perjantai 6. tammikuuta 2017

Suomalaisten suvaitsemattomuutta(ko)?

Mun blogissa ei oo näiden menneiden vuosien aikana näkyny juurikaan mielipidepostauksia tai keskustelua ajankohtasista asioista ja syy siihen on, että mää vaan yksinkertasesti oon enemmän sitä tyyppiä, joka seuraa sivusta erityisesti semmosta julkista keskustelua ajankohtasista aiheista ja luo omia mielipiteitä ja näkemyksiä asioista vasta tarkasteltuaan niitä monelta eri kantilta, eri tiedonlähteiden pohjalta ja tarkkaan harkiten. Toinen syy on myös se, että mulla ei useinkaan oo mitään tosi jyrkkiä ja vahvoja mielipiteitä vaan oon avoin kuuntelemaan muiden näkemyksiä ja usein just sitä kautta pohdin sitte sitä omaa näkemystä ja mielipidettä. Ei siis sillä, etteikö mullakin omia mielipiteitä ois tai että muut mun näkemyksiä ohjailis, mutta useinkaan mää vaan en oo se, joka ekana julistais isoon ääneen, varsinkaan julkisesti, olevani sitä ja tätä mieltä aiheesta x. En kuitenkaan halua olla mikään kaavoihin kangistuja, joka ei voi koskaan poiketa omasta linjastaan, joten aattelin tehä tällä kertaa poikkeuksen ja jakaa täällä blogin puolella vähä mun ajatuksia ja näkemystä eräästä jo pitkään mielipiteitä suuntaan jos toiseen herättäneestä aiheesta, nimittäin maahanmuuttajista, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna tämmösestä suomalaiset vs. maahanmuuttajat- vastakkainasettelusta ja Suomessa esiintyvästä rasismista ylipäänsä. (Muut tosin on tainnu toteuttaa jo kuukausia tai vuosia sitte tätä aihetta koskevat postauksensa, mutta mää nyt tuun tapani mukaan vähä jälessä, heh ja ihan hyvä niin, eipähän ainakaan katoa sitte sinne massaan ihan heti. :-D) 

Ja korostan jo tässä vaiheessa, että nää asiat, mitä tässä postauksessa tuun sanomaan, on vain MUN omia mielipiteitä ja ajatuksia (..eikä tämä siten oo ehkä mitään maailman fiksuimpaa tekstiä eikä siis todellakaan mitään tilastoihin jne. perustuvaa faktatietoa, joten koittakaa kestää! :-D)  ja yleistyksiä ja kärjistyksiäkin saattaa tekstistä löytyä, en siis väitä että jokainen suomalainen tai maahanmuuttaja olis kuvauksieni kaltainen, joten ottakaa ihan iisisti vaan kaikki, kiitos! :'D Kommentteihin saa todellakin kertoa omaakin näkemystä tähän kyseiseen asiaan, koska niinku tuolla ylempänäki sanoin, oon avoin uusille näkemyksille ja musta ois kiva keskustella teiän kanssa tästä aiheesta, niin harvoin kun tässä blogissa mitään keskusteluaherättäviä juttuja julkaisen. 

(http://www.ts.fi/static/content/pic_5_818508_k818509_1200.jpg)

Oon jo pidemmän aikaa pohtinu tätä asiaa aina silloin tällöin, koska niinku kaikki on varmasti jo huomannu, on maahanmuuttajista ja suomalaisten suhtautumisesta heihin sekä ylipäänsä ulkomaalaisiin ollut niin paljon uutisointia, mutta se suurin syy, mikä sai mut tätä asiaa pohtimaan vieläkin enemmän, on se, että meillä oli koulussa mahollisuus osallistua kirjotuskilpailuun, jossa täyty käsitellä jotain ajankohtasia asioita. Aattelin ite kirjottaa tekstin just tästä vastakkainasettelusta ja kuilusta, joka on suomalaisten ja maahanmuuttajien välille syntynyt, mutta lopulta siinä kävi sitte niin, että kaikkien kiireiden ja touhuilujen keskellä en mun tekstiä saanu kokonaan valmiiks vaan kilpailuun osallistumisaika meni umpeen ja teksti oli siinä vaiheessa vielä melkosen keskeneränen. Onneks mulla on kuitenkin tää blogi, jonne voi kirjotella millon tahansa oikeestaan mitä tahansa, joten tässä sitä nyt ollaan, höpöttelemässä omia ajatuksia varmaanki ekaa kertaa tämmösestä ajankohtasesta asiasta, jännää. :-D Eipähän mennyt hukkaan tuo kirjotuskilpailuun käytetty aika kun sen pohjalta sain kuitenkin tämmösen postauksen aikaseks! Ilman tuota kilpailua tämäkään postaus tuskin tulis koskaan päivänvaloa näkemään, hah.

Se, miks tästä aiheesta tuntuu kuitenki aika haastavalta kirjottaa, on mun ajatusten ristiriitasuus. Kun toisaalta ymmärrän sitä toista puolta, mutta toisaalta toista.. niin milläs "puolella" mää sitte ite oon? En oo mitenkään suvaitsematon tai ahdasmielinen mutta rehellisesti sanottuna en myöskään oo mikään todellinen maahanmuuttajamyönteisyyskiihkoilijakaan (mikä sanahirviö!) tai ulkomaalaisten oikeuksien puolestapuhuja. Ennemminki tässäkin asiassa se sivusta seuraaja. Mutta koska itteä on välillä kiva haastaa ihan kunnolla, päätin mää nyt sitte kuitenki tän tekstin toteuttaa ja ihan teille asti julkastakin. Ja näin alkuun vielä sanottakoon, että aion pohdiskella tätä aihetta nyt enimmäkseen just mun omien fiilisten ja tunteiden kautta, en niinkään siihen tyyliin, että onko maahanmuuttajat esimerkiks vaikuttanu Suomen taloustilanteeseen positiivisesti vai negatiivisesti tai mitä tilastot kertoo tästä ja tuosta asiasta jne.

Ehkä päällimmäisinä tunteina mulla on suru ja tietynlainen pelkokin tästä nykyisestä tilanteesta. Suomalaisten ja maahanmuuttajien vastakkainasettelu on kasvattanu ajan myötä nyt jo niin kovin suuren kuilun näiden kahen "luokan" väliin, eikä rasismilta ja vihan tai pelon lietsonnalta oo vältytty, ei sitten lainkaan. Nettiä selatessa vastaan tulee runsaasti kuvia, videoita ja nettisivujaki, joiden tarkotuksena on pelkästään mustamaalata maahanmuuttajia. Tai toisinaan päinvastoin, suomalaisia. Erityisen silmiin pistävää on ainakin omalla kohallani ollu tiettyjen suomalaisten järjestöjen tai yksityishenkilöiden järjetön pelon, vihan ja inhon lietsominen maahanmuuttajia tai ihan vaan ulkomaalaistaustaisiakin kohtaan. Mua oikeesti on järkyttäny ja inhottanu tosi paljon lukea jotain ihan järjetöntä propagandaa ja vihapuhetta, mikä ei varmasti saa aikaan yhtään mitään hyvää. Esimerkiks eilen kun tummaihoinen nainen voitti Miss Helsinki 2017- tittelin ja tästä uutisoitiin niin voi huhhuh millasta se kommentointi siellä oli, tuli kyllä itelle suoraan sanottuna niiiiin iso myötähäpeä näiden kommentoijien puolesta. Vaikea käsittää, että vielä 2017 vuonnakin on oikeasti ihmisiä, jotka ei vaan voi hyväksyä erilaisuutta, ei sitten missään muodossa. Monta kertaa onki tehny mieli kirjottaa jotain vähän räväkämpää vastaukses niille toinen toistaan vihamielisimmille ja oikeesti niin kovin typerille kommenteille, mutta oon lopulta aina päätyny siihen, että parempi jättää vaan omaan arvoonsa tommoset höpinät.


(http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-14531/kuvat/1375962_10205877832410132_2921151957676052292_n.jpg)

En väitä, etteikö maahanmuuttajien mukana ois ongelmia Suomeen rantautunu. Onhan niitä; maahanmuuttajienki joukossa on paljon ihmisiä, jotka tahtoo muille pahaa ja jotka ei osaa käyttäytyä yhteiskunnan sääntöjen ja lakien mukaan. Eikä se oo millään muotoa hyväksyttävää tai puolustelun arvosta, ei maahanmuuttajillakaan oo oikeutta rikkoa lakia tai muutenkaan tehä asioita, jotka ei oo oikeen. Ymmärrän kyllä hyvin niiden ihmisten pelkoa ja vihaa, joilla on huonoja ja ehkä traumaattisiakin kokemuksia maahanmuuttajiin liittyen, koska en usko että itekkään pystyisin normaalisti sen jälkeen heihin suhtautumaan, jos omalle tai läheisteni kohalle jotain pahaa sattuis. On myös totta, että suurin osa maahanmuuttajista on kulttuuriltaan täysin erilaisia verrattuna suomalaiseen kulttuuriin ja sekin totta kai tuo mukanaan omat ongelmansa, ainakin siihen saakka kunnes jokainen Suomeen saapuva ymmärtää (ja toimii ymmärtämänsä mukaan), että Suomessa toimitaan suomalaisten sääntöjen ja lakien puitteessa, eikä niitä saa rikkoa edes omaan kulttuuriin vedoten. Uskallan kuitenkin väittää, että nämä ongelmat, mitä on tämän suuren maahanmuuttajatulvan myötä Suomessa syntynyt, ei johdu pelkästään maahanmuuttajista. Mutta toisaalta, ei myöskään yksinään vaan suomalaisista. Voisin siis todeta jo tässä vaiheessa otsikon kysymykseen "Suomalaisten suvaitsemattomuutta(ko)?", että ei, ei ainakaan pelkästään sitä. Ehkä suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys ovat yksiä osatekijöitä tähän tilanteeseen ja tuovat omat ongelmansa esiin, mutta se ei silti selitä tätä tilannetta yksinään.

Koen, että kommunikaatio suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä on ollu tosi vähäistä, mikä taas on johtanut moniin tänäkin päivänä valloilla oleviin ongelmiin. Suurin osa maahanmuuttajista elää eristetyissä oloissa, esimerkiks vastaanottokeskuksissa, näin ollen siis keskenään vailla kontakteja suomalaiseen kulttuuriin, elämäntyyliin tai ylipäänsä Suomen kansalaisiin. Voisko parempi kommunikaatio olla edes askel oikeaan suuntaan, kohti turvallisempaan, yhtenäisempään ja suvaitsevaisempaa Suomea, niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin näkökulmasta? Voitaisiinko jotain tehdä, jotta maahanmuuttajien ja muidenkin Suomeen muuttaneiden ulkomaalaisten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan kyettäisiin nopeuttamaan ja helpottamaan? Voin ainakin omalta osaltani sanoa, että usein ne vieraat ja ennestään tuntemattomat asiat saattaa pelottaa, ahdistaa, synnyttää epäluuloa ja vihaakin. Kun omia tunteita ei ehkä kyetä hallitsemaan tai ymmärtämään, on vaan helpompi levittää vihaa ja kyräillä entistä enemmän, sen sijaan, että yrittäisi tutustua tai antaa edes pientä ymmärrystä sille toiselle osapuolelle. Varmasti vieraaseen maahan ja täysin uuteen kulttuuriin saavuttuaan maahanmuuttajakin kokee näitä aivan samoja tunteita kuin me suomalaiset, kuitenkin ollen tavallaan aivan päinvastaisessa tilanteessa kuin itse olemme. He ehkä pelkäävät kaikkea sitä uutta ja tuntematonta joka heitä täällä Suomessa odottaa, heitä ehkä ahdistaa, pelottaa ja vihastuttaakin se viha ja ne epäilevät tai ihmettelevät katseet, joita saavat täällä osakseen. Me taas ehkä koemme epäluulon, pelon ja ahdistuksen tunteita, koska ajattelemme näiden muukalaisten valtaavan maamme, tuovan mukanaan kauheuksia ja pahuutta, vievän meiltä työpaikat ja rahamme. Meiltä puuttuu siis se jokin yhdistävä tekijä, joka voisi olla avain yhteisymmärrykseen, luokittelun murtamiseen ja muukalaiskammon voittamiseen.


(http://static.wixstatic.com/media/d2a900_7b0330b42ffda45e92bfcfb68e5ddf08.jpg)

Ymmärrän, että tilanne on meille suomalaisillekin erityisen vaikea, koska kaikki on niin uutta ja pelottavaa. Onhan Suomella sitä paitsi omiakin ongelmiaan, ihan jo ilman sitä valtavaa joukkoa, joka kaipaa kattoa päänsä päälle, rahaa elämiseen ja jotain elinkeinoakin tulevaisuutta ajatellen. Ymmärrän myös, että varsinkin nykyisen maailmantilanteen epävakauden vuoksi mahdollisesti maahanmuuttajien joukossa olevat terroristit tai ääriliikkeiden jäsenet lisäävät muukalaiskammoa ja epäluulo maahanmuuttajia kohtaan siis kasvaa. On kuitenkin asioita, joita en jaksa ymmärtää, enkä oikeastaan haluakkaan ymmärtää, niin epäoikeudenmukaisia - ja reiluja asioita kun ne loppupeleissä ovat. En ymmärrä, miten stereotypioilla edes voi olla niin paljon valtaa. En ymmärrä, miksi maahanmuuttajat ja suomalaiset luokitellaan niin vahvasti omiksi yksiköikseen, ettei ketään ole mahdollisuutta kohdella yksilönä. Tai jos mahdollisuus onkin, sitä ei tunnu kovinkaan moni hyödyntävän. Ja tässä onkin se yks tärkeimmistä pointeista, jonka haluan nostaa tässä tekstissä esiin, nimittäin YKSILÖLLISYYS. Se käsite tuntuu olevan aivan täysin unohdettu ja poissuljettu kun on kyse maahanmuuttajista. Tai ihan vaan jo ulkomaalaisista. Kenties suomalaisistakin, enhän voi tietää, vaikka suurin osa Suomeenkin tulleista ihmisistä ajattelisi samalla tapaa kuin valtavan monet meistä suomalaisista. Onkohan meidätkin leimattu kaikki tiettyjen adjektiivien ja roolien mukaan, entä jos meidätkin tuomitaan tai tuomittaisiin kaikki suoraan lainkaan tutustumatta terroristeiksi, rikollisiksi, sydämettömiksi pahantekijöiksi?


Valitettava tosiasia on se, että toisinaan ihmiset tuntuvat todella unohtaneen, että joka ikinen meistä on vain ihminen. Ihonväriin, kansalaisuuteen tai mihinkään muuhunkaan ominaisuuteen katsomatta. Jokaikinen meistä on inhimillinen olento, kaikkineen vikoineen ja puutteineen. Jokaisella meistä on tunteet ja sydän, joita kuunnella. Mutta jokaisen kansan joukosta löytyy myös ihmisiä, jotka eivät voi psyykkisesti hyvin ja sitä kautta levittävät pahojen tekojensa avulla kauhua ja pelkoa ympäri maata tai maailmaa. Ei se ole siis loppupeleissä kuitenkaan mikään ihme, että olemme niin varovaisia ja epäluuloisia niitä maahamme tulevia "muukalaisia" kohtaan, mutta siitä huolimatta, olipa se naiivia tai ei, toivon ja uskon, että me pystyisimme parempaan. Ei se vaatisi mitään maata mullistavia toimia tai järjettömiä ponnistuksia, ihan vain jokaisen henkilökohtaista pohdiskelua, oman asenteen muutosta, ihan pikkuriikkisiäkin käytöksen muutoksia, pahojen sanojen hillitsemisiä, ystävällisiä hymyjä, avoimuutta ja uskoa parempaan. Pahuuden valta on suuri ja se pelko ja kauhu mihin se on meidät ajanut, vaatii veronsa, mutta uskon, että yhdessä me pystyttäsiin tekemään tästä maailmasta parempi paikka. Kun vaan jokainen tekis sen oman osuutensa.

(http://pehmeaaelamaa.omablogi.fi/files/2015/04/rakkaudesta.jpg)

Se mikä tässä tilanteessa mua kuitenkin surettaa, vihastuttaa, ärsyttää ja vaivaa oikeastaan eniten, on ihan yksinkertaisesti se asia, että munkin on myönnettävä alistuneeni toisinaan sille pelolle, mitä on lietsottu joka puolella meiän ympärillä. Se pelko on lisännyt munkin epäluuloisuutta maahanmuuttajia ja ulkomaalaistaustaisia kohtaan ja oon huomannu, että mun ajatusmalli on ollu semmonen, mikä en sen missään nimessä tahtois olevan. Oon tosi turhautunu siihen, että vaikka pyrin kohtelemaan jokaista ihmistä samanarvoisena, saattaa ajatuksiin pulpahtaa aivanku automaattisesti maahanmuuttajan tai ulkomaalaisen ihmisen nähtyäni, että onkohan tämä kyseinen henkilö varmasti turvallinen vai haluaako hän minulle jotain pahaa? Sitä onkin yhtäkkiä aivan erillä tavalla valppaana ja varovainen kuin ennen tätä kohtaamista on ollut. Mitä jos tää henkilö sitten lähestyykin sua? - Ekoina ajatuksena ainakin mulla itellä saattais olla pieni paniikki ja ihmetys siitä, että mitä hän minusta oikein haluaa, kun taas esimerkiksi iäkkään naisen mua lähestyessä, ensimmäinen ajatus olis luultavasti aivan toisenlainen. Suoraan sanottuna oon täysin kyllästynyt siihen vihan lietsontaan ja ennakkoluulojen vuoreen, mikä on ollut viime vuosina ja väittäisimpä, että on yhä edelleenkin suomalaisten keskuudessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Oon myös tosi pettynyt siihen, miten huomaan itessäniki ilmenevän osittain näitä samoja käyttäytymis- ja ajatusmalleja, joita tässä postauksessa paheksun ja pidän poiskitkettävinä asioina. Ne semmoset ajatukset tai käyttäytymiset oikeasti hävettää mua ja lupaan nyt itelleni ja teillekin, että jatkossa yritän olla vielä aiempaakin avoimempi ja luottavaisempi jokaisen ihmisen kohtaamisessa, olipa kyseessä sitten kantasuomalainen, ulkomaalaistaustainen henkilö tai maahanmuuttaja.

Rasismia on erittäin vaikea vastustaa, jos sitä ei osata edes tunnistaa tai nimetä. Ongelmana on, ettei rasismia kyetä määrittelemään kunnolla ja näkemyserot siitä, mitä rasismi on, tekee keskustelusta vaikeaa. Usein rasismia kutsutaankin vaan muukalaispeloksi tai suvaitsemattomuudeksi, eikä rasismia ilmiönä oo siis tutkittu edes kovinkaan paljoa. Ja se rasismi, mitä maahanmuuttajat kohtaavat (mikseivät myös suomalaiset, mutta tajuatte kyllä varmasti idean) saattaa kärjistää tilanteita ja muuttaa pikkuhiljaa maahanmuuttajia stereotypioidemme kaltaiseksi. Ihan vaan sentakia, että heidän saama kohtelu on toisinaan suoraan sanottuna järkyttävää. Jaksaisitko sinä kuunnella päivästä toiseen rasistisia solvauksia, toistuvaa syrjintää, ilkeitä katseita? Jaksaisitko sinä pysyä siitä kaikesta huolimatta ystävällisenä ja helpostilähestyttävänä? En minä ainakaan jaksais, enkä usko, että kovin moni muukaan jaksais tai jaksaakaan. Ja ainakin tämä on asia, joka pitäs pystyä kitkemään pois ihan kaikkialta, niin suomalaisten keskuudesta ku maahanmuuttajien, muiden ulkomaalaisten ja ihan kaikkien maailman ihmisen käytöksestä. Lapsille pitäis pienestä pitäen opettaa, että jokainen on arvokas ihonväristään tai uskonnostaan huolimatta. Jokaisen täytyis ymmärtää ihmisoikeuksien tärkeys ja se, miten suuri vaikutus just sun sanoilla ja käyttäytymisellä on, olipa se sitte jotain negatiivista vai positiivista. Se, että joku maahanmuuttaja, ulkomaalainen ihminen tai vaan tiettyyn uskontoon tai muuhun joukkon kuuluva henkilö on tehnyt esimerkiks Suomessa rikoksia tai muuten vaan käyttäytyny huonosti, ei tarkota että kaikki heistä ois samallaisia tai ansaitsis meiän vihojaan päälleen muiden tekemistä pahoista teoista. Se on niinku se juttu, joka mun mielestä ois hyvä jokaisen meistä muistaa.

(http://im.mtv.fi/image/5325594/landscape16_9/1024/576/482ffa4f9fd078b52183b263c55ae3c9/pq/rakkaus-kasi.jpg)

 En usko, että on mitään yhtä ja ainoaa ratkaisua, jolla se syvä kuilu kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien väliltä saataisiin poistettua. Mutta uskon, että pienin askelin ja kummankinpuolisen vastavuoroisuuden ja vuorovaikutuksen avulla sitä kuilua ois mahdollista edes yrittää yhdistää yhdeksi ja samaksi maaperäksi. Ja jos jotain tästä hirmusen pitkästä tekstistä pitäs jäädä mieleen, niin se on se, että toivoisin vaan niin kovin, että jokaista ihmistä, riippumatta syntymämaastaan tai yhteiskunnallisesta statuksestaan, kohdeltaisiin yksilönä. Arvokkaana, tasa-arvoisena ja ennenkaikkea lähtökohtaisesti hyvänä ihmisenä.

 Tän tekstin myötä haluaisin rohkaista jokaista teitä miettimään, onko se oma käyttäytyminen tämän asian suhteen just sitä mitä oikeana pitää, vai voisko olla vielä jotain parannettavan varaa? Haluaisin myös, että mahdollisimman moni niistä ihmisistä, jotka on aiemmin ajatellut tai yhä ajattelee noista postauksen pointeista aivan päin vastoin ku minä, pyrkis asettumaan edes hetkeksi siihen toisen asemaan ja yrittäis katella tätäki asiaa monesta eri näkökulmasta. Toivon, että mahdollisimman moni teistä käyttäis nyt puheenvuoroaan ja kertois mulle, oliko tässä tekstissä yhtään kohtaa joista voitte olla samaa mieltä vai eroaako meiän näkemykset ihan täysin? Sana on vapaa, heitelkää ihmeessä teiän omia ajatuksia tästä aiheesta. :) Lisäks, kun kerran huomasin, että eihän tää mielipidepostauksen kirjottaminen oo lainkaan hullumpaa, musta ois mukavaa, jos heittelisitte mulle mahollisimman paljon ideoita ja aiheita mielipidepostauksiin tai johonkin vähän pohdiskelevampiin tekstiin, joita voisin sitten joskus tulevaisuudessa toteutella. 


 Viha ei lopu vihalla. Viha loppuu rakkaudella.


8 kommenttia:

  1. Mun mielestä on tyhmää tuomita kaikki maahanmuuttajat esim. yhden rikoksen takia, koska yhtälailla oman maan kansalaiset tekee niitä rikoksia. Kaikki ihmiset ei oo samanlaisia. :)

    Oon kyllä myös huomannu itessäni epäluuloa maahanmuuttajia kohtaan. Jotenki sitä suhtautuu varovaisesti eri kulttuureihin, ku joissaki maissa esim. kohdellaan naisia alempiarvosesti. Pitäs kuitenki vaan tutustua rohkeesti myös maahanmuuttajiin ja samalla auttaa heitä sopeutumaan ja ymmärtämään Suomen kulttuuria. Ois ainaki itelle varmasti vaikeeta muuttaa aivan toiseen maahan, ku on kokoajan huoli omasta perheestä yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista Emma! :) Kiva kuulla sunki näkökulmasta tätä asiaa, oon kyllä just tosi samoilla linjoilla sun kans.

      Poista
  2. Mä oon oikeastaan suunnilleen samoilla linjoilla sun kanssa:) Hyvä postaus! Tee vaan lisää mielipidepostauksia. Nyt ei vaan tuu mitään aihetta mieleen mitä voisin ehdottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos, mukava kuulla! :) Pitääpä kyllä yrittää keksiä jotain muitaki aiheita ja sitte niitä toteutella.

      Poista
  3. Tosi hyviä pointteja tossa sun tekstissä ja oon ite aikalailla samoilla linjoilla!:) Ite oon saanu olla niinkin onnekas että oon päässy tutustumaan moniin turvapaikanhakijoihin viimeisen vuoden aikana ja pakko kyllä sanoa että ei se tausta tee mitään eroa sille millasia ihmisiä niitten 'leimojen' alta paljastuu, ihan tavallisia just niin ku me kaikki muutki ja suomalaisiin verrattuna ehkä vähän avoimempia ja ystävällisempiä näin niinku hieman yleistettynäki :D En vaan voi ymmärtää miksi ihmisiä täytyy joka asiassa leimata tiettyihin lokeroihin niin naurettavilla perusteilla ku vaikka ihonväri tai uskonnollisuus, mikä ei todellakaan vaikuta itse ihmisen sisäiseen olemukseen millään tavalla. Ja kun tunnen muutaman tällasen turvapaikanhakijana Suomeen tulleen tyypin vähän paremminki, tulee mieleen se, että ehkä me täällä Suomessa ollaan jopa vähä ylireagoitukin tähän ilmiöön, koska tunteet ei välttämättä ehkä oo ihan samalla tasolla näitten maahanmuuttajien kanssa--> harva Suomeen esim pakolaisena tullut ihminen kuluttaa energiaansa näitä asioita pohtiessa (joidenkin suomalaisten suhtautuminen niihin) koska yleensä jokaisella on vähän suurempiakin huolia, kuten se, millanen tilanne kotimaassa on ja miten perheenjäsenet siellä voi yms. Toki rasismi, viha ja ennakkoluulot kuormittaa vielä enemmän näitä ihmisiä, mutta onneks harvat joutuu sitä ihan konkreettisesti kokemaan missään.:) Ehkä se vaan tuntuu niin isolta ihan vaan somen ansiosta, jossa voi purkaa omaa vihaansa ja heitellä mielipiteitä sydämensä kyllyydestä ilman vastuuta mistään:D mut joo tästä aiheesta vois puhuu vaikka kuinka paljon, ehkä jätän tän nyt vaan tähän. Ehdottomasti tärkee aihe ottaa puheeksi ja hyvin kirjotit!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, ihan huippua, että jaksoit kirjottaa noin pitkän kommentin tänne, tota oli mukava lukia! Kiitos siis siitä ja kommentista ylipäänsäkin. Tosi hyviä pointteja tossa sunkin tekstissä! :)

      Poista
  4. piti kommentoida jo heti kun luin, mutta unohdin. tää on tärkee ja ajankohtainen aihe, eikä mullakaan oo pelkästään "yhtä mielipidettä" aiheeseen liittyen. oon sitä mieltä että hädässä olevia pitää auttaa parhaansa mukaan jne, mutta tiedostan myös että joitain haittavaikutuksiakin on tullut. silti haluaisin ite ainakin kohdata kaikki samanarvoisesti, tuli ne sitten mistä tahansa. liian helposti ihmiset tuomitsee, vaikkei tiedä taustoja. me yritetää koulusta päästä käymään pakolaiskeskuksessa ja mä niin Toivon että päästään! hyvä postaus, mielipide kirjoituksia ois kiva lukee enemmänki<3:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos ihana kommentista! <3 Kiva kuulla sunki näkökulmaa tähän asiaan, oon kyllä tosi samoilla linjoilla myös sun kanssa! :) Se pakolaiskeskuksessa käynti ois varmasti siisti juttu, toivotaan että pääsette sinne käymään!

      Poista

Kiitos kommentista!❤