Muutoksia

 Pikkuhiljaa hiipuen, takavasemmalle väistyen. Vähän sillä lailla on tämän blogin kanssa käyny tässä viime kuukausien aikana. Ja sanottakoon, että joskus ennen tästä ois kyllä seurannu kunnon kriisi. (:'D) "Apua, miten tässä näin on käyny?! Nyt on kyllä pakko tsempata. Vai lopetanko koko touhun samantien? Mitä ihmettä nyt teen?!" Oisin todennäkösesti joko yrittäny väkisin panostaa jatkossa enemmän tai vähintäänki selittäny täälä sitä muuttunutta tilannetta. Tai hakenu jonku "virallisen" tauon kautta lisäpotkua postaamiseen, vaikkakin oisin luultavasti siitä huolimatta kohannu tulevaisuuessaki ne samat ennen taukoa mietityttävät asiat..

Mutta niin ne ajat muuttuu ja minäkin siinä samalla. Ei mulla nimittäin nyt oo enää (tai vieläkään) mitää kriisiä päällä, vaikkei postaustahti oo enää säännöllinen ja sisältökin on muuttunut melko radikaalisti. Vaikka jollain tapaa tähän tilanteeseen vaan ajauduin, niin on se pitäny myös tietosia ratkaisuja ja muutoksia sisällään. Ennen keskityin oikeestaan omaan elämääni ja sen tapahtumiin omien ajatusteni saattelemana, kun taas viime aikoina tää blogi on ollu pääasiassa mun kirjotustuotoksia, jotka ei avaa niinkään mun omaa elämää vaan keskittyy tähän kirjotusharrastukseen ja luovuuteen. Valokuvia oon jakanu kans aiempaa enemmän näiden runojen ja pohtivien tekstien ohella.

Tavallaan se tuntuu tosi haikeelta. Oon kirjottanu blogia kuitenkin yli viis vuotta ja siitä tuli tossa ajassa semmonen paikka, minne tottu kertomaan niin paljon, muodostamaan lauseiksi sitä omaa elämää, sen sisältämiä tapahtumia ja vaiheita ja tietysti niitä omia ajatuksia. Se oli niin osa arkipäivää. Jotenki blogi vaan kulki melkeen joka asiassa ja paikassa mukana tosi tiiviisti muhun liimautuneena. Se oli semmonen yks osa mun identiteettiä. Olin Sini, jolle blogi oli ku yks tärkeä ystävä. Tuntu tosi oudolta, jos välissä oli taukoa tai ei hetkeen ehtiny päivitellä. Se oli semmonen oma maailmansa, jonne upputuminen oli tosi antoisaa ja rakasta mulle. Välillä kriiseiltiin siitä sun tästä, mutta ikinä ei voinut kuvitella oikeesti lopettavansa, ajatuski siitä tuntu melkeen maailmanlopulta. Tosi vaikea edes selittää, miten tärkeäks ja suureks osaks elämää blogista mulle lopulta tuli, koska vaikka niin kliseiseltä se kuulostaakin, mää kahlasin mun nuoruusvuodet läpi yhessä tämän blogin kanssa, kuletin mukana päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen ja yhessä sen kanssa maailmaa tarkastelin.

Ku kasvoin vanhemmaksi, aloin kuitenki ajattelemaan ja kokemaan jotkut asiat eri tavalla ku ennen. Mielipiteet ja näkemykset muuttu tietyllä tasolla, eikä se, mikä ennen tuntu itelle parhaalta vaihtoeholta tuntunukkaan enää ihan siltä. Jossaki vaiheessa alkoki sitte tuntuun entistä voimakkaammin siltä, ettei se sillonen bloggaustyyli loppujen lopuks ehkä ollukkaan niin mun juttu. Tuntu kivemmalta kertoa ite suoraan ihmisille mun menemisistä ja tekemisistä ilman että raportoin joka askeleesta blogiin. En oikeen jaksanu enää pysyä siinä blogimaailmassa mukana samalla tavalla ku ennen. Halusin jollakin tapaa olla enemmän se "oikea ja aito" Sini, joka ei mun mielestä päässy blogissa tarpeeks hyvin esille. Syystä, että en halunnu jakaa koko maailmalle kaikkea musta, mun elämästä ja siihen kuuluvista ihmisistä, mikä taas teki just sen, ettei musta saanu pelkästään blogin perusteella todellakaan kaikkea sitä irti, mitä oikeesti oon. Ja se ajatus ei tuntunu kivalta, että musta muodostetaan kuva vaan sen blogiminän perusteella, vaikka oon niin paljon muutakin. Kriisejä tuli entistä useemmin ja sisältö mietitytti.

Jossaki vaiheessa sitä vaan päätti tarttua härkää sarvista ja aloin pikkuhiljaa ujuttamaan joukkoon niitä runoja, tarinoita ja vähätekstisempiä postauksia. Vähensin myös jatkuvaa raportointia mun menemisistä ja tulemisista niin, että jos esimerkiks kävin jossakin reissussa, en kirjotellutkaan siitä kunnon matkakertomusta blogiin, minkä oisin aika varmasti joskus aiemmin tehny, vaan enää enintään pääpiirteissään jotain selitin tai annoin kuvien puhua mun puolesta. Kaikki se muutos tapahtu jotenki niin rauhallisesti ja ajan kanssa. Kai se oli itellekki semmosta siedätyshoitoa ettei vaan yhtäkkiä repässy ja muuttanu kaikkea, vaan anto ittensä ja blogin lukijoidenki rauhassa totutella siihen muutokseen ja siinä samalla vähän katella, toimiiko se niin ja tuntuuko sillon semmoselta, mitä voisin kuvitella jatkossaki jatkavani. Ja kas kummaa, tänään saan havahtua siihen, että melkonen muutos tässä onki tapahtunu, ihan tavallaan iteltäkin huomaamatta. Ja ei, en kyllä voi sanoa, että tää muutos ois mitenkään negatiivinen asia, koska kuitenki just nyt mun "suhde" blogiin on se, mikä tuntuu kaikista parhaalta vaihtoeholta, mutta niinku jo ylempänä sanoinki, niin kyllähän se haikeelta ja vähän surulliseltaki siitä huolimatta tuntuu.

Nykyään tää blogi on mulle alusta, jonne purkaa kirjotusluovuuttani ja jakaa kuvia, aina semmosen fiiliksen tullessa. Ei enää niinkään pelkästään omasta elämästä, ihan vaan elämästä ylipäänsä. Välittämättä siitä, onko edellispostauksesta kulunu viikko tai kaks vai sattuko nyt tulemaan kaks postausta peräkkäisinä päivinä.  Tänne aion päivitellä jatkossakin epäsäännöllisen säännöllisesti, enkä mää enään mieti jatkuvasti, pitäisköhän tää blogi poistaa, jos ei aina jaksa tai pysty niin säännöllisesti päivitellä. Ajatuksissa nimittäin on käyny aiemmin useinki se, että oisko mun vaan pitäny poistaa tää blogi ja alottaa kokonaan puhtaalta pöyältä, kun sisältö ja oikeestaan koko blogi on kokenu niin suuren muutoksen. Mutta sitteku mietin asiaa tarkemmin, tajusin mää, että mitäpä se haittaa, ettei tää blogi oo enään just semmonen ku se joskus vuosia tai kuukausiaki sitte oli. Tää on aina kulkenu mun mukana ja tavallaan sen mukasesti sitte näyttäytynytki, joten ku mää ja mun ajatukset muuttuu, on ihan loogista, että blogi muuttuu siinä mukana. Ja se on ihan ok. Blogin sisältö ei oo enää ehkä se, mitä se joskus oli, mutta edelleen tää on just se mun blogi ja aion vastaki jatkaa tällä samalla alustalla.

Siis tiivistettynä, jos mulla ei oo aikaa, en aio kirjottaa. Jos en jaksa tai mulla ei oo semmosta oikeenlaista fiilistä, en kirjota myöskään. Yks juttu, mikä tässä viime kuukausina on erityisesti muuttunu on justiinsa se, että se, missä ennen koin jonkinasteisia paineita siitä, että pitäs miellyttää lukijoita tai olla heiän vuoks tosi aktiivinen ja hyvä tässä, on päätyny siihen, että nykyään teen tätä oikeesti vaan siks, että tykkään kirjottamisesta ihan valtavasti, enkä jaksa vaivata päätäni sillä, mitä joku nyt ajattelee, jos en pitkään aikaan postaa tai jos se tekstilaji tai sisältö ei oo semmosta kaikkia ihmisiä kiinostavaa tai suosiotakeräävää juttua. Tottakai tuntuu edelleenki tosi hyvältä, jos saan teiltä palautetta, eihän sen arvo oo minnekkään kadonnu. Tuntuu superihanalta saada kommentteja omista teksteistäni ja esimerkiksi kuvista ja ihan kaikista postauksista tietysti, mutta kuitenki jollaki tapaa tuntuu, että se pallo on nykyään aiempaa enemmän mun omissa käsissä. Tai kai se oli ennenki, mut nyt vasta ymmärrän sen kunnolla, enkä anna muiden mielipiteiden omaa toimintaani muuttaa. 

Tää on siis tietyllä tapaa jonkin uuden alku. Tai alku ja alku, onhan tätä menoa täällä blogissa jo viikkoja ja kuukausia ollukin, mutta nyt vasta kunnolla siitä kirjottelen ja ajatuksia tästä muutoksesta avaan. Pakko kuitenki sanoa vielä tähän loppuun, ku nyt oon niin kovasti tästä muuttuneesta sisällöstä puhunu, että tokikaan ikinä ei piä mennä vannomaan että ei koskaan tekis jotain tiettyä asiaa, nimittäin minut tuntien heti tämän postauksen jälkeen tulee semmonen fiilis, että tekee mieli höpötellä vaikka mitä omasta elämästäkin ja tehä mielipidepostauksia ja reissuhöpöttelyitä sun muuta, haha ken tietää.. :-D Noh, mutta jos semmonen fiilis tulee, niin sitten mennään sen mukaan! Pääajatuksena onki jatkossa se, että teen ja meen täällä just sen mukaan mikä tuntuu hyvältä millonki. Jos tekee mieli tulevaisuuessaki keskittyä tähän nykyseen linjaukseen eli pääasiassa runoihin ja kuviin tai mielessä pyöriviin ajatuksiin, niin niitä sitte. Ja jos tekeeki mieli höpötellä jostain arkipäivän jutuista tai tulevaisuudensuunnitelmista niin sitte vaan niitä kehiin. Saa nähä mitä tulevalla on mulle (ja myös teille) antaa! Sitä odotellessa haluan vielä kiittää miljoonasti teitä kaikkia ihania ja uskomattomia ihmisiä, jotka ootte tähänkin asti tehny mun blogitaipaleesta ihan mahtavan. Ehkä osa teistä pysyy tulevaisuudessaki mukana, vaikkei tahti aina niin päätähuimaava oiskaan. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna, jatkoittepa mun blogin seuraamista tai ette, niin kuitenkin, KIITOS tässä vaiheessa ihan kaikista kommenteista, palautteesta ja mun matkassa pysymisestä tähän päivään saakka, se merkkaa mulle enemmän ku tiiättekään. <3

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Suomi 100v

Puolesta isänmaamme

urheasti taistelitte

Tätä maata

hautaan saakka suojelitte

Kaatui yksi,

kaatui toinen

Liian varhain moni nuorukainen nukkui pois

Liian varhain moni lapsi isättömäksi jäi

Mutt' ei sankarimme silloinkaan

kotimaastaan luopuneet

"Urheasti eteenpäin" oli lause käytetyin

Rauhaa kohti taistellen

tietä raivattiin

Ja kerran koitti päivä

itsenäisyyden

Suotiin rauha kaatuneille,

koti tuleville.

-Sini



Suuri KIITOS teille kaikille, joiden sisukkaan ja uhrautuvan taistelun ansiosta me nykypolvet saadaan elää tässä itsenäisessä ja turvallisessa maassa. Te teitte valtavasti töitä, jotta Suomesta saatiin rakennettua hyvinvointivaltio ja tuleville sukupolville paremmat oltavat kuin teillä oli. Ja tänään täällä on hyvä olla ja elää. Saan kutsua ylpeänä tätä maata kodiksi, paikaksi, minne mun sydän kuuluu. <3


Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi 100v!

Tänään päätin rakastaa

"Tänään päätin rakastaa elämää koko sydämestäni

jokaista taivaalta tippuvaa vesipisaraakin

kaupungin vilinää ja korvia huumaavaa hälinää

kasvojasi koristavia hymykuoppia

ja tasaisen hengityksemme rytmikästä sointia

antaa rakkauden soljua solusta toiseen

lämmön levitä sisimmässä hunajan lailla

kuiskaillen kauniita

Ehkä maailma olisi parempi,

jos sinäkin kanssani rakastaisit

avoimen sylin elämän lahjalle tarjoaisit."

- Sini

Viimeaikaisia lukemisen arvoisia kirjoja

Moi täältä sairastuvalta! Niinhän siinä sitten kävi, että kipeeksi tultiin ja kunnolla.. Mutta jos jotain positiivista halutaan tästä sairastelusta ettiä, niin oikeestaan senpä takia mää nyt istun tässä tätä postausta tekemässä. :-D Muussa tapauksessa tuskin oisin viettänyt synttäriviikonloppua ja viikonloppua ylipäätäänkään omassa sängyssä vaan kirjat seuranani. Mutta sitte ite asiaan. Taisinki mainita tossa pari postausta takaperin, että oon viime aikoina innostunut ja ennen kaikkea ehtinyt taas lukemaan tosi paljon ja ai että, miten huippuja kirjoja oonkaan löytänyt käsiini! Ja koska ainakin musta on ihana saada muilta kirjavinkkejä ja päästä sitä kautta tutustumaan uusiin kirjoihin, ajattelin listata tänään muutamia näistä mun lukukokemuksista, joihin oon itekkin vasta tässä viime viikkojen aikana tutustunut ja jotka on oikeesti ollut lukemisen arvoisia kirjoja.

1. Punainen kuningatar, Victoria Aveyard

"Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa."

Mun kommentti: Jäätävän hyvä. Just semmonen kirja, jota ei vaan voi laskia kesken käsistään! Teki mieli ahmia se kerrallaan, vaikka sivuja olikin useempi sata. Jännitystä ei tästä kirjasta puuttunut ja juonenkäänteet oli yllättäviä. Ootan seuraavaa osaa niin innolla!

2. Aavikon tyttäret, Nura Farah

"Khadijan elämä on tiukoin langoin sidottu somaliperinteisiin, mutta rohkeudellaan hän pystyy vaikuttamaan omaan onneensa.

Miehensä ja poikansa menettänyt hooyo Fatima pitää kovaa kuria tyttärelleen Khadijalle, jolla on haaveilijan sielu. Khadija ihailee runonlaulajia, mutta tyttönä hänellä ei ole lupaa runoilla. Äitinsä kieltoja uhmaten hän kuitenkin osallistuu runon laulukilpailuun, ja hänen taitonsa puhkeavat kukkaan.

Kun Khadija joutuu kamelivarkaiden kynsiin ja päätyy toiseen leiriin ja naimisiin, menee kauan ennen kuin hän hyväksyy vaimon tehtävät ja uskaltaa ottaa vastaan rakkauden. Etenkin kun miehen ensimmäinen vaimo tekee kaikkensa vaikeuttaakseen Khadijan elämää."

Mun kommentti:  Tässä kirjassa parasta oli se, miten sen kautta pääsi tutustumaan aivan erilaiseen kulttuuriin, ku missä on ite elänyt koko elämänsä ajan. Herätti ainakin mussa paljon ajatuksia ja kiitollisuuttakin oman elämän hyvyydestä sekä avarsi maailmankuvaa. 

3. Parillisia ja parittomia, Jojo Moyes

"Yksinhuoltajaäiti Jess Thomas asuu paremmat päivät nähneessä talossa matemaattisesti lahjakkaan tyttärensä Tanzien sekä teini-ikäisen poikapuolensa kanssa. Jessillä on kaksi työpaikkaa ja ikuisena optimistina unelma paremmasta elämästä. 

Menestyvän it-firman omistaja Ed tekee elämänsä virheen ja huomaa joutuneensa pulaan. Sattumalta Ed tapaa Jessin ja löytää itsensä pian ajamasta hullunkurista seuruetta koululaisten matematiikkakilpailuun Skotlantiin. Edistä ei missään nimessä ole kenenkään prinssiksi, eikä Jess edes halua tulla pelastetuksi. Ovatko he kuitenkin yhdessä enemmän kuin osiensa summa?"

Mun kommentti: Tää oli ihana. <3 Rakastan Jojo Moyesin kirjoja ihan älyttömästi ja tääkään ei tehnyt kyllä poikkeusta! Ihan kirjan ekoilla sivuilla tää ei vielä tehnyt muhun sen suurempaa vaikutusta, mutta mitä pidemmälle sivuja kääntelin, sitä koukuttavammaksi tää muuttu. Suosittelen!

4. Ennen kuin kuolen, Jenny Downham

"16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Mutta hän ei aio jäädä sänkyyn odottelemaan kuolemaa vaan tekee listan asioista, jotka haluaa vielä kokea. Hän tahtoo esimerkiksi rikkoa lakia, tulla kuuluisaksi ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.

Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee kokemaan asioita, joista ei olisi koskaan osannut haaveillakaan. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa vahvemmin elossa kuin koskaan ennen."


Mun kommentti: Surullinen, mutta samaan aikaan ei kuitenkaan millään tavalla synkkyyteen vaipuva, vaan ilonpilkahuksiakin mahtu hyvin mukaan ja tuntu hyvältä, kun kirjan päähenkilö päätti elää täysillä loppuun saakka, vaikka kohtalonsa jo ennalta tiesikin. Tosi koskettava ja kaunis. Pisti miettimään. <3



5. Joulutaikaa Manhattanilla, Sarah Morgan

"Kuuluisa rikoskirjailija Lucas Blade vihasi joulua. Jokaista virnuilevaa joulupukkia ja jokaista epävireistä nuottia, joka kaupoissa pauhasi, ja joka ikistä hyytävää lumihiutaletta. Aivan erityisesti hän vihasi lumihiutaleita. Ne satoivat maahan petollisen viattomina ja kuorruttivat puut ja autot. Ja ne olivat aiheuttaneet hänen vaimonsa kuoleman.

Eva Jordan, Urban Genie tapahtuma- ja asioimispalveluyrityksen työntekijä ja osakas, oli aina rakastanut joulua. Jokaista hymyilevää joulupukkia ja jokaista hilpeää nuottia, joka kaupoissa helähti, ja joka ikistä kimaltavaa lumihiutaletta. Aivan erityisesti hän rakasti lumihiutaleita. Niistä tuli aina mieleen iloisia rekiretkiä ja lumiukkoja. Evan mielestä lumessa oli aina ollut taikaa.

Lucas Bladen isoäiti on kyllästynyt pojanpoikansa yksinäiseen ja surulliseen elämään. Hän palkkaa Evan järjestämään Lucasille hieman joulumieltä. Miten käy, kun nämä kaksi täysin erilaista ihmistä joutuvat viettämään muutaman viikon yhdessä?"


Mun kommentti: Vähän kevyempää luettavaa, joskin tässäkin ollaan välillä myös vakavempien asioiden ja kysymysten äärellä. Tykkäsin siitä, kun tässä kerrottiin kummankin näiden erilaisen ihmisen näkökulmasta, jolloin oli itse helpompi ymmärtää molempia eikä esimerkiksi vain toista. Ikuisena romantikkona ja haaveilijana, tää oli kyllä mulle just oikeenlaista luettavaa. :'D Ihana kirja!


6. Yksi täydellinen päivä, Jennifer Niven

"17-vuotias Theodore Finch on älykäs, spontaani outolintu, jota kuolema kiehtoo. Finch tuntee kuolemafaktat, kuuluisien ihmisten itsemurhaviestit ja synkimmät Virginia Woolf -sitaatit. Hiljaa itsekseen hän silti yrittää keksiä joka päivä hyvän syyn olla kuolematta. Violet on kirjoittamista harrastava, suosittu tyttö, joka on alkanut vetäytyä kuoreensa isosiskonsa tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Hän laskee päiviä siihen, että pääsee pois kotikaupungistaan lukion loputtua. Finch ja Violet tapaavat sattumalta koulun kellotornissa, jossa Finch on jälleen kerran miettimässä, hyppäisikö vai ei. Violet on samalla asialla, ja nuorten välille syntyy erityinen side. Finch ottaa tehtäväkseen saada Violetin unohtamaan murheensa ja järjestää hänet parikseen maantiedon projektiin, joka muuttaa molempien elämän."

Mun kommentti: Tässäkin ollaan vähän vakavempien asioiden äärellä, mutta missään nimessä tää(kään) kirja ei ollut mitenkään synkkä tai pelottava. Tää oli kaunis, ajatuksiaherättävä ja ennen kaikkea tosi koskettava kirja. <3 Ihan niin, että itkultakaan ei voinut välttyä. Isot suosittelut!


Jokainen näistä kuudesta esitellystä kirjasta oli ainakin mun mielestä tosi hyviä eli otsikon mukaisesti täysin lukemisen arvoisia. Ja semmosia, että lukisin uudelleenkin. Vahva suositus siis näille! 


Ootko sää lukenut ikinä mitään näistä kuudesta kirjasta ja jos oot, mitä tykkäsit? Ja mulla ois vielä semmonen pyyntö, että jos vaan millään viitit, heitäppä mulle just sun viimeaikaisia lukemisen arvoisia kirjoja tai ihan vaan lemppareita, koska aina on kiva päästä lukeen hyviä ja itelle uusia kirjoja!

Katsaus välivuoden kuulumisiin

Jos saisin tänään päättää uudestaan, mennäkkö heti lukion jälkeen jatko-opiskelemaan vai viettääkkö ensin välivuosi, niinku oonki nyt tekemässä, ei mun tarvis kahta kertaa miettiä. Välivuosi ei varmastikkaan oo kaikille hyvä tai ainakaan paras vaihtoehto, mutta mulle se on jo nyt sitä osottanu olevan, onneksi. Vaikka me ihmiset sorrutaanki monesti semmoseen "mitä jos.."-ajatteluun tai omien valintojen katumiseen (myönnetään..), niin tässä asiassa mulla ei oo tullu kertaakaan semmosta oloa, että kaduttais tai haluaisin asioiden olevan jotenkin toisin.

Ehkä se johtuu siitä, että mulla on ollut kesän alusta saakka säännöllisesti aina koko viikot (miinus la-su) töitä, mikä on pitänyt rytmit ja rutiinit kunnossa, ja sen lisäks mulla on ollut monenlaista mielekästä tekemistä ja reissua jo näien ekojen välivuosi-kuukausien aikana. Elämä on pitäny mua siis sopivan kiireisenä päivästä ja viikosta toiseen, eikä mitään täydellistä pysähtymistä oo missään vaiheessa tapahtunut.

 Etukäteen mua pelotti just se, että mitä jos jämähän vaan kotiin tai jonnekkin muualle, enkä uskalla toteuttaa itteäni ja haaveitani. Että entä jos tää vuosi on tavallaan ihan turha. Sujahtais vaan ohi ku raketti avaruuteen. En usko, etteikö mulle vielä joskus semmonen olo voiskin tulla, mutta tähän saakka mulla on ollut pääasiassa ihan päinvastanen fiilis. Semmonen melkeenpä kummallisen seesteinen ja luottavainen olo. Huominen ei hirvitä.

 Tiiättekö, kun joskus elämässä saattaa tulla semmonen vaihe, että on jotenkin tosi levoton fiilis ja tuntuu, että haluais olla jossain ihan muualla, haluais asioiden olevan edes joltakin osin erillä tavalla. Mutta nyt musta tuntuu, että oon siinä elämäntilanteessa, missä mun kuuluuki olla. Että tää on sitä mun elämää. Ja jos tuleekin päiviä tai asioita joita haluaisin muuttaa, pyrin tiedostamaan sen, että määhän oon loppupeleissä aina ite se, joka voi eniten tähän elämään vaikuttaa omilla valinnoillani ja toiminnallani. Että sillon pitää vaan tehdä asialle jotain. Ja jos kaikkensa on jo tehnyt, täytyy yrittää vaan hyväksyä se asia osana omaa elämää ja löytää ehkä jotain muita ratkasuja, jotka tuo just mulle sitä hyvää oloa ja onnea. Yleensä se helpottaa.

Vielä näihin välivuoden kuvioihin palatakseni, oon nauttinut aivan älyttömän paljon siitä, että tää mun työpaikka (josta oonkin älyttömän iloinen, sillä saanhan työskennellä alalla, joka on ollut mun haaveammatti niin kauan ku jaksan muistaa) sijaitsee alle kilometrin päässä mun kotoa ja työpäivien jälkeen on aina ilta vapaata, eikä siis tarvi tehä mitään kouluhommia töiden lisäksi. Oon nauttinut siitä, että oon näin kotona asuessani kerennyt viettää paljon enemmän aikaa perheen kanssa ku aiemmin: vielä joku aika sitten kun se oma vapaa-aika kotona oli niin paljon rajotetumpaa esimerkiksi kirjotusten ja lukion takia ja kun siihen vielä yhisti kaverien näkemisen ja harrastukset niin sitä aikaa ei ihan hirveesti "ylimääräsiä" ollut. Elämä voi siis olla nyt  aiempaa spontaanimpaa, kun ei oo joka iltaa valmiiksi pitkällä tehtävälistalla kuormitettu.

Mulla on ollut viime aikoina myös tuhannesti enemmän aikaa harrastuksille ja muillekin mulle tärkeille asioille. Niille, joita oli ennen toisinaan pakko työntää vähän syrjään, koska ei vaan ollut aikaa. Nyt oon kerennyt taas lukea koko viime vuodenkin edestä ja rakastunut siihen yhtä palavasti kuin sillon joskus reilun vaahtosammuttimen kokosena pikku nappulana. Oon päässyt kirjottelemaan enemmän ja useammin, esimerkiksi runojen raapustelun muodossa ja se saa mut kyllä aina yhtä hyvälle mielelle. Oon innostunut säbästä vielä aiempaaki enemmän ja oon mielissään kun mulla on mahdollisuus päästä pelaamaan sitä nykyään useempia kertoja viikossa. Ihan vaan näin muutamia mainitakseni, listahan nimittäin vois jatkua vielä vaikka kuinka, kun kerran vauhtiin pääsin! :-D

Välillä on väsy painanut päälle, kun on ollut mielessä samaan aikaan tuhat muistettavaa asiaa ja varsinkin töissä oli aluksi niin paljon uudenoppimista. Välivuoden varsinaisesti aloittanut kesän jälkeinen aika sopeutumisineen takaisin kotiin Helsingin vilinästä tänne pikkuseen paikkaan ei myöskään tapahtunut sillon viikkoja tai nyt jo kuukausia sitten ihan vaan sormia napsauttamalla tai hymy korvissa, mutta siitäkin selvittiin ja mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä turvallisemman ja tiukemman otteen näistä nykyisistä elämän sävelistä oon saanut ja uskon ja toivon, että se ote pitää jatkossakin. Kaipuu eri ympyröihin muuttaneita ihmisiä kohtaan tai esimerkiksi lukioaikojen hyviin hetkiin valtaa välillä sydämen, mutta se kuuluu elämään ja on ihan sallittua, kunhan vaan jaksaa ite jatkaa matkaa siitä huolimatta.

Uskoin jo ennen välivuoden alkua, että tää vuosi tulee olemaan mulle eräänlainen kasvun vuosi, ja uskon niin edelleen. Oikeestaanhan sitä se on jo kovasti ollut. Ihan huippua, että mulla on mahollisuus tämmöseen vuoteen, oon siitä kovin kiitollinen. Tulipa mitä tahansa vielä eteen, en usko, että koskaan kadun välivuoden viettämistä.

Ootko sää viettänyt koskaan välivuotta ja jos oot millanen kokemus se oli sulle?

Mutta uskothan, silti aina valtava ikävä jää

Hyökyaallon voimalla iskeytyvä

 suru ja tuska,

kun lähdit luotamme

Siinä hetkessä 

maailmani seisahtui;

voikohan elämä 

enää koskaa jatkua? -

Sydäntä raastavaa tuskaa,

tekee niin kovin kipeää.

Tänään lasken haudallesi 

kynttilän kirkkaan,

ja Sinulle kyynelsilmin kuiskaan:

" Niin elämä kuitenkin jatkui. 

Surun ja tuskan puristava vanne  

hetki hetkeltä

heikkenee.

Muistot meistä

toivat hymyn takaisin,

liittivät meidät ikuisesti

yhteen.
 Mutta uskothan,

silti aina,
valtava ikävä jää."

Rakkaudella, ikävöivä Sini. </3

Ohikiitävä hetki

"Jokapuolella on niin kaunista, että henkeäni salpaa. Olen aivan pakahtua siihen tunteeseen. Kunpa jokainen ihminen tässä maailmassa näkisi ja kokisi edes ohikiitävän hetken elämän kauneutta tällä tavoin. Tuntisi tämän tunteen, joka levittää lämmön sydämeen, panee elämäilon virtaamaan kehoon varpaista korviin saakka. Olon, jolloin mikä vain tuntuu mahdolliselta. 'Ei mikään saa mua lannistumaan.' Vedän keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja päästän sisälläni kuplivan naurun vapaaksi tanssimaan yhdessä tuulen kanssa. Juuri nyt en tarvitse mitään enempää. Vain olen, tässä ja nyt."

 



Hymyillen huomiseen

Just nyt mua hymyilyttää kovasti. Takana on aivan itkettävän ihana viikonloppu; mun ensimmäinen isosleiri. Teki vaan niin hyvää heittää puhelin (ja kaikki muukin sosiaaliseen mediaan liittyvä) lähes täydellisesti syrjään muutaman päivän ajaksi ja keskittyä vaan tähän ihan oikeeseen elämään: uusiin ihmisiin tutustumiseen ja heidän kanssa touhuiluun aina aamusta iltaan. Oon ihan sanaton siitä, miten läheisiä ennestään tuntemattomista ihmisistä voikaan tulla ihan vaan parissa päivässä. Miten ihanien ihmisten kanssa mää sainkaan nuo päiväni viettää. Ihan huipputyyppejä. Se yhteishenki lämmitti mun sydäntä tosi paljon. Ikäerot tai erilaisuus ei haitannut ollenkaan; tuntu niin hyvältä, kun niin minä ku kaikki muutkin saatiin olla vapaasti just sitä mitä ollaan ja silti me riitettiin muillekin. Oltiin just hyviä. Jokainen näistä tyypeistä teki omalla tavallaan tästä leiristä ikimuistosen kokemuksen, jota on ihana muistella vielä pitkään tulevaisuudessakin. 

Hymyilyttää myös siks, koska tämän viikonlopun jäljiltä mulla on semmonen ittensä voittamis-fiilis. Vihdoin mää tein sen: otin ja menin isoseks, vaikka jännittikin tosi paljon. Aiemmin ku oon vaan siitä uskaltanut haaveilla, oikeesti jo monen vuoden ajan. Jotenki sitä on vaan aina aatellut että ei ois ehkä aivan riittävä isoseks. Kun en tykkää esiintyä, enkä viihdy huomion keskipisteenä isoissa porukoissa tai yleisön edessä. Mutta tulipahan huomattua, että kyllähän musta isoseksi oli ja vallan mainiosti riitin, just tämmösenä Sininä ku oon. Tämän(kin) kokemuksen myötä lupaan itelleni, että aion jatkossa yrittää heittää näitä omia turhia rajotuksiani romukoppaan ja lähtä toteuttamaan muitakin mun haaveita ja asioita, jotka kiinostais tai houkuttelis kokeileen, uskomalla vaan itteeni, vaikken se stereotyyppisin ihminen siihen tiettyyn juttuun oiskaan. Jokaisella on kuitenkin ne omat vahvuudet ja usein ne korvaa nää "puutteet", jotka saattaa mietityttää tai epävarmuutta tuottaa. Pitäis vaan muistaa keskittyä niiden puutteiden sijaan omiin vahvuuksiin ja ammentaa sieltä sitä uskoa ja luottoa omaan tekemiseen.

Pikkuhiljaa täytyy kääntää katse jo kohti tulevaa viikkoa ja uusia koitoksia (esimerkiks kipasemalla iltahommien pariin ja menemällä sen jälkeen oikeesti ajoissa nukkumaan, koska jäätävät univelat, heh.) mutta sanompahan kuitenkin tähän loppuun vielä sen, että näillä eväillä on oikeen hyvä jatkaa huomiseen! Hymyillen, akut ladattuina. Tää reilun viikon mittanen loma töistä piti sisällään paljon ihania hetkiä huipentuen tähän viimeseen viikonloppuun ja ette uskokkaan, miten kiitollinen olo mulla just nyt on. Kiitos. Tämän sanan ansaitsis ja ansaitseekin kuulla niin moni. <3

Yhdessä kokonainen

"Pieni, hento ote

vasemmassa kädessäni

Pidät kiinni,

kuin peläten,

ehkä taas kadotan 

itseni

ja meidät.

Rutistan kättäsi

lujempaa

Katson silmiisi 

ja pyydän:

älä koskaan päästä irti,

vaikka hetkeksi tämän kaiken 

jonain päivänä vielä

kadottaisinkin.

Sillä sinä annat 
syyn taistella 

aina kadotuksestakin takaisin

Annat voimaa

korjata jokaisen 
pienenkin palasen

uudelleen ehjäksi,

minut, meidät,

 kokonaiseksi."

-Sini

Siskon luona Savonlinnassa

Annetaan tällä kertaa pelkästään kuvien kertoa meiän Savonlinnan reissusta, kuvathan ku tunnetusti kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Mutta se on ihan pakko kuitenkin tähän alkuun sanoa, että tuo reissu oli uskomattoman i h an a. <3 Tästä on siis oikeen hyvä jatkaa arkea ja elämää eteenpäin!