torstai 22. lokakuuta 2015

Mun pikkusisko

Viimepostauksen suunnitelmien mukaisesti, lähettiin minä ja pikkusisko tänään muutaman viikon tauon jälkeen kuvausreissulle, tällä kertaa läheiselle myllylle. Kuvauspaikka oli ihanan erilainen verrattuna niihin valitettavan useisiin ja arkisiin omalla tiellä järkättyihin  kuvaustilanteisiin, mutta tälläkertaa kuvauspaikan ollessa ihanteellinen, päättiki sää alkaa taas vaihteeksi temppuilemaan, nyyh. Vettä tihkuutti tulemaan ja tuuli niin mahottomasti, että huhheijjaa, hyväkö hiukset päässä pysy! 

Ei siis voitu tänään kovin kauaa tai hyvin kuvauspaikkaa hyödyntää, mutta ihan kivoja kuvia me silti aikaseks kerettiin saaha. :) Ei siis mikään turha reissu ollenkaan, mutta täytyy kyllä vielä joskus palata uuestaan tuolle paikalle kuvailemaan ihan kunnolla, toivottavasti vähä paremmalla onnella. Hah, niin ja niinku arvata saattaa tää ilta onki sitte menny aivan täyellisesti näiden kuvien parissa: katellessa, poistellessa ja muokkaillessa. Jotenki sitä unohtaa aivan koko ympäröivän maailman, ku uppoutuu niin kovin tänne kuvien maailmaan. (Heh, hyvänä esimerkkinä tää: vasta aivan tossa hetki sitte tajusin, että ilta on kohta jo yöksi vaihtumassa, ja tää tyttö ei oo muistanu pakata huomiselle mökkireissulle vielä laisinkaan.. nyt tuli kiire!!)










Tämän postauksen kuvat haluan pyhittään vain ja ainoastaan  pikkusiskolleni (..ja isosisko saa kattoa taas erittäin ylpeenä noita kuvia, on se vaan mahtitypy tuo systeri), joka on tässä viime vuosina onneks alkanu viihtyä aiempaa enemmän kameran eessä, tän tytön touhuillessa silläaikaa sitte sielä kameran takana. Ennen ku osat tahto olla vähä toisinpäin! Minä vaan ja ainoastaan kameran eessä ja pikkusisko kameran takana. Nykyään tuo nuorempi tyttönen saa (..tai joutuu, miten sen nyt kukakin haluaa tulkita. xD) toimia mallina kuvissa aivan siinä missä määki, ja sehän passaa mulle aivan mainiosti, ku pääsen siinä harjotuttamaan kuvaustaitojani ja kehittymään tässä rakkaassa harrastuksessa. Se jo yksistään on huippu juttu, että edes joku suostuu mulle malliksi, mutta vielä kivempaa on, että saan yleensä kuvattavaksi tommosen nuoren neidin, joka tuntuu tuon kuvattavana olon hallihtevan oikeenki hyvin, eikä mun tarvi neuvoa joka kohassa mitä tehä ja niinedelleen. :-) Musta ihmisten kuvaaminen on vaan jotenki niin kivaa, vaikken mikään ammattilainen tässä puuhassa todellakaan ookkaan. Omaksi iloksenihan mää totaki hommaa kuitenki teen, etten halua mitään ressiä siitä repiä.

Mutta, koska aika rientää ihan liian lujaa, kääks kohta on jo keskiyö, on mun aivan pakko lopettaa nää höpöttelyt nyt tähän ja lähtä pakkauspuuhiin, jonka jälkeen saan toivottavasti painua sitte yöpuulle. Huomennahan mulla siis ois sitte eessä lähtö Pyhäjärvelle mökkeilemään, ja pian kotiinpalun jälkeen minäki palaan sitte taas takasi koulunpenkille. Jiihaaa. Ennen kouluunpaluuta on kuitenki luvassa vielä paljon kivaa ohjelmaa ja lupaan kyllä ottaa kaiken ilon irti näistä viimesistäki lomapäivistä! Palaillaan siis kera uusien kuulumisten myöhemmin, moimoi siihen saakka.❤️


ps. Niin ja tosiaan tältä tämänpäiväseltä kuvausreissulta on tulossa myöhemmin lisääkin kuvia (ja paljon, varautukaa siihen!), heh, ja sillon tää kirjottajaki pääsee jälleen esittelemään omia kuviaan. x) Mutta hei, mitäs piditte näistä tämän postauksen kuvista? Ois kiva saada teiltä jonkunäköstä palautetta! :)


20 kommenttia:

  1. oi tosi ihana postaus, pikkusiskosi on niiin luonnonkaunis!!

    VastaaPoista
  2. Wau kuinka upeita kuvia! Todella onnistuneita! Kerro siskollesi terveiset, että hän on tosi kaunis ja luonteva kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Minäpä välitän terveiset. Oon kyllä sun kanssa niin samaa mieltä! Saa isosisko olla kyllä tosi ylpeänä ;-)

      Poista
  3. aivan älyttömän kaunis pikkusisko sulla, ihania kuvia :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Ja niimpä, oon kyllä aivan samaa mieltä sun kanssa. Pikkusiskoni on kyllä hyvin otettu näistä kommenteista, kiitos siis vielä teille jokaikiselle palautteen antajalle! :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Mattis<3 Kauniista mallista saa kyllä kauniita kuvia. :-)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Kaunis pikkusisko sulla..��

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia!<3 Sulla on todella kaunis pikkusisko ja sun pikkusiskolla kaunis isosisko!<3 Pidä kivaa mökillä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljo ihana Maiju!!♥ hän on kyllä kaunis! :) Todellaki pidän hauskaa!

      Poista
  7. Wow, niin kaunis sisko sulla! Ja aivan täydellinen tuo kuvauspaikka ja kuvat! Pidähän kiva mökkiviikonloppu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, oon aivan samaa mieltä sun kanssa! :) Tykättiin kyllä paljo tuosta kuvauspaikasta ja kuvatki onnistu yllättävän hyvin. Kiitos♥ Minä todellaki piän kivan mökkiviikonlopun!

      Poista
  8. Ihania kuvia :) Ja sun siskosi on kyllä todella kaunis nuori nainen niikuin sinäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Marika, niin kauniisti sanottu!! <3 :)

      Poista
  9. Itse oon niin huono kuvaamaan, etten osaa rakentavaa palautetta juuri antaa.
    Täytesalamaa voisit kokeilla joskus, nostaisiko se kasvot paremmin esille vai liian voimakkaana se voisi latistaakin...
    Sitä voi hieman säädellä sillä, jos on pitkä putki, niin voi kuvata salaman kanssa kauempaa.
    Malli on upea!

    VastaaPoista
  10. suloinen sisko<3 yhtä söpö kun säkin! jännä muuten et mä en taas tykkää oikei kuvata ihmisiä ollenkaan, luontokuvaus on se mun juttu enemmän taas :D tai no pieniä lapsia on kiva kuvata, sain niin ihania kuvia 2v kummitytöstä ja sit kuvasin kerran myös onnistuneita kuvia 6vkon ikäisestä serkkuvauvasta mut niinku vaikka roosan tai muun asukuvia en jaksais ikinä ottaa xd ja toi sääjuttu on nii perus, eilen alko just sataa ku päästii pihalle et otetaan kuvia... huooh xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, hän kyllä on! :') hahaa, itsekkin söpöliini! Nojoo, vähä hauska! Nii se vaa menee et toine tykkää siitä ja toine tästä :-D luontokuvaus on kyllä mustaki tosi jees!

      Voiihan, tuo sääjuttu on tosiaanki vähä liianki perus, eikä mikä epäonni oikeesti teilläki! Ehkä enskerralla sääkin suosii.. x)

      Poista

Kiitos kommentista!❤