sunnuntai 28. elokuuta 2016

Päivän miete #2




Tulevaisuuteen katsahtaa, niin suuri tuntematon,

Mutta kun on sydän avoin, jo valmis siihen seikkailuun.


Ei pelot, huolet, mikään voi, sitä iloa suurta sammuttaa,

Ikuisesti hymysi säilyköön, nuo kasvot kauniit valaisten. <3


-Sini

lauantai 20. elokuuta 2016

Kun pimeys yllättää

Vitsit, miten pimiää tuolla ulkona on jo iltasin! Siis oikeesti se ihan yllätti mut ku oltiin eilen myöhään illalla ulkona kuvailemassa ja yhtäkkiä hoksasin, että jokapuolella onki ihan pimeetä. Sitäku oli niin tottunu siihen, että kesällä on tosi valosaa oikeestaan yötä päivää. :-D Suunnitelmanahan meillä oli alunperin mennä kuvaileen ihan valosaan aikaan, jonnekki kivaan paikkaan kera auringonlaskun, mutta eihän me siihen ehitty mitenkään, joten täyty vähä sitte soveltaa ja keksiä jotain muuta..

Mitäpä siitä, että suurinosa kuvista on rakeisia ja huonolaatusia, koska olihan meillä ainaki hauskaa, hah, ja nää mun kuvattavat oli oikeen viehättäviä ja mukavia kuvattavia








maanantai 15. elokuuta 2016

Mökkilomalla










Riippumatossa löhöilyä, ulkosaunomista ja lukuisia uintireissuja. Lättykestejä ja veneilyä, vaarojen huipulle kiipeilyä ja mustikkamehtiä. Mönkkäriajeluja ja kauniita auringonlaskuja, porojen kohtaamisia ja luonnossa rauhottumista..

Ei voi muuta sanoa ku että mökillä on vaan aina niin hyvä olla. <3

tiistai 9. elokuuta 2016

Päivän miete #1









Kumpa osaisimme, kumpa taitaisimme,
nähdä, kuulla, tuntea,
toisen ihmisen, toisen sydämen,
kuurosta kuulevaksi,
näkemättämästä näkeväksi.
ymmärrystä, oivallusta,
ohjausta oikeaan,
tietä kulkemaan,
tielle missä sataa onnenpisaroita.

 - l.e.a.