Kohtaamisia

Muilla ihmisillä on ollut mun elämässä aina älyttömän suuri merkitys. Ihmissuhteet on mulle yhtiä elämän tärkeimpiä juttuja ja koen olevani tosi ihmisrakas tyyppi (hah, jos niin voi edes ihmisestä itsestään sanoa). Uusiin ihmisiin tutustuminen on ihanaa, samoin kuin omien ystävien, perheen ja muutenkin läheisten kanssa vietetty aika, mutta sen lisäksi ihmisten kohtaaminen merkitsee mulle paljon. Ihmisten, joita en tunne, mutta jotka kuitenkin kohtaan. Kadulla, työpaikalla, junamatkalla tai vaikka kaupan kassalla. 

Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että näillä kohtaamisilla on oikeasti yllättävänkin paljon väliä. Se, hymyileekö joku vastaantulija mulle tai puolestaan ärähtää kiukkuisesti, vaikuttaa mun fiilikseen paljon. Hymy saa omillekin kasvoille hymynkareen ja hyvän mielen koko loppupäiväksi. Ajatuksen siitä, miten ihania ihmisiä onkaan olemassa. Kiukkuinen tyyppi taas onnistuu pahimmassa tapauksessa pilaamaan fiiliksen täysin ja pyörii mielessä vielä tunteja myöhemminkin. Saatan myös ajatella näitä eri ihmisten kohtaamisia vielä paljon paljon myöhemminkin, kuukausienkin päästä. Jakaa kohtaamisiani läheisilleni ja säilyttää muistoissani.

Oon usein miettinyt, miten paljon me jokainen voidaankin loppupeleissä vaikuttaa omalla käytöksellämme siihen, millainen päivä toisella tänään on tai mahdollisesti jopa siihen, miten hän voi ihan kokonaisvaltaisesti. Meillä on valtaa ihan tuikituntemattomienkin tyyppien elämään. Ja siksi uskon, että täällä maapallolla ois vielä moninkertaisesti enemmän hyvyyttä ja onnea, jos jokainen meistä osaisi tai muistaisi olla lähtökohtaisesti ystävällinen ja lämmin kohtaamilleen ihmisille, kohdata jokaisen ihmisen samalta viivalta ja aidosti. Hymyillä ja tervehtiä. Olla tuomitsematta tai katsomatta kieroon, erityisestikään jos ja kun ei kohtaamaansa ihmistä edes tunne lainkaan. Koska jokaiselta meiltä löytyy se oma elämäntarinamme, tarina joka ei näy päällepäin tuntemattomille ihmisille. Niille, joita me päivittäin kohdataan. Ehkä se tyttö, joka seisoi bussipysäkillä vieressäsi ja välillä vilkaisi sinua ja ystävääsi ilottomasti suu mutrussa, ei ollutkaan ylimielinen ja kylmä ihminen, vaan vain yksinäinen ja surullinen ja kaipasi itsekin ystävää? Tai se kassatäti, joka vaikutti kireältä ja tylyltä, eikä edes hymyillyt ollenkaan, ehkä hänellä oli omassa elämässään tapahtunut jotain todella ikävää, eikä hänellä ollut voimia siinä tilanteessa enempään.

 Ikinä ei voi tietää vain pienen hetken kohdattuaan, mitä toinen käy läpi elämässään. Totta kai on helpompi vastata negatiiviseen käytökseen samalla mitalla tai kääntää ne automaattisesti hyökkäykseksi itseä vastaan ja toimia sen mukaisesti. Mutta miten suuri merkitys sillä voisi toiselle olla, jos et kuitenkaan torjuisi, vaan kohtaisit. Kiittäisit lämpimästi sitä kassatätiä ja hymyilisit bussipysäkin tytölle vilpittömästi. Jättäisit toisen huonon käytöksen omaan arvoonsa, mutta et koko ihmistä. Ehkä se olisi asia, mikä auttaisi häntä jaksamaan. Nostaisi vähän ylemmäksi sieltä kuilusta. Henkilökohtaisesti täytyy kyllä myöntää, että eihän se oo todellakaan helppoa toimia käytännössä, itse siinä tilanteessa, niin lempeästi ja ystävällisesti kuin haluaisi. Monesti sitä loukkaantuu ja ottaa itseensä toisen huonon tai ei-toivotun käytöksen, ylianalysoi ja kritisoi. Mutta haluaisin opetella kohtaamaan toisen inhimillisenä ihmisenä silloinkin, kun käytös ei ehkä ole niin ystävällistä, iloista ja lämmintä. Hymyillä, vaikka en saisi itse hymyä. Vastata tiuskaisuun asiallisesti ja viestiä omalla käytökselläni, että toinen on riittävä, sellaisenaankin. Koska vaikka ihmisten kohtaaminen merkitsee mullekin tosi paljon, jollekkin se yksikin kohtaaminen saattaa olla vielä jotain niin niin paljon enemmän. Just minä voin olla se, joka määrittää millaiseksi toisen päivä muodostuu.

Kohtaamiset on mun mielestä myös ihan jo siksi niin mielenkiintoisia ja tärkeitä, koska usein ne opettaa jotain uutta elämästä tai itsestä ja antaa tilaa oivalluksille. Ne avartaa maailmankuvaa ja kertoo kymmenien eri ihmisten tarinaa, joista mikään ei oo samanlainen. Nautin niin älyttömästi siitä, aika epäsuomalaisestakin käytöksestä, kun joku tuntematon ihminen alkaa juttelemaan mulle ja saadaan keskustelut aikaan. Tai edes hymyilee, tervehtii tai jollakin tavalla näyttää kohdanneensa. Toiset kohtaamiset jättää vaan hennon jäljen, joka ajan kuluessa haalenee, toiset syvemmän kuin uskoisikaan. Niin syvän, että se jälki kulkee mukana kenties koko loppuelämän ajan. Niin monia kohtaamisia oon sydämeeni elämäni varrella tallettanut ja niistä haluaisinkin jakaa tänään muutaman teidän kanssa. Nää ei ehkä oo niitä mun elämän syvällisimpiä ja tärkeimpiä kohtaamisia, mutta kuitenkin kohtaamisia, jotka on herättänyt mussa joitakin fiiliksiä ja saa edelleen hymyn kasvoille. Arkisia kohtaamisia, jotka jättivät kuitenkin jäljen muhun.

Matkustettiin isosiskon kanssa joskus ala-asteikäisinä ensimmäistä kertaa junalla, vieläpä ihan kahdestaan, ja päädyttiin muutaman mutkan kautta vahingossa väärään junaan. Oltiin tietenkin tosi peloissamme, kun ei tiedetty yhtään mihin ollaan päätymässä ja haahuiltiin vaan siellä käytävillä itku kurkussa. Tämä junan konduktööri osoittautui kuitenkin ihan mahtavaksi tyypiksi! Meidät löydettyään hän rauhoitteli meitä jutustelemalla mukavia, ohjasi vapaille paikoille istumaan, ei perinyt maksua tästä matkasta ollenkaan ja huolehti lähes kädestäpitäen, että päästään lopulta vaihtamaan oikeaan junaan. Ja niin vaan selvittiin lopulta määränpäähämme. Tää kohtaaminen painui pienten tyttöjen mieleen kyllä ihan tosissaan ja edelleenkin voisin vaan kiitellä tuota konnaria, miten ihanasti hän meitä kohteli. 


Istuttiin viime kesänä yhden kaupan pihalla pienellä ruohopläntillä viettämässä töissä ruokataukoa. Jossakin vaiheessa meidän viereen ajoi nuorimies firmansa autolla ja hyväntuulisena rupatteltiin siinä tovi, minkä jälkeen tämä tyyppi tarjosi meille vapaavalintaiset ja ilmaiset salaattiannokset firmansa piikkiin (Ihan siis onneksi laillisesti, sillon kun oli juhannus tulossa ja ruokaa oli jäänyt yli niin he päätti pistää ruokia hyötykäyttöön. :-D). Tästä jäi niin hyvä mieli ja hyvin iloisin mielin jatkettiin työpäivää! 


Oltiin viime keväänä mun ystävän kanssa Helsingissä bussipysäkillä ja yritettiin löytää oikeeta bussia, jotta ehdittäisiin ajoissa työhaastatteluun. Viereisellä penkillä istui toista bussia odottelemassa vanha mies, joka hetken meidän neuvonpitoa kuunneltuaan puuttui puheeseen ja ystävällisesti kertoi, millä bussilla päästään perille. Tämän jälkeen jäätiin vielä rupattelemaan mukavia aiheesta jos toisestakin ja meille jäi niin lämmin fiilis tästä juttutuokiosta. Vanhukset. <3


Shoppailin kesällä itäkeskuksessa ja olin kävelemässä kaupasta toiseen kun vastaantulevat nuorehko nainen ja hänen äitinsä pysäyttivät minut iloisesti ja kysyivät mistä oon ostanut mun päälläolevan mekon, kun heidän mukaansa se istuu mulle niin hyvin ja näyttää tosi nätiltä. Voin kertoa, että mun kasvoilla loisti leveä hymy mun jatkaessa matkaa, niin hyvä mieli tästä tuli! Kunpa itsekin rohkaistuisi kehumaan enemmän ihan ventovieraitakin tyyppejä ja jakamaan näin sitä hyvää ympärille.

Matkustin Joensuuhun soveltuvuuskokeisiin ja junamatka oli varsin puuduttava yksinään, kun nettikään ei toiminut, eikä tullut otettua edes mitään kirjaa mukaan. Meninkin sitten hyvissä ajoin odottelemaan ovelle omaa määränpäätäni ja pian mun viereen tuli seisoskelemaan toinen Joensuuhun jäävä matkustaja. En muista kumpi meistä teki "aloitteen", mutta pian me jo höpöteltiin tämän ihanan nuoren naisen kanssa kaikenlaista, eikä tylsä monentunnin toimeettomana istuskelu harmittanut enää ollenkaan. 


Siivosin kesällä yliopistolla aulaa, kun mun viereen käveli mummo, joka hymyili niin suloisesti sanoen  "Sinä oot jo nuorena alottanut työnteon, mukava nähdä!" Iloisesti vastasin hänelle ja jäätiinkin sitten pitkäksi aikaa juttelemaan yleisesti nuorista, hänen pojastaan, minun tulevasta ammatista ja monesta muustakin jutusta. Ja voi miten mun sydäntä lämmitti nähdä, miten iloiseksi tämä mummo tuli kun jäinkin juttelemaan hänen kanssaan ihan kunnolla, enkä vaan heti lähtenyt jatkamaan töitä! Koen, että saatiin molemmat siltä juttutuokiolta paljon. <3


Eräs ratikkamatka sai yllättävän mutta mukavan käänteen, kun meidän (mun ja ystävieni) viereen istui tosi sosiaalisen oloinen nuorimies, joka kysyi ensin kohteliaasti saako istuutua viereen ja alkoi sitten juttelemaan meidän kanssa. Mulle on niin jäänyt mieleen, kun hetken siinä juteltuamme hän kysyi oonko suomalainen vai tullut jostain muualta, koska olin kuulemma niin ulospäinsuuntautunut ja mulla oli semmonen "international hymy" :-D Lopuksi hän vielä toivotteli turvallista kotimatkaa ja pyysi meidän seurassa ollutta miespuolista henkilöä pitämään meistä hyvää huolta, kun oli jo melko ilta ja viikonlopun hulinat käynnissä. Niin symppis tapaus, ihanaa, että tuommosia tyyppejä on olemassa!

Yksi kesän mieleenpainuvin kohtaaminen oli mulle varmasti tämä. Kuljin siis joka aamu sillä samaisella bussilla töihin ja pistin merkille, että joka aamu pari pysäkkiä mun bussiinnousun jälkeen kyytiin tuli joku mun ikäluokkaa oleva tyttö, joka näytti jotenki etäisesti tutulta. Joka aamu minä istuin samalla paikalla ja joka aamu tämä tyttö istui omalla paikallaan, käytävän toisella puolella. Pikkuhiljaa alko tuntua, että se tyyppi on mulle jo ihan tuttu, kun joka aamu istuttiin siinä melkein vieretysten, kuitenkaan koskaan mitään puhumatta. Kunnes yhtenä päivänä tää tyyppi ilmestyy mun työpaikalle, minun uudeksi työpariksi! En voi vieläkään uskoa, mikä sattuma. Ja niin pääsin tutustumaan tähän tyttöön, Lottaan, joka muuten oli ja on aivan mahtityyppi. <3 

Innokas shoppailija kun oon, olin taas jonakin päivänä kiertelemässä kauppoja mun kaverin kanssa ja päätettiin poiketa yhteen pieneen vaateliikkeeseen. Aikamme siellä kierreltiin ja lopulta päädyttiin parin vaatekappaleen kanssa kassalle. Ja tää myyjä oli ihan huipputapaus! Pian hoksattiin että oltiin juteltu hänen kanssaan varmaan semmoset 15-20 minuuttia vähintään ja käyty siinä samalla läpi lyhyesti ja ytimekkäästi meidän kaikkien elämänkerrat tulevista ammateista unelmiin asti. :-D Hiukan erilainen shoppailureissu, mutta varsin piristävä ja ihana reissu olikin.

Saavuinpa kerran Helsinkiin junalla 3 ja puoli tuntia myöhässä ja kello oli yli kolme yöllä. Olin liikenteessä yksin ja koska en muutenkaan tykkää edes matkustaa yksin, voitte kuvitella, miten peloissani olin, kun mulle selvisi, että siihen aikaan ei kulje mun kämpälle busseja, ratikoita, ei mitään ja oon siellä asemalla aivan yksin vaan matkatavarat seuranani kaikkien muiden jo mentyä. Muutamia epämääräisen ja sekavan näköisiä henkilöitä vaelteli kyllä lähistöllä, mikä ei nyt varsinaisesti parantanut mun oloa.. Onneksi kohtasin tosi ystävällisen vr:n henkilökunnan jäsenen, joka antoi mulle taksikortin ja neuvoi tien lähimmälle taksille. Ja voi, se taksikuski oli niin mukava tapaus! Vaikka olosuhteet oli mitkä oli ja kellokin jo niin paljon, meillä luisti juttu hyvin ja oli mieltälämmittävää kuulla hänen sanovan että "ihanaa nähdä välillä hymyileviä asiakkaita". Tää kohtaaminen sai mulle tosi turvallisen olon, varsinkin kun ennen sitä haahuilin yksin siellä Helsingin yössä aivan rättiväsyneenä ja pelokkaana.


Muutama vuosi sitten istuin mun pikkuveljen kanssa suviseuroissa ulkona penkillä, kun meidän luokse juoksi pari mulle täysin tuntematonta nuorta tyttöä. Hetken he siinä kihertelivät, kunnes toinen huikkasi että "sulla on tosi ihana blogi!" ja sitten he pinkasivat taas juoksuun ja katosivat. Niin lyhyt ja nopea kohtaaminen, mutta kuitenkin merkityksellinen mulle, ja uskoisin, että myös näille tytöille. Niin ylpeiltä he näyttivät kun uskalsivat asiansa mulle sanoa. Tähän on pakko vielä lisätä, että en ois ikinä uskonut, miten paljon ihania ihmisiä kohtaan mun blogini kautta ja ansiosta! Niin monta hyvää ystävää oon tätä kautta saanut, niin paljon kauniita sanoja ja ajatuksia. Ja niitä kohtaamisia. <3


Musta tuntuu, että nyt kun pääsin oikein vauhtiin, voisin vaan luetella lisää ja lisää näitä kohtaamisia, mutta koska kello lähestyy jo puoltaayötä ja huomenna on aikainen herätys muuton takia, taitaa mun listaus olla hyvä lopettaa, ainakin tältä erää, tähän. Oon äärettömän kiitollinen siitä, miten paljon ihania ja voimaannuttavia kohtaamisia mun tielle onkaan sattunut mun elämäni aikana. Tässä oli vaan pieni murto-osa niistä, ja nekin kohtaamisia, jotka just nyt sattu nousemaan mun mieleen. Mutta yhtä kaikki, aion jatkossakin nauttia näistä kohtaamisista ihmisten kanssa täysin rinnoin ja haluan opetella kohtaamaan ihmisiä vielä enemmän ja paremmin ihan siinä kiireisessä arjessakin, edes pienin elein tai sanoin. Koska joskus niistä pienistä asioista voi syntyä lopulta jotain tosi suurta. 


 Mitkä kohtaamiset sulle on jäänyt kaikista eniten mieleen? Ois ihana kuulla, myös teidän ajatuksia tästä aiheesta!