Takaisin kotona

Täällä mää nyt taas oon, kotona. Tuntu aivan äärettömän haikealta jättää tänä aamuna meiän ihana kesäkoti ja Helsinki taakseen ja voin kertoa, että jo nyt ikävä takasin on tosi iso, mutta samaan aikaan tuntuu niin hyvältä olla kotikotona, pitkästä aikaa. Ja tiiättekö, tässä tietokoneen ääressä, omalla kotisohvalla istuessa, mun päässä pyörii ajatuksia, kokemuksia, elämyksiä niin hirveen paljo, että niistä riittäis juttua vaikka tuntikausiks, mutta silti musta tuntuu, että oon aivan sanaton. Oon oikeestaan koko kesän ollu täällä blogin puolella aivan hiljaa, yhtä päivitystä lukuunottamatta, joten tiiättekö, tuntuu vaan niin hassulta ja haastavalta alkaa avaamaan mitään asioita, ihan vaan siitä syystä, että sitä kerrottavaa ja näitä ajatuksia, jotka täytys lauseiksi saada muodostettua, on vaan niin paljo, että ei tiiä enää mistä alottais. Mun on välillä aivan itekki vaikia uskoa sitä, kuinka paljon asioita yks pieni ihminen voi yhessä kesässä kokea, oppia, ymmärtää. Kuinka paljon ja moni asia voi muuttua tai tulla tutuksi parissa kuukaudessa ja kuinka valtavasti näinkin lyhyt ajanjakso voi merkitä.

Oon maailman kiitollisin siitä, että sain viettää mun kesän tuolla, ihanien ihmisten ympäröimänä ja kokoajan oppien ja kokien uusia asioita. Ja vaikka kaipuu takasin on just nyt oikeesti suuri ja mua vähän surettaa se, kun jo tänään oli se päivä, jollon taas yks ihana ajanjakso mun elämässä loppu, tiiän, että mää niin tuun palaamaan tuonne vielä. Joku kaunis päivä. Mää saavuin tänään takasin kotiin, mutta tunnen sen, että jossaki siellä kaukana oottaa mua toinenki paikka, jota voin kutsua mun kodiksi. Sinne mää jätin pienen tai vähän suuremmankin palan mun sydämestä ja niinku äskön jo sanoin, lupaan, että nää ei ollu edes hyvästit, ihan vaan heipat hetkeksi, jos toiseksikin. Koska mää aion oikeasti palata vielä.  Ja se jos mikä, pistää hymyilyttämään.

Se kesä oli täynnä vapautta,
iltatuulen kuiskauksia, auringon säteitä loistavia.
Se oli kasvutarinaa onnellisten,
oivalluksia maailman.


Sinä kesänä sain siivet selkääni,
opin lentämään
yhä ylemmäs,
aina vain


Ne siivet kasvoivat jokaisesta iskusta,
pienin askelin vahvistuen,
ne loivat toivon huomiseen,
uskon tulevaan


Ja sinä kesänä nousin korkeammalle kuin koskaan,
enkä enää pudonnutkaan.


-Sini