sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Helsinki




Niinku tän postauksen otsikosta ja kuvista voitte päätelläkkin, mää olin vierailemassa tossa pari päivää sitten Helsingissä, pitkästä aikaa. Olin tällä reissulla mun ystävän Teijan kanssa ja oikeestaan koko tän matkan tarkotuksena oli vaan matkustaa kesätyöhaastatteluun. Koska kuitenki lähettiin torstaina jo 6.50 lähtevällä junalla kohti määränpäätämme, haastattelu oli vasta perjantaina päivällä, eikä matkakaan kestänyt ku sen suunilleen neljä ja puoli tuntia, oli meillä koko torstai aamupäivästä lähtien aikaa kierrellä kauppoja ja Helsinkiä ylipäänsä ja illasta viettää vielä aikaa Teijan ihanan kummiperheenkin luona, joka oli samalla meiän yöpaikkana. 

Voitte vaan kuvitella miten väsyneitä me oltiin sitten torstaina illalla edellisyön muutaman tunnin unien jälkeen ja koko päivän kestäneen kävelyurakan ja sen kovan hulinan jälkeen. :-D Noissa kuvissakin näkyy siis tästä syystä erittäinerittäin väsynyt tyttönen, jolla esimerkiks silmäpussit roikkuu huolestuttavan alhaalla, mutta joka kuitenkin väsystään huolimatta nautti ihan täysillä joka hetkestä ja eipä se hymykään hyytynyt oikeestaan missään vaiheessa!





Meiän reissun tavote täytty siinäkin mielessä, että perjantaina työhaastattelussa selvis, että saatiin molemmat samasta työpaikasta kesätöitä. Meiän ois siis tarkotus lähtä kaveriporukan kanssa kesäksi asumaan Helsinkiin, mutta saa nyt nähä mitä tää kesä tuo lopulta tullessaan. Ainakin yks työpaikka ois nyt tiedossa, että siinä mielessä näyttää aivan hyvältä! Reissun onnistuneeks teki myös se Helsingin kiertely (vaikka mulla ei ollutkaan yhtään ylimäärästä rahaa esimerkiks shoppailuun tai kahviloiden kiertämiseen, oli se kiertely siitäkin huolimatta superkivaa) ja parin ystävän tapaaminen siellä, joista toista en ollutkaan nähny pariin vuoteen ollenkaan! Oli niin ihana nähdä. <3 Muutenkin se, kun pääsi hetkeksi pois täältä omasta arjesta, teki kyllä oikeesti tosi hyvää, helsinkielämä ku on oikeesti aivan täysin erilaista ku täällä mun asuinpaikassa on ja oli kiva kokea taas vaihteeks tommosta erilaista meininkiä. 

Se on niin hassua, kun tosiaan siellä on joka asia niin erilaista ku täällä pohjosemmassa pikkukunnassa, että mulla ainakin tulee aina aluksi melkosena shokkina se elämäntyyli ja ympäristön vaihos ja tekis mieli paeta samantie kotimatkalle, mutta kun edes muutaman hetken siellä viettää, niin kotiinlähtiissä onkin jo semmonen olo, että apua ei en halua missään nimessä lähtä vielä pois.. Niinhän siinä kävi taas kerran, että haikein mielin lähettiin siis kotia kohti matkustamaan, nyyh! :'D




 Haha pakko muuten jakaa tässä välissä vielä mun tämän reissun opetus teillekkin, hehee. :-D Hankin tuossa pari viikkoa sitte uudet talvikengät, sellaset korolliset, ja aattelin, että no määpäs laitan ne sitte tonne reissulle jalkaan kun ne näyttää kivalta ja sopii siihen mun asuunkin jnejne ja siinä vaiheessa se idea tuntu oikeesti oikeen hyvältä. Valitettavasti vaan jo ihan alkureissusta sain huomata, että ehkä korkokengät ei vaan ookkaan maailman parhaat reissukengät, varsinkaan kun tarkotuksena on kävellä päivät pitkät paikasta toiseen.. Ja kun nää kengät on vielä niin uudet etteivät ollu ehtiny muotoutua kunnolla mun jaloille.

 Lopputuloshan oli sitten se, että reissun ollessa loppusuoralla mun jalat oli tullut niiiin kipeiksi ja rakkoja ja hiertymiä täyteen, että jokaikinen askel sattu aivan älyttömästi ja liikkuminen oli täyttä tuskaa. Auts. Tälläkin hetkellä pohdin, että miten ihmeessä selviän huomenna kävellen edes koululle asti, kun kengät jalassa kävely on vähintäänkin haastavaa jalkojen ollessa tossa kunnossa. :'D Tarinan opetus oli siis se, että jos oot lähössä paikkaan, jossa tiiät käveleväs tosi paljon, niin älä mieti sitä mitkä kengät näyttää kivoimmilta, vaan MUKAVIMMILTA! T. tyyppi, joka ei aio laittaa enään ikinä korkokenkiä paikkaan, jossa joutuu kävellä paljon.



 Tämän jalkojen kärsimyksen lisäksi oikeestaan ainut miinuspuoli tässä koko reissussa oli se, että jo lähtiissä olin melko kovassa flunssassa ja Helsingissä olo sitten vaan paheni ja toi mukanaan aika nuutuneen ja väsyneen olon. Kotiintulomatkalla olo oli jo sen verran kipeä, että matkustaminen oli tosi epämiellyttävää ja just tällä hetkellä kärsin kovimmasta flunssasta aikoihin, eikä helpotusta näy vaikka sairasteltu on jo reilun viikon verran, äääh. :/ Ääni on aivan kokonaan lähtenyt, kurkku on tosi kipeä, nenä vuotaa ja on tukossa vuorotellen, aivasteltua tulee suunilleen joka toinen minuutti, yskittää, päätä särkee, väsymys on suurta ja yleisvointi on suoraansanottuna surkea. Että semmonen paluu arkeen, apua. :-D Ja JO huomenna ois tosiaan äidinkielen kirjotukset edessä, kääääks! 

Nyt vaan kaikki peukut pystyyn, että selviän huomenna koululle kirjotuksiin asti ja suoriudun niistä kunnialla vaikka olo onkin vähän mitä on! Mutta vielä tähän loppuun pakko hehkuttaa, että olihan tuo meiän reissu silti kokonaisuudessaan aivan mainio, enkä missään nimessä sitä ois välistä jättäny vaikka oisinki tiennyt sen tätä kipeilyä pahentavan! Toivottavasti sitten viimestään kesällä pääsen tai päästään takasi nauttimaan siitä Helsingin vilinästä. 


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja nähdään taas! <3

12 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja kivoja kuvia! Mihin hait töitä? Minkälaista työtä menisit tekee? 😄 Huipulta kuulostaa että sait sen paikan :)
    ♡: Jenniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Sain semmosta pihatyötä yhestä puutarhayrityksestä! :-)

      Poista
  2. Onnea työpaikasta! Tulee varmasti kiva kesä teille. :) Helsingissä on kyllä kiva aina käydä. Tsemppiä myös kevään kirjotuksiin!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus!:) Onnea kesätyöpaikasta ja paranemisia♡ ja tsemppiä yo kokeeseen vaikka oot tainnu tehä sen jo kun laitan nyt vasta kommenttii:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Haha joo tein tosiaan jo sen kokeen, mutta kiitos silti tsempeistä!! :'D

      Poista
  4. Voivitsi, Helsinki kesä kuulostaa enemmän ku huipulta! Ette tuu katumaan, koska Helsinki❤.
    Ja hei onnea superisti kesätöistä! Mulla on vähä outo tilanne ko pystyn jatkamaan kesän tossa työpaikassa missä nyt oon ni ei tarvi miettiä onneksi kesätöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ja äläpä vaan, toivottavasti kaikki järjestyy ja pääsen kesäksi kavereiden kanssa Helsinkiin! :') Huippu kuulla, että sullakin on työkuviot selvinä!

      Poista
  5. Helsingissä on kiva kyllä aina vierailla sillontällöin!<3 Ihanat kuvat susta tässä postauksessa :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 No niimpä! Mulla tulee kyllä tosi harvoin siellä käytyä, koska matkaa on melkeen 500km, joten joka kerta on niin erityinen ja huippu. :)

      Poista
  6. Oi kuinka ihana reissu! Helsinki on tosi mukava ja kaunis paikka ♡ Sulla on ihana takki noissa kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiän reissu oli kyllä ihana ja Helsinki todellakin oli taas toosi kiva ja kaunis paikka! <3 Kiitos paljon, määkin tykkään tosta takista (ja erityisesti sen väristä!:-D) tosi paljon!

      Poista

Kiitos kommentista!❤