keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Helsingin ostoksia

Heeips! Täällä ollaan selvitty takasi kotiin muutaman päivän Helsinginreissulta vaan kiirettä on pitäny edelleenki sen verran, että esim. matkalaukut oottelee yhä purkamistaan ja tietokoneelle istahtaminenki on tähän saakka ollu taas vaihteeks pelkkää toiveajattelua. :'D Töissä oon painanu pitempää päivää ku normisti ton reissun takia ja muutenki ohjelmaa on ollu ihan kiitettävästi. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, täällä mää taas pitkästä aikaa istuskelen teille kirjottamassa, niiiiin kivaa!

Meiän reissu oli aivan mahtava ja täytyy myöntää, että taisin hiukkasen ihastua, ellen jopa rakastua, Helsinkiin. Niin erilainen paikka ku Sievi (oikeesti Helsinki ja Sievi on niinku yö ja päivä!!) mutta ei ollenkaan huonolla tavalla: tuo kaupunki oli jotain niin kaunista, eläväistä ja aurinkoista.

Mutta tän postauksen tarkotuksena mulla ei oo höpötellä meiän reissusta vielä sen enempää, vaan nyt aattelin tulla jakamaan kuvien muodossa teille mun Helsingin ostoksia, piitkästä pitkästä aikaa siis ostospostausta. Kierreltiin jonkin verran kauppoja kauppakeskus Kampissa ja Forumissa ja niistä teinki pari löytöä, mutta kuitenki suurin osa näistä ostoksista tarttu mukaan Hietalahden kirppikseltä, vitsit että se muuten oli niiiin mun paikka.. No mutta alotetaampas sitte! Nää ostokset tulee ihan sekalaisessa järkässä ja jokasesta koitan jotaki höpötystä saada aikaan.


1. valkonen neule Hietsun kirppikseltä, makso muistaakseni vaan 2e. Tykkään tästä, koska tää on ihanan lämmin ja muutenki valkonen väri on musta tosi kiva. 



2&3. punanen toppi ja valkonen pidempi neule sieltä kirppikseltä. Nuo kummatki paidat makso muistaakseni sen 2 euroa edellisen ostoksen tapaan. Tuo toppi kiinnitti mun huomion ihanan värinsä vuoksi, oon aivan rakastunu tommoseen punaseen! Tuo valkonen neule taas pääsi mun ostoskoriin, koska mulla ei oo tommosia pidempiä neuleita juuri ollenkaan ja niinku äskön sanoin niin valkosten vaatteiden varasto kaipas kans täydennystä.



4. viiden euron collegepaita kans Hietsun kirppikseltä. Haha olin aivan myyty ku näin siellä pöydällä läjän semmosia ihania collegepaitoja ja vitsit miten kauan siinä joudun pähkäilemään että minkä niistä paidoista ostan! Tää kyseinen yksilö selvis siinä kamppailussa lopulta voittajaks, koska tuo vaan näytti niin kivalta numeroineen ja kaksvärisyytensä kanssa.



5. Tää harmaa neule tais olla myös siinä 2-4 euron pintaan (apua ku en muista enää näiden tarkkoja hintoja!! Sen vaan muistan, että kaikki kirppisjutut tais olla jotain 1-5 euron väliltä :-D) ja mistäs muualta ku Hietsun kirppikseltä. Ja koska mulla ei tosiaan ollu aiemmin tommosia pitkiä neuleita, tuli tääkin neule oikeesti tarpeeseen. Tuo väri kans kiehto mua, on nimittäin aikas mainio, ainaki minun silmään!



6. Hehee, tuttuun tapaan tämänkin paidan ostopaikka on Hietalahen ulkoilmakirppis ja hinta oli joku 2-3 euron tuntumassa. Voi kun mä niiin tykkään tästä paiasta, nousi kyllä heti yheksi mun paitakokoelman lemppariksi kun omakseni tämän sain! Aivan mahottoman ihana paita, etten sanois. 



7. Farkkutakki on semmonen vaatekappale, jota mulla ei oo tainnu koskaan aiemmin olla ja oon monesti miettiny, että semmonen vois olla ihan kiva. Nytpä ei tarvi enään miettiä oisko kiva vai eikö, koska ainaki tää mun yksilö on aivan mahottoman kiva. Parilla kolmella eurolla tääkin tarttu mukaan ja voi, tässä vaiheessa aamupäivää mun reput ja pussukat oli jo ihan täpötäynnä näitä mun ostoksia vaan vielä jatkoin kirppiskierrosta tunnollisesti. :-D


8. Vihdoin jotain muuta ku kirppistavaraa, nimittäin nää lenkkarit ostin Forumin Intersportista. Hintaa näillä oli näin alennuksessa 60e ja koska halusin käyttää mun koululta saaman stipendin johonki mistä oikeesti tykkään ja mikä on sillälailla pysyvää että ei katoa ku tuhka tuuleen heti sen rahantuhlauksen jälkeen, niin ostin nää kengät sitte sillä rahalla. Yhen viikonlopun ajan oon näitä jo kuluttanu jatkuvan kävelyn merkeissä Helsingissä ja oikeen kivalta tuntuu jalassa. :) Ulkonäköki miellyttää mua kovasti, eikä ainakaan tässä vaiheessa oo kyllä mitään pahaa sanottavaa näistä kengistä.



Voih, kylläpäs näitä ostoksia riittää, kaikki kunnia vaan heille, jotka jaksaa säännöllisesti ostospostauksia toteutella! Voin nimittäin kertoa ettei tää oo mitään aivan nopeeta hommaa, ku eka pitää kuvata kaikki vaatteet erikseen päällä ja ku tää homma on vihdoin suoritettu niin koneella vierähtääki sitte toinen tovi kuvia muokkaillessa, lisäillessä bloggeriin ja toki lopuksi tää vaatteista kertominenki vie oman aikansa. :-D vielä ois mulla kuulkaas kolme ostosta esittelemättä; kaks semmosta kesämekkoa H&Mltä ja yks kesämekko kirpparilta mutta koska niistä ei nyt oo muutaku kännykkäkuvia, niin eiköhän nuo ylläolevat ostokset riitä tähän postaukseen! Melkonen lista tulikin, heh. :-D

Empä muista, millon viimeks oisin noin paljon vaatteita ostellu tai millon ylipäänsä oisin edelliskerran shoppaillu! Taitaa taas vähäksi aikaa olla mun shoppailut shoppailtu, sitä mieltä ainaki mun lompakko ja vaatekaappi on. Onneks suurin osa vaatteista oli kirppikseltä, joten ihan vararikossa en vielä oo..! 

Mutta hei, kertokaapa ihmeessä mulle mikä/mitkä noista ostoksista oli teiän lemppari ja oisko mikään ostos semmonen, mikä vois teiänki ostoskorista löytyä? :) Ois tosi kiva kuulla teiän ajatuksia tähän liittyen, erityisestikki ku viime ostospostauksesta on niiiin kauan!

14 kommenttia:

  1. Vau hyviä löytöjä! Nuo kengät ja harmaa pitkä neule on varsinki mun mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en ois uskonu, että noin kivoja löytöjä tuun sieltä tekemään! :) Mustakin nuo kengät ja tuo harmaa neule on aivan ihanat, tulee varmasti ahkeraan käyttöön.

      Poista
  2. Toi vihree paita on jotain niin täydellistä!! Kivsuja vaatteita löysit, ite ku en kirpparilta nii hyvin vaatteita löydä vaikka haluisin. Tai sit se johtuu vaan siitä et mun katse kiinnittyy automaattisesti niihin kirjoihin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikö ookki!! Oon niiiin rakastunu tohon paitaan. :-D Mää taas yleensä löydän kirppiksiltä aina edes jotain, mutta en kyllä ikinä ennen oo nuin kivoja vaatteita löytäny mistään kirpparilta!

      Poista
  3. Oi, hietsun kirppis ois niin mun unelma! Sinne mä vielä joskus haluan *_* kivoja löytöjä oot tehny ja mikä parasta, halvalla kirpparilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se on kyllä varmaan jokaisen kirppisihmisen unelma! Toivotaan, että joku päivä sunki tie vie sinne, nimittäin voin luvata, että et kyllä tuu katumaan sitä vierailua. :-D Ja jep, niimpä!

      Poista
  4. vautsi miten kivoja vaatteita olet löytänyt!

    http://aino-ax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, tykkään kyllä toosi paljon! :-D Kiitos kommentista Aino!

      Poista
  5. Ootpa tehny mainioita löytöjä! Pukee sua tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Voisini, oot vaan niin kaunis!! <3

    VastaaPoista
  7. Mun lemppari on tuo ensimmäinen neule. Siinä on kiva kuosi ja väri, ja se näyttää siltä, että se tuntuu päällä hyvältä. Tuollainen voisi minunkin ostoskorista löytyä - ja on pari kertaa jo löytynytkin :) Toinen kiva on tuo harmaa neule. Hietsun kirppari on kyllä kiva paikka kesällä vierailla. Itsekin olen pari kertaa siellä käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sunki lempparit, mää kans tykkään tosi paljo noista sun mainihtemista neuleista. :) Jep, Hietsun kirppari oli todellakin kiva!

      Poista

Kiitos kommentista!❤