerroin palaavani seuraavalla kerralla joulukuulumisten parissa. Noh, niitä kuulumisia saadaankin yhä odotella. :-D

Miksi asioiden aloittaminen on joka kerta niin vaikeaa? Oikeastaan asiassa ku asiassa. Kun vauhtiin pääsee niin ei oo juurikaan ongelmia, mutta se miten vauhtiin pääsis, se on toisinaan pieni arvoitus..

Miksi ittensä kehuminen tai ylipäänsä kehujen vastaanottaminen on niin vaikea ja iso juttu?

Miksi kännykän muistitila ei vaan vois olla suurempi niin ei tarvis kamppailla jatkuvasti tilanloppumisen kanssa? Vaikka muistikortti onkin kännykän tilan lisäksi, ei tila meinaa siitäkään huolimatta riittää.

Miksi suklaa, karkit ja muutkin herkut on niin koukuttavia? Oikeasti MIKSI? :-D terveisin yks aivan mahoton sokerihiiri.

Miksi EI:n sanominen, erityisesti kasvokkain, on niin haastavaa ja epämukavaa?

Miksi blogeihin kommentoidaan niin vähän? Oikeastaan riippumatta edes siitä kuinka laadukasta jälki on, oon nimittäin törmänny tässä vuosien varrella moniin tosi näyttäviin ja panostettuihin blogeihin, joiden kommenttimäärät on ollu ihan harmittavan pienet.

Miksi asioita täytyy kerta toisensa jälkeen jännittää niin kovasti, vaikka tietää, että se jännittäminen vaan pahentaa asiaa? Ja vaikka se tuleva ohjelma ois jotain oikeesti tosi kivaa. Voihan jännitys sentään.

Miksi esiintyminen, esillä olo, tai suuren ihmisjoukon katseltavana oleminen tai edes sen ajatteleminen saa aina aikaan pahemman luokan paniikin ja hikikarpaloiden kohoamisen otsalle?

Miksi suihkuun raahautuminen tuntuu toisinaan niin hirvittävän vaativalta ja vaivalloiselta operaatiolta?

Miksi pakkaaminen on aina yhtä vaikeaa? Ja niiden pakkausten purkaminen aina yhtä saamatonta..

Miksi kadotan niin usein mun tavaroita..? Yleisimpänä kännykän tai kirjan, toisinaan myös vaatteita tai esimerkiks kuulokkeet.

Miksi en osaa laittaa mun hiuksia mitenkään nätisti kiinni? Pompulan vielä osaan laittaa, mutta muut väkerrykset käykin jo liian haastavaksi mun pikku kätösille.

Miksi tunne-elämä on usein yhtä vuoristorataa? Ensin kaikki on niiin hyvin ja tää nimeltämainitsematon tyyppi saattaa liidellä ihan jossain taivaissa mutta jo hetken päästä kaikki onki aivan huonosti eikä oo enää yhtään hauskaa. :'D Naiset..

Miksi aika menee niin nopeeta? Vuodet vaan vierii ihan hurjaa vauhtia eteenpäin.

Miksi en muista vieläkään kenenkään mun kavereiden (tai perheenjäsenten) osotteita, synttäripäiviä tai puhelinnumeroita ulkoa?

Miksi semmosten virallisten puhelujen soittaminen on aina yhtä kuumottavaa? :'D

Miksi suihkussa ja saunassa alkaa aina laulattaan ihan hulluna? Haha, äskönkin taisin vähän siellä lauleskella. (Oikeesti vähän enemmänki)

Miksi hämähäkit ja muut ötökät on niin pelottavia, ällöttäviä ja inhottavia? T. tyyppi joka joulusiivoja tehdessään heitti vahingossa luutun täysiä lattialle ja kirkas nii lujaa että kaikki säikähti, ihan vaan siks, että hämähäkki kipitteli kädellä. Heh.

Niin, muun muassa semmosia asioita mää oon pohdiskellu tässä vuosien varrella monen monituista kertaa. :-D Heitelkääpä tonne kommenttiboxiin nyt teiän pohdiskeluita, ois nimittäin niitäki hauska kuulla! Ja vielä noista postauksen kuvista, niin ne on tosiaan jo parisen viikkoa sitte otetut meiän pienestä, joskaan ei enään ihan niin ministä, Bena-poitsusta, joka on kyllä kasvamisestaan huolimatta edelleenki niiiin söpö. <3 


Kivaa tiistai-iltaa tyypit, me nähään taas enspostauksen parissa! (.. ja tällä kertaa vahingosta viisastuneena en lupaa mitään aiheesta, ne kun tuppaa aina sitten jäämään! :-D)

Suomalaisten suvaitsemattomuutta(ko)?

Mun blogissa ei oo näiden menneiden vuosien aikana näkyny juurikaan mielipidepostauksia tai keskustelua ajankohtasista asioista ja syy siihen on, että mää vaan yksinkertasesti oon enemmän sitä tyyppiä, joka seuraa sivusta erityisesti semmosta julkista keskustelua ajankohtasista aiheista ja luo omia mielipiteitä ja näkemyksiä asioista vasta tarkasteltuaan niitä monelta eri kantilta, eri tiedonlähteiden pohjalta ja tarkkaan harkiten. Toinen syy on myös se, että mulla ei useinkaan oo mitään tosi jyrkkiä ja vahvoja mielipiteitä vaan oon avoin kuuntelemaan muiden näkemyksiä ja usein just sitä kautta pohdin sitte sitä omaa näkemystä ja mielipidettä. Ei siis sillä, etteikö mullakin omia mielipiteitä ois tai että muut mun näkemyksiä ohjailis, mutta useinkaan mää vaan en oo se, joka ekana julistais isoon ääneen, varsinkaan julkisesti, olevani sitä ja tätä mieltä aiheesta x. En kuitenkaan halua olla mikään kaavoihin kangistuja, joka ei voi koskaan poiketa omasta linjastaan, joten aattelin tehä tällä kertaa poikkeuksen ja jakaa täällä blogin puolella vähä mun ajatuksia ja näkemystä eräästä jo pitkään mielipiteitä suuntaan jos toiseen herättäneestä aiheesta, nimittäin maahanmuuttajista, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna tämmösestä suomalaiset vs. maahanmuuttajat- vastakkainasettelusta ja Suomessa esiintyvästä rasismista ylipäänsä. (Muut tosin on tainnu toteuttaa jo kuukausia tai vuosia sitte tätä aihetta koskevat postauksensa, mutta mää nyt tuun tapani mukaan vähä jälessä, heh ja ihan hyvä niin, eipähän ainakaan katoa sitte sinne massaan ihan heti. :-D) 

Ja korostan jo tässä vaiheessa, että nää asiat, mitä tässä postauksessa tuun sanomaan, on vain MUN omia mielipiteitä ja ajatuksia (..eikä tämä siten oo ehkä mitään maailman fiksuimpaa tekstiä eikä siis todellakaan mitään tilastoihin jne. perustuvaa faktatietoa, joten koittakaa kestää! :-D)  ja yleistyksiä ja kärjistyksiäkin saattaa tekstistä löytyä, en siis väitä että jokainen suomalainen tai maahanmuuttaja olis kuvauksieni kaltainen, joten ottakaa ihan iisisti vaan kaikki, kiitos! :'D Kommentteihin saa todellakin kertoa omaakin näkemystä tähän kyseiseen asiaan, koska niinku tuolla ylempänäki sanoin, oon avoin uusille näkemyksille ja musta ois kiva keskustella teiän kanssa tästä aiheesta, niin harvoin kun tässä blogissa mitään keskusteluaherättäviä juttuja julkaisen. 

(http://www.ts.fi/static/content/pic_5_818508_k818509_1200.jpg)

Oon jo pidemmän aikaa pohtinu tätä asiaa aina silloin tällöin, koska niinku kaikki on varmasti jo huomannu, on maahanmuuttajista ja suomalaisten suhtautumisesta heihin sekä ylipäänsä ulkomaalaisiin ollut niin paljon uutisointia, mutta se suurin syy, mikä sai mut tätä asiaa pohtimaan vieläkin enemmän, on se, että meillä oli koulussa mahollisuus osallistua kirjotuskilpailuun, jossa täyty käsitellä jotain ajankohtasia asioita. Aattelin ite kirjottaa tekstin just tästä vastakkainasettelusta ja kuilusta, joka on suomalaisten ja maahanmuuttajien välille syntynyt, mutta lopulta siinä kävi sitte niin, että kaikkien kiireiden ja touhuilujen keskellä en mun tekstiä saanu kokonaan valmiiks vaan kilpailuun osallistumisaika meni umpeen ja teksti oli siinä vaiheessa vielä melkosen keskeneränen. Onneks mulla on kuitenkin tää blogi, jonne voi kirjotella millon tahansa oikeestaan mitä tahansa, joten tässä sitä nyt ollaan, höpöttelemässä omia ajatuksia varmaanki ekaa kertaa tämmösestä ajankohtasesta asiasta, jännää. :-D Eipähän mennyt hukkaan tuo kirjotuskilpailuun käytetty aika kun sen pohjalta sain kuitenkin tämmösen postauksen aikaseks! Ilman tuota kilpailua tämäkään postaus tuskin tulis koskaan päivänvaloa näkemään, hah.

Se, miks tästä aiheesta tuntuu kuitenki aika haastavalta kirjottaa, on mun ajatusten ristiriitasuus. Kun toisaalta ymmärrän sitä toista puolta, mutta toisaalta toista.. niin milläs "puolella" mää sitte ite oon? En oo mitenkään suvaitsematon tai ahdasmielinen mutta rehellisesti sanottuna en myöskään oo mikään todellinen maahanmuuttajamyönteisyyskiihkoilijakaan (mikä sanahirviö!) tai ulkomaalaisten oikeuksien puolestapuhuja. Ennemminki tässäkin asiassa se sivusta seuraaja. Mutta koska itteä on välillä kiva haastaa ihan kunnolla, päätin mää nyt sitte kuitenki tän tekstin toteuttaa ja ihan teille asti julkastakin. Ja näin alkuun vielä sanottakoon, että aion pohdiskella tätä aihetta nyt enimmäkseen just mun omien fiilisten ja tunteiden kautta, en niinkään siihen tyyliin, että onko maahanmuuttajat esimerkiks vaikuttanu Suomen taloustilanteeseen positiivisesti vai negatiivisesti tai mitä tilastot kertoo tästä ja tuosta asiasta jne.

Ehkä päällimmäisinä tunteina mulla on suru ja tietynlainen pelkokin tästä nykyisestä tilanteesta. Suomalaisten ja maahanmuuttajien vastakkainasettelu on kasvattanu ajan myötä nyt jo niin kovin suuren kuilun näiden kahen "luokan" väliin, eikä rasismilta ja vihan tai pelon lietsonnalta oo vältytty, ei sitten lainkaan. Nettiä selatessa vastaan tulee runsaasti kuvia, videoita ja nettisivujaki, joiden tarkotuksena on pelkästään mustamaalata maahanmuuttajia. Tai toisinaan päinvastoin, suomalaisia. Erityisen silmiin pistävää on ainakin omalla kohallani ollu tiettyjen suomalaisten järjestöjen tai yksityishenkilöiden järjetön pelon, vihan ja inhon lietsominen maahanmuuttajia tai ihan vaan ulkomaalaistaustaisiakin kohtaan. Mua oikeesti on järkyttäny ja inhottanu tosi paljon lukea jotain ihan järjetöntä propagandaa ja vihapuhetta, mikä ei varmasti saa aikaan yhtään mitään hyvää. Esimerkiks eilen kun tummaihoinen nainen voitti Miss Helsinki 2017- tittelin ja tästä uutisoitiin niin voi huhhuh millasta se kommentointi siellä oli, tuli kyllä itelle suoraan sanottuna niiiiin iso myötähäpeä näiden kommentoijien puolesta. Vaikea käsittää, että vielä 2017 vuonnakin on oikeasti ihmisiä, jotka ei vaan voi hyväksyä erilaisuutta, ei sitten missään muodossa. Monta kertaa onki tehny mieli kirjottaa jotain vähän räväkämpää vastaukses niille toinen toistaan vihamielisimmille ja oikeesti niin kovin typerille kommenteille, mutta oon lopulta aina päätyny siihen, että parempi jättää vaan omaan arvoonsa tommoset höpinät.

(http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-14531/kuvat/1375962_10205877832410132_2921151957676052292_n.jpg)

En väitä, etteikö maahanmuuttajien mukana ois ongelmia Suomeen rantautunu. Onhan niitä; maahanmuuttajienki joukossa on paljon ihmisiä, jotka tahtoo muille pahaa ja jotka ei osaa käyttäytyä yhteiskunnan sääntöjen ja lakien mukaan. Eikä se oo millään muotoa hyväksyttävää tai puolustelun arvosta, ei maahanmuuttajillakaan oo oikeutta rikkoa lakia tai muutenkaan tehä asioita, jotka ei oo oikeen. Ymmärrän kyllä hyvin niiden ihmisten pelkoa ja vihaa, joilla on huonoja ja ehkä traumaattisiakin kokemuksia maahanmuuttajiin liittyen, koska en usko että itekkään pystyisin normaalisti sen jälkeen heihin suhtautumaan, jos omalle tai läheisteni kohalle jotain pahaa sattuis. On myös totta, että suurin osa maahanmuuttajista on kulttuuriltaan täysin erilaisia verrattuna suomalaiseen kulttuuriin ja sekin totta kai tuo mukanaan omat ongelmansa, ainakin siihen saakka kunnes jokainen Suomeen saapuva ymmärtää (ja toimii ymmärtämänsä mukaan), että Suomessa toimitaan suomalaisten sääntöjen ja lakien puitteessa, eikä niitä saa rikkoa edes omaan kulttuuriin vedoten. Uskallan kuitenkin väittää, että nämä ongelmat, mitä on tämän suuren maahanmuuttajatulvan myötä Suomessa syntynyt, ei johdu pelkästään maahanmuuttajista. Mutta toisaalta, ei myöskään yksinään vaan suomalaisista. Voisin siis todeta jo tässä vaiheessa otsikon kysymykseen "Suomalaisten suvaitsemattomuutta(ko)?", että ei, ei ainakaan pelkästään sitä. Ehkä suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys ovat yksiä osatekijöitä tähän tilanteeseen ja tuovat omat ongelmansa esiin, mutta se ei silti selitä tätä tilannetta yksinään.

Koen, että kommunikaatio suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä on ollu tosi vähäistä, mikä taas on johtanut moniin tänäkin päivänä valloilla oleviin ongelmiin. Suurin osa maahanmuuttajista elää eristetyissä oloissa, esimerkiks vastaanottokeskuksissa, näin ollen siis keskenään vailla kontakteja suomalaiseen kulttuuriin, elämäntyyliin tai ylipäänsä Suomen kansalaisiin. Voisko parempi kommunikaatio olla edes askel oikeaan suuntaan, kohti turvallisempaan, yhtenäisempään ja suvaitsevaisempaa Suomea, niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin näkökulmasta? Voitaisiinko jotain tehdä, jotta maahanmuuttajien ja muidenkin Suomeen muuttaneiden ulkomaalaisten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan kyettäisiin nopeuttamaan ja helpottamaan? Voin ainakin omalta osaltani sanoa, että usein ne vieraat ja ennestään tuntemattomat asiat saattaa pelottaa, ahdistaa, synnyttää epäluuloa ja vihaakin. Kun omia tunteita ei ehkä kyetä hallitsemaan tai ymmärtämään, on vaan helpompi levittää vihaa ja kyräillä entistä enemmän, sen sijaan, että yrittäisi tutustua tai antaa edes pientä ymmärrystä sille toiselle osapuolelle. Varmasti vieraaseen maahan ja täysin uuteen kulttuuriin saavuttuaan maahanmuuttajakin kokee näitä aivan samoja tunteita kuin me suomalaiset, kuitenkin ollen tavallaan aivan päinvastaisessa tilanteessa kuin itse olemme. He ehkä pelkäävät kaikkea sitä uutta ja tuntematonta joka heitä täällä Suomessa odottaa, heitä ehkä ahdistaa, pelottaa ja vihastuttaakin se viha ja ne epäilevät tai ihmettelevät katseet, joita saavat täällä osakseen. Me taas ehkä koemme epäluulon, pelon ja ahdistuksen tunteita, koska ajattelemme näiden muukalaisten valtaavan maamme, tuovan mukanaan kauheuksia ja pahuutta, vievän meiltä työpaikat ja rahamme. Meiltä puuttuu siis se jokin yhdistävä tekijä, joka voisi olla avain yhteisymmärrykseen, luokittelun murtamiseen ja muukalaiskammon voittamiseen.

(http://static.wixstatic.com/media/d2a900_7b0330b42ffda45e92bfcfb68e5ddf08.jpg)

Ymmärrän, että tilanne on meille suomalaisillekin erityisen vaikea, koska kaikki on niin uutta ja pelottavaa. Onhan Suomella sitä paitsi omiakin ongelmiaan, ihan jo ilman sitä valtavaa joukkoa, joka kaipaa kattoa päänsä päälle, rahaa elämiseen ja jotain elinkeinoakin tulevaisuutta ajatellen. Ymmärrän myös, että varsinkin nykyisen maailmantilanteen epävakauden vuoksi mahdollisesti maahanmuuttajien joukossa olevat terroristit tai ääriliikkeiden jäsenet lisäävät muukalaiskammoa ja epäluulo maahanmuuttajia kohtaan siis kasvaa. On kuitenkin asioita, joita en jaksa ymmärtää, enkä oikeastaan haluakkaan ymmärtää, niin epäoikeudenmukaisia - ja reiluja asioita kun ne loppupeleissä ovat. En ymmärrä, miten stereotypioilla edes voi olla niin paljon valtaa. En ymmärrä, miksi maahanmuuttajat ja suomalaiset luokitellaan niin vahvasti omiksi yksiköikseen, ettei ketään ole mahdollisuutta kohdella yksilönä. Tai jos mahdollisuus onkin, sitä ei tunnu kovinkaan moni hyödyntävän. Ja tässä onkin se yks tärkeimmistä pointeista, jonka haluan nostaa tässä tekstissä esiin, nimittäin YKSILÖLLISYYS. Se käsite tuntuu olevan aivan täysin unohdettu ja poissuljettu kun on kyse maahanmuuttajista. Tai ihan vaan jo ulkomaalaisista. Kenties suomalaisistakin, enhän voi tietää, vaikka suurin osa Suomeenkin tulleista ihmisistä ajattelisi samalla tapaa kuin valtavan monet meistä suomalaisista. Onkohan meidätkin leimattu kaikki tiettyjen adjektiivien ja roolien mukaan, entä jos meidätkin tuomitaan tai tuomittaisiin kaikki suoraan lainkaan tutustumatta terroristeiksi, rikollisiksi, sydämettömiksi pahantekijöiksi?

Valitettava tosiasia on se, että toisinaan ihmiset tuntuvat todella unohtaneen, että joka ikinen meistä on vain ihminen. Ihonväriin, kansalaisuuteen tai mihinkään muuhunkaan ominaisuuteen katsomatta. Jokaikinen meistä on inhimillinen olento, kaikkineen vikoineen ja puutteineen. Jokaisella meistä on tunteet ja sydän, joita kuunnella. Mutta jokaisen kansan joukosta löytyy myös ihmisiä, jotka eivät voi psyykkisesti hyvin ja sitä kautta levittävät pahojen tekojensa avulla kauhua ja pelkoa ympäri maata tai maailmaa. Ei se ole siis loppupeleissä kuitenkaan mikään ihme, että olemme niin varovaisia ja epäluuloisia niitä maahamme tulevia "muukalaisia" kohtaan, mutta siitä huolimatta, olipa se naiivia tai ei, toivon ja uskon, että me pystyisimme parempaan. Ei se vaatisi mitään maata mullistavia toimia tai järjettömiä ponnistuksia, ihan vain jokaisen henkilökohtaista pohdiskelua, oman asenteen muutosta, ihan pikkuriikkisiäkin käytöksen muutoksia, pahojen sanojen hillitsemisiä, ystävällisiä hymyjä, avoimuutta ja uskoa parempaan. Pahuuden valta on suuri ja se pelko ja kauhu mihin se on meidät ajanut, vaatii veronsa, mutta uskon, että yhdessä me pystyttäsiin tekemään tästä maailmasta parempi paikka. Kun vaan jokainen tekis sen oman osuutensa.

(http://pehmeaaelamaa.omablogi.fi/files/2015/04/rakkaudesta.jpg)

Se mikä tässä tilanteessa mua kuitenkin surettaa, vihastuttaa, ärsyttää ja vaivaa oikeastaan eniten, on ihan yksinkertaisesti se asia, että munkin on myönnettävä alistuneeni toisinaan sille pelolle, mitä on lietsottu joka puolella meiän ympärillä. Se pelko on lisännyt munkin epäluuloisuutta maahanmuuttajia ja ulkomaalaistaustaisia kohtaan ja oon huomannu, että mun ajatusmalli on ollu semmonen, mikä en sen missään nimessä tahtois olevan. Oon tosi turhautunu siihen, että vaikka pyrin kohtelemaan jokaista ihmistä samanarvoisena, saattaa ajatuksiin pulpahtaa aivanku automaattisesti maahanmuuttajan tai ulkomaalaisen ihmisen nähtyäni, että onkohan tämä kyseinen henkilö varmasti turvallinen vai haluaako hän minulle jotain pahaa? Sitä onkin yhtäkkiä aivan erillä tavalla valppaana ja varovainen kuin ennen tätä kohtaamista on ollut. Mitä jos tää henkilö sitten lähestyykin sua? - Ekoina ajatuksena ainakin mulla itellä saattais olla pieni paniikki ja ihmetys siitä, että mitä hän minusta oikein haluaa, kun taas esimerkiksi iäkkään naisen mua lähestyessä, ensimmäinen ajatus olis luultavasti aivan toisenlainen. Suoraan sanottuna oon täysin kyllästynyt siihen vihan lietsontaan ja ennakkoluulojen vuoreen, mikä on ollut viime vuosina ja väittäisimpä, että on yhä edelleenkin suomalaisten keskuudessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Oon myös tosi pettynyt siihen, miten huomaan itessäniki ilmenevän osittain näitä samoja käyttäytymis- ja ajatusmalleja, joita tässä postauksessa paheksun ja pidän poiskitkettävinä asioina. Ne semmoset ajatukset tai käyttäytymiset oikeasti hävettää mua ja lupaan nyt itelleni ja teillekin, että jatkossa yritän olla vielä aiempaakin avoimempi ja luottavaisempi jokaisen ihmisen kohtaamisessa, olipa kyseessä sitten kantasuomalainen, ulkomaalaistaustainen henkilö tai maahanmuuttaja.

Rasismia on erittäin vaikea vastustaa, jos sitä ei osata edes tunnistaa tai nimetä. Ongelmana on, ettei rasismia kyetä määrittelemään kunnolla ja näkemyserot siitä, mitä rasismi on, tekee keskustelusta vaikeaa. Usein rasismia kutsutaankin vaan muukalaispeloksi tai suvaitsemattomuudeksi, eikä rasismia ilmiönä oo siis tutkittu edes kovinkaan paljoa. Ja se rasismi, mitä maahanmuuttajat kohtaavat (mikseivät myös suomalaiset, mutta tajuatte kyllä varmasti idean) saattaa kärjistää tilanteita ja muuttaa pikkuhiljaa maahanmuuttajia stereotypioidemme kaltaiseksi. Ihan vaan sentakia, että heidän saama kohtelu on toisinaan suoraan sanottuna järkyttävää. Jaksaisitko sinä kuunnella päivästä toiseen rasistisia solvauksia, toistuvaa syrjintää, ilkeitä katseita? Jaksaisitko sinä pysyä siitä kaikesta huolimatta ystävällisenä ja helpostilähestyttävänä? En minä ainakaan jaksais, enkä usko, että kovin moni muukaan jaksais tai jaksaakaan. Ja ainakin tämä on asia, joka pitäs pystyä kitkemään pois ihan kaikkialta, niin suomalaisten keskuudesta ku maahanmuuttajien, muiden ulkomaalaisten ja ihan kaikkien maailman ihmisen käytöksestä. Lapsille pitäis pienestä pitäen opettaa, että jokainen on arvokas ihonväristään tai uskonnostaan huolimatta. Jokaisen täytyis ymmärtää ihmisoikeuksien tärkeys ja se, miten suuri vaikutus just sun sanoilla ja käyttäytymisellä on, olipa se sitte jotain negatiivista vai positiivista. Se, että joku maahanmuuttaja, ulkomaalainen ihminen tai vaan tiettyyn uskontoon tai muuhun joukkon kuuluva henkilö on tehnyt esimerkiks Suomessa rikoksia tai muuten vaan käyttäytyny huonosti, ei tarkota että kaikki heistä ois samallaisia tai ansaitsis meiän vihojaan päälleen muiden tekemistä pahoista teoista. Se on niinku se juttu, joka mun mielestä ois hyvä jokaisen meistä muistaa.

(http://im.mtv.fi/image/5325594/landscape16_9/1024/576/482ffa4f9fd078b52183b263c55ae3c9/pq/rakkaus-kasi.jpg)

 En usko, että on mitään yhtä ja ainoaa ratkaisua, jolla se syvä kuilu kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien väliltä saataisiin poistettua. Mutta uskon, että pienin askelin ja kummankinpuolisen vastavuoroisuuden ja vuorovaikutuksen avulla sitä kuilua ois mahdollista edes yrittää yhdistää yhdeksi ja samaksi maaperäksi. Ja jos jotain tästä hirmusen pitkästä tekstistä pitäs jäädä mieleen, niin se on se, että toivoisin vaan niin kovin, että jokaista ihmistä, riippumatta syntymämaastaan tai yhteiskunnallisesta statuksestaan, kohdeltaisiin yksilönä. Arvokkaana, tasa-arvoisena ja ennenkaikkea lähtökohtaisesti hyvänä ihmisenä.

 Tän tekstin myötä haluaisin rohkaista jokaista teitä miettimään, onko se oma käyttäytyminen tämän asian suhteen just sitä mitä oikeana pitää, vai voisko olla vielä jotain parannettavan varaa? Haluaisin myös, että mahdollisimman moni niistä ihmisistä, jotka on aiemmin ajatellut tai yhä ajattelee noista postauksen pointeista aivan päin vastoin ku minä, pyrkis asettumaan edes hetkeksi siihen toisen asemaan ja yrittäis katella tätäki asiaa monesta eri näkökulmasta. Toivon, että mahdollisimman moni teistä käyttäis nyt puheenvuoroaan ja kertois mulle, oliko tässä tekstissä yhtään kohtaa joista voitte olla samaa mieltä vai eroaako meiän näkemykset ihan täysin? Sana on vapaa, heitelkää ihmeessä teiän omia ajatuksia tästä aiheesta. :) Lisäks, kun kerran huomasin, että eihän tää mielipidepostauksen kirjottaminen oo lainkaan hullumpaa, musta ois mukavaa, jos heittelisitte mulle mahollisimman paljon ideoita ja aiheita mielipidepostauksiin tai johonkin vähän pohdiskelevampiin tekstiin, joita voisin sitten joskus tulevaisuudessa toteutella. 


 Viha ei lopu vihalla. Viha loppuu rakkaudella.

Ex tempore-reissu Ouluun

Tiistaina joskus kymmenen aikaan illalla isosisko sai yhtäkkiä idean, että lähettäs seuraavana aamuna Ouluun kavereiden kanssa päiväksi, kun autokyyditkin oli tiedossa sinne ja takasi ja oli muutenki niin semmonen fiilis, että tekis mieli tehä jotain kivaa yhessä näin loman kunniaksi. Noh, hiukan siinä sitte meinas kiire iskeä kun piti alkaa niin yömyöhään pakkailemaan ja selvitteleen ketä ois tulossa tälle reissulle mukaan, mutta niin me vaan lopulta löyettiin ittemme istumasta autosta aamulla noin seittemän aikaan (erittäin lyhyiden yöunien jälkeen :-D) suuntana Oulu.

Kierreltiin kauppoja aamusta iltaan, nähtiin Oulussa asuvaa ystävää ja vietettiin muutenki aikaa porukassa hyvien tyyppien kans, kyläiltiin veljen perheen luona, syötiin hyvin ja shoppailtiin vähä vielä lisää. Oli oikeesti ihan superihana ja vauhdikas päivä! Menoa ei hidastanu lainkaan edes se, ettei mulla ollu varattuna shoppailuun juurikaan rahaa, koska ihan vaan jo se kaupoissa kiertely oli niin rentouttavaa, samoin kaikki tuo muukin ohjelma mitä sinä päivänä ehittiin tekemään. Voin kertoa, että naurettua tuli taas ihan hervottoman paljon, kiitos monien monien reissulla sattuneiden hauskojen kommellusten sekä hyvän matkaseuran.

 Mutta vaikka mun ei ollut edes tarkotus ite kovinkaan shoppailla, tuli mua vastaan H&M:llä aivan ihastuttava (kuvissa näkyvä) vaaleanpunanen villakangastakki ja siinä vaiheessa kun mun silmät tän takin havaitsi, oli tää tyttö jo ihan mennyttä, ei paljon auttanu siinä vaiheessa enää muistutella itelle että hei, ei mitään heräteostoksia, koska no money. :D Järki siis vähän niinku jääty tossa tilanteessa ja kykenin vaan ajattelemaan, että tää takki ei voi jäädä tänne kauppaan..

Lopulta siis tää takki (joka maksoki alennuksessa vaan 25 euroa) lähti mun matkaan, enkä kyllä oo hetkeäkään katunu, niin ihana yksilö tää on. Lisäks ostin kirpparilta mukaani semmoset kolmen euron farkut ihan tuosta vaan, niitä edes kokeilematta, mutta tääki ostos oli onneks oikeen onnistunu, nimittäin kun kotona näitä farkkuja kokeilin ekaa kertaa niin sain heti huomata, että ne on aivan tosi kivat ja tulee ihan varmasti runsaaseen käyttöön. Jeeee. 

Niin hassua, ku nytkin kokeilin eri kaupoissa monia farkkuja eikä mitkään ollu ollenkaan hyvät, niin sitteku kirpparilta nappaa mukaan ihan summassa vaan jotku farkut, niin ne onki sitte ihan superhyvät ja istuu oikeen hyvin jalkaan. En tajua, mulle on käyny näin niiin monia kertoja, ja oon joka kerta ihan hämmentyny siitä kuinka hyvä onni mulla voi olla kirpparifarkkujen suhteen! :-D Kirpparilla kun valikoima on paljon suppeampi perus vaatekauppoihin verrattuna ja kokojakaan ei oo ku ihan sattumanvarasesti, mutta silti onnistun jotenki kirpparilta löytään kaikki mun ihan lempparifarkutki.

Tämmöset reissut on vaan aina aivan tosi kivoja, kun yhtäkkiä vaan päättää lähtä jonnekki ilman mitään suurempia suunnitelmia. Nytkin oli niin semmonen vapaa olo, kun pysty tosta vaan lähtemään reissuun ja sai ite päättää mitä tehään ja missä käyään ja mennä vaan ihan fiiliksen mukaan ilman aikataulutuksia tai jotain tiettyä ohjelmaa. Vaikka oltiinkin takasi kotona vasta tosi myöhään ja olo oli illalla superväsyny pitkän päivän jälkeen, joka sisälsi lähes pelkästään kävelyä sinnetännejatuonne ja muutenki oleskelua semmosessa väenpaljoudessa ihan aamusta iltaan asti, oli tuon päivän jälkeen silti niin huippu fiilis ja kovin onnellinen olo. 

Niin kiitollinen noista ihanista ihmisistä, joiden kanssa voi lähtä minne huvittaa noinkin lyhyellä varotusajalla, näistä uusista muistoista ja elämyksistä, joita päästiin kokemaan taas vähä erilaisessa ympäristössä ku esimerkiks tää mun kotikunta on ja ylipäätänsä siitä, että meillä on mahollisuus toteuttaa tämmösiä arkea piristäviä reissuja ihan tosta vaan. <3


Oikeen ihanaa alkanutta uutta vuotta teille jokaikiselle! Toivottavasti tästä vuodesta tulee hyvä meille kaikille, blogikin mukaanlukien! :)