torstai 24. elokuuta 2017

Ylpeästi se, mikä oon

Tää blogi kertoo minusta ja mun elämän tärkeimmistä asioista, siks oiskin ehkä viimestään nyt, reilun viiden vuoden jälkeen, aika avata mun sanainen arkkuni aiheesta tai asiasta, joka on aina läsnä mun arkipäiväsessäkin elämässä, joka on kulkenu mun mukana päivästä ja vuodesta toiseen ja joka on siis tiivistetysti sanottuna suuri osa mun elämää. Tänään mennään siis, poiketen mun normaalista linjasta, henkilökohtasuuksiin ja ihan kunnolla mennäänkin, klunks. Voin kertoa, että nyt kyllä vähän jännittää!

Jos esittelisin itteni, sanoisin luultavasti jotain tän tapasta: Moi! Oon Sini, pian 19-v täyttävä tyttönen, joka asuu Sievissä ja pitää parhaillaan välivuotta, just nyt töiden ja myöhemmin toivottavasti reissailun ja haaveiden toteuttamisen merkeissä. Mutta voisin lisätä edelliseen kuvaukseen vielä jotain. Hmmh.. Otetaampa uusiks: Moi, oon se äskösen kuvauksen kaltanen sama Sini, mutta lisäyksenä, oon vanhoillislestadiolainen. Uskovainen. Niin, vaikka sua itteä ei kiinostais uskonnot tai mikään siihen liittyvä tippaakaan ja saatoit jo mielessäs tuhahtaa tai vähintäänkin silmiä pyöräyttää tyyliin "Jaa, tää on niitä lestoja, skippaan saman tien.." , suosittelen, että siitä huolimatta jatkat tän tekstin lukemista ja kuuntelet, mitä mulla on aiheesta sanottavana. Sen jälkeen voit jatkaa naureskelua, jos siltä vielä tuntuu, mutta ennen sitä, kuuntele mua edes hetki, kiitos. 


Uskonnot on vielä nykypäivänäkin yks suuri tabu, joka herättää ihmisissä ihan mielettömästi tunteita ja ajatuksia suuntaan jos toiseen. Ja täytyy todeta, että se on ollu suurilta osin myös mun matala profiilin syynä. Ei oo tehny mieli huudella tätä asiaa koko maailmalle, kun tietää, miten kurjasti valitettavan iso osa ihmisistä siihen suhtautuu ja millasta palautetta siitä saa. Mutta samaan aikaan tiedostan sen, että mulla ei oo myöskään oikeesti mitään piiloteltavaa, mulla ei oo tarvetta eikä velvollisuutta salailla asiaa, jolla on mun elämässä niin suuri rooli. Varsinkaan, koska en missään nimessä halua hävetä, sitä mitä oon. Mää en suostu häpeämään, en tänään, en huomenna.

Nuorempana, kun sitä oli muutenkin herkässä iässä ja toisilta saama hyväksyntä oli tosi tärkeetä, ei ollut todellakaan aina helppoa olla uskovainen. Pelotti, miten muut suhtautuu tähän erilaisuuteen. Ja valitettavasti, ihan aiheestakin pelotti. Satutti, kun joku mollas ihan vaan sen uskonnon takia. Inhotti, kun leimattiin aina vaan "lestaksi", vaikka todellisuudessa ei tunnettu mua lainkaan. Kun ei tajuttu, että oon niin paljon muutakin. Kauhistutti ja oli epävarma olo. Oli vaikeeta olla just se mikä on. Miks ne kohtelee mua ku oisin joku outolintu? Miks ne ei anna mulle edes mahdollisuutta? Usko oli mulle tosi arka aihe pitkään. Siitä olin saanut kuulla (ja kärsiäkkin) niin paljon, että oli vaikea seisoa ryhdikkäästi oman ittensä ja uskonsa kanssa, kaikkien niiden katseiden edessä. Tää, voisin sanoa elämänvalinta, oli kyllä sillonkin sitä, mitä oikeesti halusin ja jonka eteen olin valmis kestämään sitä kuraa mitä sateli niskaan, mutta julkisissa tilanteissa teki usein vaan mieli piilottaa koko asia, vaieta täysin. Koska se tuntu vaan niin paljon helpommalta ja kivuttomammaltakin. Ei ennakkoluuloja, seläntakana supinaa, ei naureskelua, ymmärtämättömyyttä.



YLPEÄSTI SE, MIKÄ OONTänään, vuosien epävarmuuden jälkeen, seison vihdoin tässä selkä suorana, valmiina kirjottelemaan ihan jo näin julkisesti tästä ennen mulle niin arasta aiheesta. Oon ymmärtänyt, että ne ihmiset, jotka tuomitsee mut lainkaan tuntematta, ainoastaan kuultuaan sanan vanhoillislestadiolaisuus tai uskovainen, ne ei oo niitä, ketä mun elämään kaipaisinkaan, missään muodossa. Ne ihmiset, jotka syrjii tai kohtelee mua huonosti mun uskonnon takia, se on niiden tehtävä kattoa peiliin, ei mun. Ei se oo mun häpeä. En vaadi, että kaikki ajattelee tai uskoo samalla tavalla ku minä. En ajattele, että ihmiset, jotka ei usko samalla lailla ku minä, on yhtään mua huonompia tai arvottomampia. 

Mutta vaadin, että mua ja mun uskontoa kunnioitetaan, siinä missä määkin kunnioitan kaikkien muiden ihmisten valintaa olla uskomatta tai uskoa erillä tavalla ku minä. Tänä päivänä mun maailma ei enää murene, jos joku huutaa mulle pilkallisesti "lesta". Tai vaikkapa nauraa mulle päin naamaa mun uskonnon tai siitä johtuvien tapojen vuoksi. Mutta se tekee mut edelleen surulliseks, pettyneeks. Ihan vaan niiden suvaitsemattomien ja ahdasmielisten ihmisten puolesta. Onko tosiaan niin vaikea hyväksyä ihmisten erilaisuus, valinnat? Miksi joillekkin ei riitä se, että saa ite uskoa ja tehdä aivan mitä haluaa vaan pitää sen lisäksi käyttää kaikki energiansa toisten ihmisten arvostelemiseen, alas polkemiseen?


Usko on ehkä yks henkilökohtasimmista asioista mitä on olemassa. Ja se on hyvä. Jokaisella on oikeus uskoa, miten haluaa, olematta siitä tilivelvollinen kellekkään. Mua vaan edelleenki ihmetyttää se, miten osa ihmisistä on ottanut oikeudekseen pilkata, mustamaalata, arvostella ja talloa alaspäin uskoa, muiden uskoa. Sitä, mikä ei periaatteessa eikä käytännössäkään näille ulkopuolisille kuulu mitenkään. Voin kertoa, että välillä mulla kiehahtaa niin lujasti, ihan silmissä mustenee, kun törmään artikkeleihin, teksteihin, kommentteihin, joissa on semmoset ihmiset asialla, jotka ei todellisuudessa tiiä tästä uskosta tai minusta yhtään. mitään. Sillon tekis vaan mieli kysästä, että ymmärrättekö kuinka loukkaavaa tuo puhe mua ja meitä kohtaan on? Ymmärrättekö kuinka kertakaikkisen väärä kuva teillä on meistä? - Harmittaa, miten jotkut sairaat ihmiset on pilaamassa koko uskontojen maineen. Mua aidosti hämmästyttää, että eikö ihmiset ymmärrä, ettei kukaan terve ihminen käytä uskontoaan hyväksi, millään tavalla? Että näille mieleltään terveille ihmisille usko on hyvä ja puhdistava asia, ei kieroilun välikappale, kaiken pahuuden alku? Voisin vaikka vannoa, että kukaan terve, uskossa oleva ihminen, ei raiskaa, tapa tai millään muullakaan tavalla vahingoita muita ihmisiä, sillä perusteella "koska uskonto sen sallii". Niin, muka sallii. Ne ihmiset, jotka sitä tekee, on vakavasti mieleltään sairaita ja uskon, että koko yhteisö tuomitsee semmoset teot. Niin ainakin syvästi toivon ja voin omalta kohdaltani todeksi sen sanoakin. Toisinaan tulee vaan semmonen olo, että tekis mieli anella niiltä kaikilta pahanpuhujilta ja negatiivisesti suhtautuvilta ihmisiltä, että olkaa ystävällisiä ja antakaa meiänki elää, niinku me annetaan teiän. Kun ihan samanlaisia tavallisia tallaajia mekin vaan ollaan, uskokaa pois.

Mutta samalla mun sydämessä läikähtää lämpö ja rakkaus, kun muistan kuinka paljon on olemassa myös niitä ihmisiä, jotka hyväksyy mun uskon siinä missä minutkin. On ihmisiä, joille ei oo mitään väliä mihin uskon tai uskonko mihinkään. Ne ihmiset rakastaa mua pyyteettömästi, kunnioittaa ja arvostaa kaikkia mun valintoja. Ja ennenkaikkea kaikkea sitä, mitä mää oon.


Tässä välissä vois olla hyvä hetki pohtia vähän mun suhdetta vanhoillislestadiolaisuuteen, sitä miks mää uskon näin ja miten tää vaikuttaa mun elämään joka päivä. Usko oli siis jo mun lapsuudessa vahvasti esillä ja opin kotoa paljon vanhoillislestadiolaisuudesta mun vanhemmilta ja isommilta sisaruksilta, jotka siis on samassa uskossa. Kuitenki mitä vanhemmaks kasvoin, sitä henkilökohtasemmaks tää usko kävi, eikä mikään siihen liittyvä ollutkaan enään vanhempien varassa tai tavallaan, päätettävissäkään. Loppupeleissä tää on siis ollut täysin mun oma päätös, mun valinta, vaikka siihen "alkusysäyksen" kotoa sainkin. Ja se mun valinta oli pysyä tässä yhteisössä, jatkaa tässä uskossa elämistä. Niin, miksi siis tämä päätös? - On vaikiaa, lähes mahotonta, selittää, miten paljon usko mulle merkkaa. Se tuo mulle niin käsittämättömän paljon turvaa, rakkautta, uskoa tulevaan. Usko on yks mun elämän järkkymättömistä kivijaloista, se kannattelee mua aina sillonkin, kun omat jalat ei meinaa enää kantaa. Usko on tuonu mulle rauhan, luottamuksen elämään. Se on osa mua.

Ja koska se on osa mua, näkyy se siks melko monella tavalla mun elämässä. Usko ohjaa mun arvoja ja ajattelumaailmaa, mutta sen lisäks vaikutuksia ja tapoja on myös monia muita. En esimerkiks meikkaa ikinä, edes juhliin. En oo ikinä värjänny mun hiuksia enkä aio värjätäkään. Meillä ei oo kotona televisiota, enkä tuu semmosta hankkimaan myöskään mun tulevaisuuden asuntoon. En juo alkoholia, en edes maistamismielessä. En tanssi, edes liikuntatunnilla. Puolestaan mitä "erikoista" mää teen: käyn säännöllisesti seuroissa, tervehdin muita samaan yhteisöön kuuluvia sanoin "Jumalanterve!", käyn joka vuosi suviseuroissa (<3) ja mulla on esim. iso perhe (paljon sisaruksia ja satoja serkkuja jne.), mikä on varsin tavallista lestadiolaispiireissä. Ymmärrän, että tuo kaikki saattaa kuulostaa sun korvaan vähän hassulta, oudoltakin. Kuka ei muka ikinä juo tai tanssi, käy baareissa, katso tv:tä tai varsinkaan meikkaa? Eikö se semmonen oo tylsää elämää, haluaisinkohan kuitenki salaa tehä noita juttuja? - Ei, itse asiassa mulla ei edes oo semmosta oloa, että jäisin jostain paitsi, vaikka myönnän, että ei se oo aina todellakaan helppoa elää niin erilaista elämää ku suurin osa nykypäivän nuorista tai ihmisistä ylipäänsä elää. Erottua niin vahvasti muusta joukosta. Mutta tää on mun elämää, mun tapa elää. Mää oon ite tämän valintani tehnyt ja uskokaa tai älkää, tää tuntuu edelleenki, tässä ja nyt, ihan oikeelta. Näin on hyvä. Se mitä haluan kuitenki korostaa, on että vaikka ite elänki tällä tavalla, kaikki muut saa tehä mun puolesta ihan vapaasti mitä vaan ikinä haluaa ja siltikään mää en tuomihe heitä. Mää voin olla ystävä ihmisen kanssa joka meikkaa, kattelee tv:tä, juo alkoholia, tanssii. Arvatkaa miten? - Siten, koska siinä ystävyydessä kunnioitus on molemminpuolista. Kummatkin hyväksyy toisensa just semmosena, ei painosta, ei arvostele. Mää riitän just semmosena ja niin riittää tää toinenki osapuoli.



Mää en halua tuputtaa mun uskoani kellekkään, en yritä ketään käännyttää mihinkään. Mutta halusin tänään kertoa teille mun tarinan, näyttää minusta jotain, mikä on ennen pysynyt pitkälti piilossa, ainakin täällä blogin puolella. Elämäntyylejä on yhtä monia ku ihmisiäki täällä maapallolla ja tässä oli välähdys yhdestä niistä. Ehkä tää avas jonkun silmiä näkemään jotain, mitä ei ennen nähnyt, ehkä joku toinen ei vieläkään voi ymmärtää tämmösiä "hömpötyksiä" ja ajattelee että olipas se turha postaus. Mutta mikä tahansa onkaan muiden reaktio, on tällä postauksella ainakin mulle itelleni merkitystä ja tunnearvoa. Oon iloinen siitä, että tämän tekstin päätin lopulta pitkien pohdintojen jälkeen saattaa päivänvaloon, ylpeä siitä, että uskalsin. Onnellinen siitä, mitä mulla mun elämässä on. Kiitollinen.

Ja tajusinpa tuossa hetki sitte, että ei tästä aiheesta kirjottaminen ollutkaan niin paha ku pelkäsin. Enää ei edes jännitä! Koska kuitenkin tiiän, että vaikka tääkin teksti saattas saaha joiltakin osakseen tuhahtelua ja pahoja puheita, on myös tosi paljon ihmisiä, jotka ymmärtää ja on mun tukena. Arvostaa, kunnioittaa, rakastaa. Kukaan, joka oikeasti musta välittää, ei anna meiän erilaisuuden tai minkään muunkaan tulla väliin, se on ihana tosiasia. <3 Tämmösiä mietteitä ja tunnelmia tällä kertaa, kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti ja jos suinkaan viitit, ois ihanaa, jos jättäsit mulle kommenttia siitä, mitä ajatuksia tai tunteita tää postaus sussa herätti. Nähdään taas!



"Erilaisuus on rikkautta. Uskalla erottua massasta ja kulje elämän polkuasi pää pystyssä."


39 kommenttia:

  1. Varmasti todella tärkeä ja aina ajankohtainen aihe kirjoittaa. <3 Toki on tärkeä muistaa että tuo haukkuminen yms on just molemminpuoleista, että myöskin herätysliikkeen sisältä voi tulla kommentteja siitä kuinka joku toinen on ns. "epäuskovainen". Itse olen kokenut tämän aina tosi loukkaavana. Eihän ihmisen tehtävä ole tuomita toista.:) Tällänen pointti tuli vielä mieleen. Usko on kyllä niin iso turva elämässä, sanon sen syvällä rintaäänen kokemuksella. Se on iso juttu. Niin ylpeä ku uskalsit kirjoittaa näin henk.koht. aiheesta, ei oo helppoa! Olet rakas ystävä just nuin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enni<3 Rakas ystävä:* Niimpä, tuo mitä sanoit on ihan totta! Että hyvä pointti sieltäkin. Kunpa vaan jokainen muistais sen, ettei kenelläkäänn oo oikeutta tuomita muita, varsinkaan sen takia, että joku toinen uskoo erillä tavalla ku ite tai sitten ei usko ollenkaan. :)

      Poista
  2. siis oon sanaton, niin hyvä ja tyhjentävä postaus, joka tosiaanki monen kannattaa lukee! tosi hyvin kirjotit asiasta ja hyviä pointteja. mulla ei jää tähä oikeestaan mitää lisättävää, ku kerroit niin hyvin. ja oon niin samoilla linjoilla! nykyään on niin hyvä, ku pystyy kertomaan aiheesta jo häpeilemättä paremmin ku ennen. ja kunnioittaa itseä ja muita ❤️ ihana sä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana sinä! <3 Kiitos paljon!:')

      Poista
  3. Hyvä teksti! :-) Vaikka ei niinkään uutta asiaa mulle. :) Musta on tosi mielenkiintosta lukea ja kuulla eri uskonnoista, voisit ihan hyvin syventyä joskus uudelleenkin aiheeseen vaikka tietystä näkökulmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! :) Ja hyvä idea, pitääpä kattoa jos joskus keksisin jotain uuttakin näkökulmaa tähän!

      Poista
  4. Tärkeä aihe, ja kiva että jaoit fiiliksesi meidän lukijoiden kanssa!
    Kenenkään ei kuulu hävetä itseään sellaisena kuin on, varsinkaan uskontoaan. Juuri niin kuin itsekin sanoit, ole ylpeästi se millainen olet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla ihanasta kommentista! <3

      Poista
  5. Niin iso ❤️ ja halaus sulle sinne! Huippu postaus, joka on aivan totta.
    Onneks voin sanoa tohon "nähään taas!" että ylihuomenna nähään, parasta ja ihan vähän vaan ootan. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Noora! <3 Kiitos noista ihanista sanoista. Ja oli kyllä aivan ihana nähdä, toivottavasti päästäänki vielä näkeen ennenku lähet sinne kauas pois! <3

      Poista
  6. maailman paras postaus, kiitos tästä!!💕 tän kun sais kaikkien niitten luettavaksi jotka tykkää meitä mollota, haukkua ja levittää ihan sakeita juttuja. kunpa ne tajuais että usko on meiän oma valinta, oma tahto eikä mikään sellainen että meiät on aivopesty tähän. mä kiehun kun luen eri artikkeleita ja samalla tuun niin surulliseksi miten helposti osa ihmisistä uskoo kaikki väitteet ja ottaa todesta. on helppo huudella netissä niitä "faktoja", joista oikeesti ei tiiä mitään.eikö ne ymmärrä että se on meitä kohtaan tosi loukkaavaa? mä oon joitain kertoja kuullut että mun uskoo pilkataan, tai sisarusmäärää "haukuttu", mutta pääosin muhun On aina suhtauduttu tosi hyvin, vaikka meiän koulussa ei oo ollut kuin pari muuta lestadiolaista meiän perheen lasten lisäks. mulla on aina ollut kavereita, vaikka luokassakin olin yksin uskovainen. oon tosi onnellinen etten oo joutunut kiusatuksi uskon takia, ja eihän usko tai uskomattomuus oikeuta ketään kiusaamaan yms. oikeesti sini, ihana kun teit tästä postauksen, niin hyvin kirjoitettu, voin täysillä samaistua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä, niin julmalta kun se kuulostaakin, niin on niitäkin perheitä/lapsia/ihmisiä jotka on aivopesty. Se vaan on valitettava tosiasia. Jotkut joutuvat taistelemaan, pelkäämään ja pahimmassa tapauksessa menettävät välit perheeseensä kun eroavat uskosta,vaikka sitä korostetaankin että usko on omakohtainen. Mut onhan tässä uskossa kyllä paljon hyvää :) että ihan turhaan ihmiset leimaa ja niillä on ihan hulluja ennakkoluuloja.. :D

      Poista
    2. Laura ihana, kiitos tästä kommentista! <3 Tosi hyviä pointteja just tossa sun kommentissa ja oon niin samaa mieltä! Ei mikään, usko tai uskottomuuskaan, oikeuta ihmisiä pilkkaamaan tai kiusaamaan toisiaan ja oon onnellinen sun puolesta, että oot välttyny siltä ainakin suurimmaksi osaksi. :')

      Poista
    3. Ja sinä anonyymi: niin, ihan varmasti löytyy semmosiakin tapauksia ja se on tosi harmi. :/ Kuitenkin halusin puhua tässä vaan omasta uskosta, en niinkään tästä yhteisöstä ja sen epäkohdista, vaan siitä mitä tää mulle merkkaa ja mitä tää mun elämään tuo lisää. Ja oma kokemus on se, että tää on ollu täysin mun oma valinta ja mua rakastetaan olisimpa tässä uskossa taikka en. Esimerkiks yks mun sisaruksista ei oo enään tässä uskossa ja välit on pysyny perheeseen yhtä hyvinä tämänkin jälkeen ja uskon, että tulee jatkossa pysymäänkin. Ja jep, niinhän se on! :-D Kaikessa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta ainakin mun kohalla tunnen, että niitä hyviä on niin paljon enemmän, että ne peittoaa helposti nää huonot asiat.

      Poista
  7. Rohkea postaus!<3 Itse olen myös uskossa ja jonkin verran olen tuonut sitä esiin omassa blogissani, mutta en ihan yhtä rohkeasti. Tosi hyvin toit asiat esille, hienoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana saada tämmöstä palautetta! <3

      Poista
  8. Vau, upea teksti ja hyvä aihe! Mahtavaa, että uskalsit kirjoittaa omasta uskostasi ja rehellisesti siitä, kuka sä oikein oot. Mua itseä enemmänkin kiinnostaa kuin kummastuttaa sinun uskontosi. En tiedä, kuinka paljon haluat vastailla kysymyksiin ja meneekö mielestäsi liian henkilökohtaiseksi, mutta esimerkiksi se kiinnostaisi, että mikä kaikki lasketaan uskossasi tanssiksi? Tarkoittaako se ihan juuri sitä liikuntatunnilla harrastettavaa, koreografian mukaan etenevää tanssia vai saako esimerkiksi vähän liikehtiä musiikin tahtiin? Ei ole siis pakko vastata tähän, jos et halua. Minua vain kiinnostaa uskonnot ja niiden tavat tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sini! <3 Ja huippu kuulla, että sua enemmänkin kiinostaa uskonnot ku kummastuttaa! :) Ei oo liian henkilökohtasta kysyä tuota, oikeesti se on kiva jos muita kiinostaa kuulla mun kokemuksia tästä uskosta, vaikka aina ei ois itelläkään mitään maailman pätevämpiä vastauksia antaa, onhan tää uskon asia eikä mikään tieteellinen juttu. Mutta siis ite tohon kysymykseen, niin oikeestaan kaikki semmonen selvä liikehdintä tai just siis tanssi musiikin mukana sekä myös tämmönen koreografian mukaan etenevä tanssi nähään tässä uskossa tanssina. :) Toki nää asiat on tosi omakohtasia ja jokanen toimii omantuntonsa mukaan, mutta näin yleisesti ajatellaan ja pyritään sen mukaan sitten toimimaan, tiettyjä asioita välttäen ja noudattaen. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Nyt oon taas hieman viisaampi! :D

      Poista
  9. Vau! Sä kirjotit hyvin! Tärkeä ja niin ajankohtainen aihe! Hyvä Sini! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maiju! <3 Olet ihana:*

      Poista
  10. Huippu ku uskalsit kirjottaa tästä! Oon siis itekki uskovainen ja aika paljon oon samoja asioita ihmetelly tuosta ihmisten suvaitsemattomuudesta. Voispa kaikki ihmiset vaan ymmärtää sen että tää on meijän oma päätös ja sen kuinka iso rikkaus tää usko on meille eikä ajatella niin että meijät pakotetaan uskomaan ja me ei saada meikata yms.

    Oon ite jotenki kokenu hyväks sen että pystyn tutustumaan esim luokkalaisiin niin että ne ei heti tiiä mun uskosta, että ne saa mahollisuuden tutustua muhun ilman sitä että niille tulee ensimmäisenä kauheet ennakkoluulot sen takia että oon uskomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mustakin on kiva kun sain vihdoin avattua suuni tämän aiheen tiimoilta. :) Ja jep, just tuo! Mulla on kyllä aikalailla samat ajatukset tosta, että se on kiva, jos pääsee eka tutustuun ilman että muut välttämättä tietää omasta uskosta niin saa sitte vähä myöhemmin rauhassa kertoa tyypeille tästä uskosta, niin, että ei ainakaan niiden ennakkoluulojen takia menis koko tutustuminen mönkään.

      Poista
  11. Tosi hyvä postaus!♡ Oon samaa mieltä sun kaa ja vaikka ei oo aina helppo uskoa niin silti usko on sellanen voimavara ja turva elämässä:)

    VastaaPoista
  12. Hyvä kirjoitus. En ole lestadiolainen, mutta toisenlainen uskovainen kumminkin ja voin samaistua myös moniin asioihin siitä, miten ylipäänsä uskomista johonkin pidetään nykyään kummana ja on vaikea olla erilainen, koska sitä katsotaan vähän kieroon. Ei sitä kummastelua saa pelkästään lestadiolaiset osakseen. Te olette vain ehkä näkyvämpiä, koska olette niin iso joukko. Ja ainoastaan se mikä minusta tapaamissani lestadiolaisissa on ollut häiritsevää, on se uskon peittely. Avoimuus olisi paljon hedelmällisempää, koska kun uskoa salaillaan (vaikka näkyyhän se ulkopuoliselle), niin ihmisestä saa jotenkin ylpeän ja sulkeutuneen kuvan. Silloin itsestä tuntuu, että tuo lestadiolainen pitää minua niin vähäarvoisena, kun ei voi olla aidosti kanssani. Tämä minun kokemus. Olisin kaivannut kouluaikoina sitä, että lestadiolaiset olisivat olleet avoimempia ja ottaneet enemmän kontaktia myös meihin muihin, koska on myös paljon meitä, jotka ovat tosissaan kiinnostuneita teidän uskosta ja haluaisi oikeasti viettää aikaa mieluummin teidän kanssa. Mutta sulkeutumisesta tulee se kuilu välille, mikä taas lisää sitä kummeksuntaa ja ihmettelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä mietteitä. :) Mitä tohon sun "Ei sitä kummastelua saa pelkästään lestadiolaiset osakseen."- lauseeseen tulee, niin uskon kyllä sen, mutta tää postaus vaan kohdistu mun omaan uskoon, joten en siis käsitellyt niinkään uskoja suuremmassa mittakaavassa. Mutta siis, ihan varmasti kaikki muutkin ku vaan vanhoillislestadiolaiset joutuu kokemaan samanlaista käytöstä!

      Hmmh.. mun mielestä tuo sun käyttämä sana "uskon peittely" on melko radikaali. Tai tulee vaan mieleen, että onko se, että en juo alkoholia, en tanssi, en meikkaa, en kuuntele kaikenlaista musiikkia, en katsele televisiota, onko se jollakin tavalla uskon peittelyä? - Päinvastoin, siinähän mää juuri tunnustan mun uskoa ja näytän kaikille avoimesti, että oon uskossa ja se saakin näkyä mun käytöksestä. Minä tai moni muukaan ei ehkä tuo uskoaan joka tilanteessa sanallisesti esiin tai selitä jokaiselle vastaantulijalle omia arvojaan ja uskoaan, ja siihenkin on omat syynsä, mutta en kuitenkaan koe, että peittelisin/peittelisimme tätä uskoa. Mulle usko tarkottaa myös erittäin henkilökohtasta asiaa, joten en oikeen ymmärrä, miksi huutelisin tuntemattomille tätä asiaa sen suuremmin. Muhun tutustuessa se kyllä kuitenkin varmasti selviää mun omien sanojenkin kautta. :-)

      Harmi kuulla, jos sun kokemukset on ton kaltasia. :( Ainakin omalta kohaltani voin sanoa, että mulla on myös monia ei samalla tavalla uskovia- ystäviä ja sitäkin enemmän tuttavia. Mun kanssa voi siis viettää aikaa ihminen, joka ei ole vanhoillislestadiolainen, en sulkeudu hänen seurassaan, enkä anna sellaista kuvaakaan ihmisille.

      On toki totta, että monesti saattaa sellanen kuilu syntyä eri uskossa olevien keskelle, mutta tätäkään ei voi kyllä yleistää, että kaikkien vanhoillislestadiolaisten ja ei- vanhoillislestadiolaisten välillä ois tommonen suuri kuilu. Mutta kiitos vielä kommentista ja toivottavasti tää vastaus ehkä anto sulle jotain uutta näkökulmaa ja autto ymmärtämään, miksi "peitellään" sitä uskoa.

      Poista
  13. Minun tyttö oli ammattikoulussa luokallaan ainut uskovainen. Hänen luokkakaveri ihmetteli, ai tekö saatte olla muittenkin kanssa. Paikkakunnilla, joissa asuu paljon uskovaisia, heillä on monesti paljon uskovaisia kavereita, joten ei välttämättä tule edes ajateltua, että voisi olla muidenkin kanssa.

    Eskariopettaja ihaili meidän eskarilaista, kun hän niin rohkeasti puhui uskostaan. Tämä opettaja ihmetteli, miksi se rohkeus ei säily, kun lapsi kasvaa. Itse silloin nuorena pelkäsin sitä, että minua kiusataan uskoni takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tästä kommentista! Se on aina mukava kuulla muidenkin näkökulmia ja kokemuksia eri asioista! :)

      Poista
  14. Niin hyvin kirjoitettu postaus. Itsellä on tosi vaikeeta kertoa omasta uskosta edes läheisille kavereille, mutta ehkä joku päivä mä pystyn siihen. Itse oon esikoislestadiolainen, eli ei meidän uskonnot paljoa toisistaan juuri eroa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3 Mää ymmärrän ton sunki tilanteen kyllä, koska vaikka se usko miten tärkeä asia itelle oiskin, niin sen ääneensanominen saattaa olla tosi vaikeeta. :/ mutta ihan omaan tahtiin ja rauhassa saat kyllä tosta asiasta kertoa (tai sit olla kerttomatta)! Kerrot sitte kun ja jos siltä joskus tuntuu ja jos ei tunnu hyvältä kertoa niin et sää oo mitenkään velvotettu siihen. :)

      Poista
  15. Rohkea teksti! Varmasti vanhoillislestadiolaiset saavat osakseen paljon kummeksuntaa, jopa hyljeksintää. Teillä on kuitenkin vahva yhteisön tuki takana. En tietenkään hyväksy syrjintää ketään kohtaan. Itsekin olen kristitty, uskova, luterilainen - ihan mitä nimitystä nyt sitten haluaakin käyttää. Koen loukkaavana sen, että vanhoillislestadiolaiset ovat omaksuneet ajatuksen, että heidän liikkeensä on "Jumalan valtakunta" ja heillä ainoastaan on "oikea usko". Minäkin, joka olen varmaan monen mielestä "kirkkouskova" tai "uskonnollinen" olen ehkä monen vanhoillislestadiolaisen mielestä "paatumuksen rauhassa", kun en liikkeeseen kuulu, mutta koen silti suurta rauhaa uskossani. Näen niin (ihan Raamatunkin valossa), että Jumala tutkii sydämet ja tuomitseminenkin on Hänen asiansa, ei ihmisten. Mutta olen ajatellut, että toki kaikilla on uskonnonvapaus ja niin saavat vanhoillislestadiolaisetkin uskoa olevansa niitä ainoita "oikeassa uskossa" olevia, jos haluavat. Ja vielä tuohon meikkaukseen, hiustenvärjäykseen ym: Niitähän on mahdoton Raamatulla perustella, eikä liikkeen osalta niitä kielloiksi sanotakaan vaan kerrotaan, ettei liikkeeseen kuuluva nimenomaan halua näitä normeja olla noudattamatta. Mutta kuten sanottu: jokaisella maailmassa pitäisi olla uskonnonvapaus ja suvaitsevaisuutta tähänkin suuntaan soisi olevan! Kaikkea hyvää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On totta, että meillä on vahva yhteisön tuki takana, mutta se ei vähennä sitä tosiasiaa, että jokainen ilkeä tai tuomitseva kommentti tuntuu siitä huolimatta pahalta, erityisesti näin herkän ihmisen kohdalla. Uskon kyllä, että asetelma voi olla myös toisinpäin eli ei samalla tavalla uskovat voivat kohdata samanlaista tuomitsemista ja epäystävällisiä kommentteja vanhoillislestadiolaisilta, ja se on aivan yhtä väärin myös minun mielstäni. Ymmärrän myös sen, että koet loukkaavana, miten vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan että se on ainoa oikea usko, mutta eikö siitä ole juuri uskoissa kysymys? - Jokainen uskoo siihen, minkä parhaakseen kokee. Esimerkiksi buddhalaiset tai muslimit, hehän myös että juuri heidän uskontonsa on se ainoa oikea ja muut ovat "vääräuskosia". Se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita, etteivätkö he sekä me (ainakin kaikki tervejärkiset yksilöt) anneta muiden uskoa rauhassa ja vapaasti haluamallaan tavalla. Voin sanoa ainakin omalta osaltani, että en halua tuomita ketään uskonnon tai minkään muunkaan asian perusteella, vaikka se sitten eroaisi omastani täysin. En koe, että tehtäväni on tuomita muita ihmisiä, haluan pelkästään keskittyä omaan elämääni ja uskontooni ja toivoisin että kaikki muutkin tekisivät niin. Niin muut vanhoillislestadiolaiset, kuin myös ihmiset, jotka eivät usko samalla tavalla kuin me. Kaikkea hyvää myös sinne. :)

      Poista
  16. Ei tietenkään ilkeät kommentit ole ikinä hyväksyttäviä, olipa yhteisön tukea takana tai ei. On totta, että itsekin ajattelen uskovani Raamatun mukaisesti ja että Jeesuksen pelastustyö on myös minua varten ja Raamatun mukaan ne, jotka eivät usko, joutuvat kadotukseen. En kuitenkaan oleta, että kelpaisin Jumalalle vain jonkin yhteisön jäsenenä tai että voisin ulkoapäin nähdä, kuka on Jeesuksen oma ja kuka ei. Jumalan valtakunta on näkymätön (vrt Luuk 17). Ehkä tämä asia on minulle sensitiivinen siksi, että vanhoillislestadiolaisuus kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, johon itsekin kuulun. Esimerkiksi muslimiyhteisö on omasta elinpiiristäni niin kaukana, ettei heidän näkemys minun "vääräuskoisuudestani" käytännössä hetkauta minua. Tähän vaikuttaa myös se, että he ovat täysin eri uskontokuntaa. Mutta kuten sanottu, kaikilla olkoon vapaus uskoa kuten tahtoo ja kunnioittakaamme toisiamme niin uskonnon kuin muidenkin seikkojen saralla. On harvinaista, että tästä asiasta voi keskustella! Uskonto on varmasti aihe joka herkästi nostaa tunteet pintaan ja toisaalta kasvokkain näitä asioita harvoin tulee otettua puheeksi. Minua kyllä kiinnostaa uskonnoista keskustelu, jos vain keskustelukumppani on halukas asialliseen vuorovaikutukseen. Tämä nyt ei taida olla oikea foorumi laajempaan keskusteluun, joten jätetään tämä nyt tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä vastauksesta! Ymmärrän kyllä pointin tuosta sun näkemyksestä. Ja ihan varmasti tää asia hetkauttaa enemmän ku just vaikka muslimien tapa ajatella ja uskoa, mutta niinku sanoin, ainakin mää haluan antaa jokaisen uskoa omalla tavallaan, enkä mene julistamaan yhteisöön kuulumattomille että "te olette vääräuskoisia, ettekä koskaan pääse taivaaseen" vaikka uskoisinkin, että vain näin uskovat pääsevät taivaaseen. Koska ymmärrän sen, että tapoja uskoa on niin monia kuin ihmisiä, eikä kukaan voi julistaa toiselle että hänen uskontonsa on väärä. Siinä on mun mielestä se juttu, miks ei oo ulkopuolisia kohtaan loukkaavaa uskoa näin miten uskotaan. :) Mutta totta, tästä aiheesta ei nää kovin usein rakentavaa keskustelua, joten mukava, että sun kanssa tää keskustelu onnistu! (:

      Poista

Kiitos kommentista!❤