lauantai 31. lokakuuta 2015

Epäonnistuneet

... tai ainakin epätavalliset kuvat blogissa julkastavaksi. On siis tullut jälleen aika koota postaus täyteen kuvia, jotka on tähän saakka saanu pysyä arkistojen kätköissä, vaan mun nähtävillä. Mukaan mahtuu niin hassunhauskoja ku oikeestikki epäonnistuneita kuvia, ja noh, kaikkea siltä väliltä. Pääsette siis vähä kurkkaamaan kulissejen taakse, näkemään, ettei kaikki aina oo sitä miltä päällepäin näyttää, hah. Edellisestä samantyyppisestä postauksesta on vierähtäny ihan mahottomasti aikaa, joten näitä kuvia kyllä riittää, todellakin! Joka kuvareissulla ku tyyliin yli puolet kuvista on jollakin tapaa riittämättömiä ja "viallisia" blogin normaaliin postaukseen julkaistaviksi.. 

Kuvista, jotka tässä julkasen, on osa otettu aivan viime kesän alussa ja osa taas vasta aivan viime viikkoina, joten koska aikahaitari kuvien välillä on noin suuri, yritin järjestellä kuvat suunilleen niiden kuvausaikojen mukaan, joten vanhimmat kuvat tulee ensin ja sitärataa. Ja tuttuun tapaan, kirjotan joka kuvan alle jotain tilanteeseen sopivaa kuvatekstiksi, jotta pääsisitte vähä paremmin kiinni siihen kuvaushetkeen, lähinnä huumorin kautta. 

Heh, siis nauttikaa kuvista!


"Hei katos, tulikohan noihin sun sukkahousuihin reikä ku kiivettiin tänne ylös..? uups. Ei ois ehkä sittekään kannattanu tulla tänne."


"Juu mitäs me, tässä jätskillä tyttöjenkans. Ihan perusmeininkiä meillä! Osa saa seisoo tollee silmät sidottuina ja no me loput sit ei tietty tommosia huiveja silmille tarvita. Reiluu, eiksnii?"


"Siiis kattokaa mun jäätelössä ei oo ollenkaan vohvelia, koko tuutti pelkkää jätskiä vaan! Mitäää ihmettä?!"


"Niih, sori mutta mua vähä ujostuttaa niin en viiti iha heti tulla pois täältä hiusten takaa.. ja muuten tää vesi on tosi kylmää, kokeile vaikka itte, pakko palata rantaan takas."


"Mikähän tän homman nimi oikeen on, mitä tuo typy tossa tekee? Vissii pitäs kumartua auttamaan tai jotain, eikä vaan seisoa ihan hoo moilasena tässä.."


"Hei siis miten tää voi olla mahollista, että just ku tultiin kuvaamaan, niin alko sataa vettä?? ei oo reilua..."


"Mä tykkään vähä sillee heiluttaa hiuksia, että ne näyttäis paremmalta. No, miltäs nyt näyttää?"


"Juu täällä mää eräjormailen, tartteeko tuijottaa? Iha peruslaiffii ainaki mulle."


"Mää tykkään tälleen kokeilla kaikkia erilaisia kuvausasentoja ja paikkoja, välillä pompitaan ojissa ja välillä kiipeillään puissa ja sitärataa."


"Hmm.. nii kumpi jalka mun pitikään nostaa tälleen coolisti tätä seinää vasten? Kääks mä en yhtään muista miten mua neuvottiin, näyttääköhän tää nyt ollenkaan hyvältä??"


"Öööh, mitässä nyt oikeen meinaat? Ku emmä jaksa kokopäivää tässä seisoo. Ota nyt vaan niitä kuvia niin ollaan joskus valmiitaki!"


"Mää oon välillä vähä tämmönen ym. Tää on kyllä oikeesti varmaan aika makee poseeraus, pitäsköhän jatkossaki alkaa olee kuvissa tällee.."


"Hihii kato miten hassu ilme. Pelleily on kivaa! - No okeiokei, oon sitte ihan kunnolla ko kerta käsket. Ei tartte heti suuttua, hmph."


"Jahas ja sama meininki jatkuu. Kattokaas hei, eikös menny hienosti tääki yritys? Hyvä mä!!"


"Voi mahoton mikä tuuli! Aika hurjaa kyllä.."


"Ja taas se tuuli pilaa kuvan, apua mun hiukset lähtee lentoon!! Kuvaaja hei, mä en voi kääntyä sinne päin ku tuuli veis hiukset päästä.."


"Hihiih apua, nyt meni tasapaino! Ota mut kiinniiiii.."


"Hei Erika tää kynttilä ei nyt tälläkertaa oikeen pysykkään pystyssä, mä kaadun taaksepäin! Riikka juokse apuun!! - Noniin, nyt on kädet tukevasti maassa, auttaisitko vielä ne jalatki alas?"


"Heh, ois se alastulo voinu hallitumpiki olla.. ja ehkä me enskerralla valitaan alustaksi joku muu ku kovaaki kovempi kivi? No mutta, kivaa oli silti!"


Semmosia kuvia tälläkertaa. Mulla oli kyllä niin hauskaa, ku noita kuvatekstejä kirjottelin ja ku muistelin kaikkia noita hassunhauskoja kuvaustilanteita.. Pitääpä kyllä jatkossaki säilyttää ne epäonnistuneetki kuvat, koska ainaki mulle ne tuottaa erityisen paljo iloa sitte joskus myöhemmin ko niitä selailee ja niissä pääsee todenteolla kurkkaamaan sinne kuvausreissujen kulissien taa. x) Löytyykö muuten muidenki blogeista tämmösiä samalla idealla toteutettuja postauksia? Nimittäin, jos löytyy, oisin kiitollinen, jos linkkaisitte niitä mulle tohon alas kommenteihin, koska tykkään ihan hirmusesti katella muittenki blogeista tämmösiä epäonnistunet kuvat- postauksia.

Oikeen hyvää lauantaipäivänjatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. ahahahaha ihan paras en kestä xddd noi tekstitki nii hyviä. ja oot varmaan lukenyki ne myn totuus postaukset missä om aina epäonnistuneita kuvia musta xdd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiva jos tykkäsit <3 :-D jeps oon lukenu, ne jokainen on ollu niiiiin hyviä, etten kestä!!

      Poista
  2. Nää on aivan parhaita :DD Oikeesti aina jokaisella kuvausreissulla tulee suurin osa kuvista tämmösiä, mut näille on nii kiva sit myöhemmin nauraa xdd ja näissähän sitä kai on kaikista luonnollisimmat ilmeet, harvoin tulee tarkotuksella pelleiltyä kameralle :D
    Noi kuvatekstit on nii hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla, että sääki tykkäät!! :D mustaki tämmöset postaukset on niin kivoja ja aina innolla selailen muiden blogeista täntyyppisiä postauksia x)

      Tuo on kyllä niin totta, suurin osa kuvista on just tämän postauksen kuvien kaltasia, mutta ompahan just ainaki semmosia luonnollisia ja aitoja ilmeitä ja kuvia, niitä on nii hauska sitte jälkikäteen läpi selailla. Kiitos paljon♥

      Poista
  3. Voiettä, näille saa aina nauraa xd
    Pitäs taas itekkk tehä tämmönen! Nykysin asukuvat tosi otan aina nii kiirees et pakko olla kunnolla jos haluu jotai blogii :D
    Mutta huippu tää postaus❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos ♥ Teehhän ihmeessä tämmönen sinäki!! :) ja tuo on kyllä totta, että jos kiireellä kuvailee nii sillon ei palioa oo varaa alkaa hassutteleen :'D

      Poista

Kiitos kommentista!❤