sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Hetki taas kun kohdataan, saa välimatkat haihtumaan.

Huh, viimesimmästä kirjotuskerrasta on taas ehtiny tovi jos toinenki kulumaan. On vaan yksinkertasesti ollu niin hektistä meininkiä täällä taas, ja tosiaan viimeaikasten tapahtumien vuoksi on joutunu joustamaan kaikesta muusta, mukavistaki jutuista, ihan sen oman voinnin mukaan. Mutta koska en oo senkummemmin vielä tuntojani ja fiiliksiäni availlu täälä blogin puolella, voisin vihdoin vähä kirjotella mun viimeaikaisista ajatuksista ja fiiliksistä, vaikka kylläpä moni ne varmasti osaa jo jotenki aavistaakin, viimepostauksen perusteella. 

Rakkaan ihmisen menettäminen sattuu aina ja lujaa, vaikka samaan aikaan tiedostaiskin, että nyt sillä rakkaalla on asiat hyvin, eikä hänen tarvi enään kärsiä. Se kaipaus ja ikävä on siitä huolimatta järkyttävän suurta, ei mieli edes tahdo käsittää, että tää rakas ihminen on poissa, lopullisesti, täältä maanpäältä. Ku tää henkilö on ollu kuitenki mun syntymästä saakka aina läsnä, ollaan nähty ja vietetty yhessä perheen kesken aikaa aina ku vaan mahollista, ollaan koettu yhessä niin paljo, oon oppinu häneltä valtavasti asioita, oon saanu olla hänen vierellään ihan viimesiin hetkiin saakka. Niin paljon ois ollu vielä sanottavaa, niin paljon koettavaa. Mutta valitettavasti, enään ei oo mahollisuutta kipasta tuosta vaan kattomaan mummua, mennä kertomaan ajankohtasia asioita ja kuulumisia hänelle, pyytämään apua, tai ihan vaan kertomaan kuinka paljon häneltä oon vuosien saatossa saanut ja oppinut. Aluksi tuntu ihan siltä, että koko maailma pysähtyy. Ettei mikään voi jatkua enään normaaliin tapaan. Ei tämän jälkeen. Vaikka me kaikki tiiettiin, että tää suru-uutinen saattaa meidät millon vaan saavuttaa, niin ei siihen voinu tai osannu mitenkään valmistautua. Ei, vaikka kuinka tiiettiin, että mummu on tosi huonona ja että loppu ei oo kaukana. Se tuli silti täysin järkytyksenä, ei sitä pystyny käsittämään, että nyt se oikiasti tapahtu. 



Nyt, ku reilu kaks viikkoa on tästä suru-uutisesta vierähtäny, on mun mieleen noussu surun ja ikävän rinnalle myös suuri kiitollisuus ja onni siitä, että mummu oli niin merkityksellisessä roolissa meiän elämässä, aina lähellä. Ja myös siitä, että mummulla on vihdoin hyvä olla, hän sai lähtä viimeselle matkalleen rakkaiden ihmisten ympäröimänä, ja ikiuneen vaipuessaan hänen kasvojaan koristi levollinen ja kaunis hymy. Enää ei kipu ja tuska vaivaa, nyt on hyvä olla. Tottakai suru ja kaipuu on edelleen tosi suurta, mutta nyt sitä kykenee jo muistelemaan niitä kaikkia rakkaita ja kultasia muistoja mummusta menneiltä vuosilta, kattelemaan hänestä kuvia, puhumaan mummusta ja muistelemaan niitä kaikkia oppeja ja viisauksia, joita mummu on vuosikymmenien ajan meille kaikille jaellut. 

Vaikka nää viimeajat on ollu raskaista ja vaikeita, erityisesti tämä viikonloppu kun saatettiin mummu viimeiselle matkalleen, täytyy meiän muistaa, että elämä jatkuu. Ikävän kanssa on vaan opittava elämään. Toki suru pitää surra ja käsitellä kunnolla, mutta liian kauaa ei saa paikoilleen jäähä. Pää pystyyn ja hyvien muistojen voimalla eteenpäin.



Musta on ollu aivan ihana huomata, kuinka mun ystävät ja läheiset oikeesti välittää ja huolehtii minusta niin kovin. Erityisesti nyt lähiaikoina niin moni ihminen on jaksanu tulla kyselemään mun vointia ja jaksamista, toistuvastikin, ja oon saanut tärkeää tukea monelta eri taholta. Se tuntuu hyvältä. Oon saanu huomata, että en mää oo yksin, tässäkään tilanteessa. Tuhannet kiitokset siis teille jokaikiselle ihmiselle, jotka ootte jaksanu huolehtia mun ja meiän kaikkien jaksamisesta ja kuulumisista ylipäätänsä! Se tuo lohtua ja voimaa tosi paljon tämän kaiken keskelle.

Aika parantaa haavat, tälläkertaa ehkä niin, että ajan myötä se suru muuntaa muotoaan, muuttuen ikäväksi ja kaipaukseksi, hyvien muistojen aitaksi, toivoksi siitä, että kyllä me vielä joskus nähään, vaikkei se täällä maanpäällä tapahukkaan. Yhessä me jaksetaan, toinen toistamme tukien. Onneksi kukaan, ei yhtään kukaan, voi meiltä viiä noita kaikkia muistoja, oppeja ja viisauksia, hyviä hetkiä, arvokkaita kokemuksia. Noita kaikkia vuosia, jotka yhdessä saatiin viettää. Kiitollinen siitä.


Rakkaus, jonka jaamme,
ei kuole milloinkaan
kerran me kohdata saamme
rakkaimpamme uudestaan.
Hän jota kaipaamme täällä
saapunut kotiin jo on.


Lähdit aamulla hiljaa 
taivaan kotihin. 
Sydämen hento liekki 
sammui syksyn tuulihin. 

Työpäiväsi pitkä päättyi, 
kädet ahkerat levätä saa. 
Muistosi meitä aina
 tiellämme johdattaa.


24 kommenttia:

  1. Osaat kirjottaa niin ihanasti! ❤ Melkeen tuli itellä kyyneleet silmiin ko tätä luki. Läheisen menettäminen tuntuu ihan hirveeltä ja se ikävä on jotain niin suurta❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon piku❤ Niimpä, puhut niin totta.

      Poista
  2. Aivan ihana kirjotus<3 itku meinas tulla ku tätä luin. Voimia teille kaikille<3

    VastaaPoista
  3. voi sini <3 ihanasti oot kirjoittanut, nii kauniisti.. tää taas kerran sai mut muistamaan miten tärkeetä työtä teen, kun hoidan sairaita ja väsyneitä vanhuksia. ne ansaitsee kivuttomat ja hyvät loppuhetket. voimia paljon, oot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lur. ❤ Kiitos paljon!! Sää todellakin teet aivan älyttömän tärkeetä työtä, oon niin ylpee susta tyttöseni. <3

      Poista
  4. Sydänsydän<3 Voimia sulle todella paljon!

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita sanoja ♥ Oot joutunu kohtaamaan raskaan surun, mutta onneks siitäkin pääsee ajan kanssa yli. Ja niinkuin sanoit, muistot säilyy mukana aina. Aina.
    Voimia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi linkki♥ niin kaunis ja koskettava kommentti sulta, kiitos tosi paljon. Niimpä, muistot säilyy ikuisesti, onneksi.

      Poista
  6. Ensinäki, voimia superisti.♥ Kirjotit niin super kauniisti ja siitä huokuu semmonen luotto siihen et kaikki kääntyy paremmaksi pikkuhiljaa, oot ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Noora♥ Sinä oot myös ihana!!

      Poista
  7. Ehkä ihaniten kirjotettu postaus ikinä<3 voimia<3

    VastaaPoista
  8. Minun setäni, joka oli minulle kuin vaari, kuoli yllättäen vuosi sitten elokuussa.
    Tuntui, että osa maailmaa joka oli, lakkasi olemasta enää. Kuin itsekin olisin jossain toisessa ajassa nyt.
    Setäni oli koko suvun kiintopiste, ja nyt kun häntä ei ole, niin sukulaisuussuhteet väkisinkin loittonevat.

    Kuolema on viimeinen pakko, joka erottaa ihmiset toisistaan. On muitakin, selittämättömiä eron hetkiä, joita osa ihmisistä kohtaa elämänsä varrella (Enkä tarkoita vain parisuhde-eroja). Ne hetket kertovat, että loppujen lopuksi kaikki täällä on lainaa vain. Yritän olla läsnä jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa, ja muistaa, kuinka ainutlaatuista ja arvokasta on aika, jonka joku minulle suo ja joka minulle suodaan.

    Otan osaa suruusi - voimia, jaksamista ja siunausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ikävä kuulla, että sinäkin oot joutunu läheisesi menettämään. :-( Se on todellaki kova paikka, ja voin hyvin ymmärtää tuon tunteesi, että osa maailmaa joka oli, lakkasi olemasta enää. Puhut kyllä niin totta koko kommentissasi muutenkin; kuolema pysäyttää totaalisesti ja saa meiät arvostamaan vielä jäljellä olevia ihmisiä/asioita entistä enemmän.

      Jokainen päivä, jokainen hetki on niin arvokas ja korvaamaton. Kiitos paljon osaanotosta, ja voimia sinnekkin!

      Poista
  9. Todella ihanasti ja mummuasi kunnioittaen kirjoitettu teksti! :)♥

    VastaaPoista
  10. apua en pystyny edes lukemaan tekstiä loppuun, koska ajatus oman mummun menettämisestä tuntuu liian pahalta /:

    sataakohan huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei, ymmärrän :'( Toivottavasti sun mummu saa pysyä vielä kauan siellä sun luona ja elää vielä monta onnellista vuotta!

      Poista
  11. Mä itken täällä ihan hulluna!! Maailman kaunein kirjoitus, oot tosi lahjakas. Sulla on todella hyvä asenne ja aika todellakin parantaa haavat. Sun mummu ois niin ylpeä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Emilia!♥ Kiitos aivan hirmusesti!! Niin ihana kommentti sulta, kiitoskiitoskiitos tuhannesti vielä:')

      Poista
  12. Tiedät mitä ajattelen. Oon aivan sun vierellä.<3 Hienoa Sini, että pystyt kertomaan avoimesti ajatuksistasi, koska se jos mikä on tärkeää. Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas ystävä, tiedän. Ihana olet. ♥ Kiitos paljon!!

      Poista

Kiitos kommentista!❤