lauantai 4. heinäkuuta 2015

Aikalisä

Musta on jo pidemmän aikaa tuntunu, että joku tässä hommassa nyt jarruttaa, kaikki ei oo niinku pitäis. Ku ajatus postauksen teosta ei saakkaan mua enää innostuksen valtaan, vaan se blogin päivittäminen tuntuu enemmän velvollisuudelta, pakkopullalta ku rakkaalta harrastukselta.

Rakastan kyllä edelleen ihan mahottomasti valokuvausta,
 ja kirjottamista, rakastan sitä tunnetta ku saan olla vuorovaikutuksessa teiän lukijoiden kanssa, ku saan niitä onnistumisen tunteita ja ku saan toteuttaa itteeni, tiivistettynä siis rakastan edelleen koko tätä bloggaamista&blogimaailmaa. No miksi mää sitte en vaan jatkais samaan malliin? - No, oon vähä hukassa tän blogin kans, enkä niin vähääkään. Musta tuntuu, että en halua enään höpötellä niin paljoa mun elämästä, en halua jakaa kaikkea mun menoja ja tapahtumia tänne blogiin. Viimeaikoina mulla on myös ollu jonkusorttisia paineita ja stressiä siitä, että jos postauksia ei tuukkaan niin usein, enkä muutenkaan oo ollu niin tyytyväinen siihen jälkeen mitä oon aikaseksi saanu. Mullahan tosiaan ois mielessä postausideoita vaikka kuinka paljo ja aikaaki löytyis blogille runsaasti, mutta valitettavasti ne ei yksinään riitä. 



  Oon pyöritelly mun päässäni monia eri vaihtoehtoja; poistaisinko blogin kokonaan, laittaisinko blogin salaiseks, jatkaisinko vaan samaan malliin välittämättä siitä, että se halu tehä tätä hommaa on jossain karkuteillä. Mutta ku pyörittelin ja pyörittelin sitä asiaa mun mielessä, mulla välähti. Ehkä kuitenki just nyt kaikista paras vaihtoehto ois aikalisä. Aikalisä, jolloin voin miettiä mitä teen jatkossa tämän blogin kanssa, aikalisä, joka toivottavasti selkeyttää mun ajatuksia&herättää mun innostusta tätä hommaa kohtaan uudelleen. 


Tiiätteko, tää tuntuu tosi oudolta ja hassulta, jopa vähä pelottavaltaki, koska koko mun reilun kahen vuoden mittasen "blogiuran" aikana en oo koskaan pitäny mitään taukoa, enkä edes vakavissani harkinnut blogin lopettamista. Oon postannu koko tämän ajan melko tiheästi ja säännöllisesti. Mutta vaikka tää tuntuuki niin oudolta ja pelottavalta, niin musta tuntuu että tää on oikia päätös just nyt. Voin palata ihan millon vaan takasi, tai sitte olla palaamatta. Voin tehä just sillain, mikä parhaalta tuntuu. Mää taian todellaki olla tauon tarpeessa. Koska vaikka blogi onki tuonu mukanaan niin paljon hyvää, niin täytyy myöntää, että kyllä se on mukanaan tuonu myös stressiä, paineita, vienyt paljo aikaa, saanu jopa välillä turhautumaan. Niin ja seki on myönnettävä, että joskus sitä on ehkä vähä liikaaki eläny blogille, ei oo osannu täysin nauttia käsillä olevasta hetkestä, esimerkiks jostain ihanasta perheen tai ystävienkanssa vietetystä illasta, ku on hääräilly niin tohkeissaan kameran kanssa ja suunnitellu jo tulevaa postausta. 



Mä en tiiä millon mää palaan, mulla ei oo hajuakaan siitä. Voi olla että oon täällä takasi jo parin päivän päästä. Tai viikon. Kuukauden. Vuoden. En osaa yhtään sanoa. Tiiän ainoastaan sen, että nyt on tauon paikka. Tiiän myös sen, että tää tauko tekee hyvää mulle ja tälle koko blogillekki. Koska kun mää sitte joskus palaan, oon (toivottavasti) täynnä innostusta taas, oon saanu selvitettyä mitä mää tahon tältä blogilta, oon saanu selvitettyä miten jatkan tätä puuhaa.

Ehkä nyt onki uusien tuulien aika puhaltaa. Kaipaan jotain uutta tänne. Oon miettiny, että semmonen kuvapainotteisempi blogi saattais olla se mun juttu. Tai semmonen, että pohdiskelisin asioita, kirjottasin mielipidetekstejä, ehkä vähän runo tai tarinatyyppisiä. Ehkä semmonen blogi, jossa en kertoiskaan minusta ja mun elämästä niin paljoa, en höpöttelis mun kuulumisia, en kirjottelis mun tekemisistä niin paljoa. En todellakaan toki sulje sitäkään vaihtoehtoa pois, että palaisin tauolta samaan vanhaan tyyliin postailemaan, siis kera kuulumisten ja muiden minusta ja mun elämästä kertovien höpötysten kans. Ehkä mää näin tauolla saan lisää innostusta jatkaakki tätä blogia just tälleen ku oon aina ennenki pitäny. Ken tietää. Sen ainaki tiiän, että kirjottamista en oo missään nimessä lopettamassa. Enkä valokuvaamista.  



Mulla on melkosen sekavat fiilikset ko tätä kirjottelen, hah. Surulliset, mutta toisaalta helpottuneet&iloiset ja on semmonen vapaa olo. Eihän mulla oo oikeasti mitään syytä suruun. Voin palata koska tahansa, se on aivan minusta itestä kiinni. Tää on kuitenki aika iso päätös ja muuttaa mun arkeaki melko paljo, sikspä se suru ja hämmennys varmaan osittain minut nyt valtaaki, onneksi hetkeksi vaan. Helpotus on suuri, koska viime viikkoina oon käyttäny tosi paljo aikaa tämän blogijutun pohtimiseen. Oon onnellinen, ku päädyin tähän ratkasuun, joka ei oo ollenkaan lopullinen. Mulla on nyt mahollisuus irtaantua joksikin aikaa tästä kaikesta, mutta samalla mulla on myös mahollisuus palaamiseen, just tänne tuttuun ja turvalliseen paikkaan. 

Haluan olla avoin uusille kokemuksille, uusille mahdollisuuksille, ja jotta niitä saan, on joskus tehtävä vaikeitaki päätöksiä. Nyt ku en ainakaan vähäänaikaan puuhaile blogin parissa, voin panostaa kovasti johonkin muuhun juttuun. Mulle jää runsaasti enemmän aikaa tehä muita juttuja, ehkäpä jotain uutta ja hienoa. Oon ihminen, jota omasta halusta huolimatta ehkä hiukan pelottaa ja ahdistaa päästää irti tutusta ja turvallisesta ja kohdata jotain aivan uutta ja täysin tuntematonta, mutta koska rakastan sitä ittensävoittamisfiilistä ja sitä tunnetta, ku on mukavuusalueen ulkopuolella, mutta selviää siitäki hengissä, niin rohkaistuin tekemään tämänki päätöksen. Päätöksen, joka ei ehkä muiden silmiin näytä suurelle, mutta joka on mulle kuitenki tosi suuri. Eikä pelkästään sentakia, ku oon pitäny blogia niin kauan enkä aiemmin oo taukoja pitäny, eikä senkääntakia ku en blogin tulevaisuudesta mitään tiiä, vaan ihan sentakia, ku uskalsin vihdoin tehä jotain, mitä oon kauan jo miettiny ja pyöritelly mielessäni, mutta kuitenki aina viimetingassa epäröiny ja työntäny koko jutun jonnekki kauas mielen sopukoihin.



Tottakai mua jännittää se, miten te lukijat tähän reagoitte. Oon myös miettiny, että häipyykö multa kaikki lukijat sinä aikana ku oon tauolla. Mutta oon tajunnu sen, että ne ihmiset, ketkä oikeesti tätä blogia haluaa seurata, pysyy kyllä mukana vaikka tauon pidänki. Ja vaikka osa lukijoista pois lähtiski, ei se oo mikään syy olla pitämättä taukoa, jos oikeesti tauon paikka on. Kaikki ei varmastikkaan jaksa oottaa mun palaamista, vaan saattaa pudota matkasta, mutta niinku sanoin, niin ne tyypit, jotka oikeesti tästä blogista pitää, ymmärtää kyllä varmasti mun päätöksen ja jaksaa pysyä matkassa mukana.

Vähän jännitystä tuo myös se, miten se palaaminen sitte sujuu. Onkohan se tosi vaikeaa sitte yhtäkkiä tulla takasin postailemaan, ja ku palaan niin jatkanko samaan malliin vai otanko aivan uuden linjan tämän kanssa? Onnistuisko se edes multa, että yhtäkkiä jättäsin kaikki höpinät pois ja pistäisin vaan kuvia ja pohdiskelevia tekstejä?  Entä jos en osaakkaan olla ilman blogia, ihan tälleen yhtäkkiä? Tai jos se innostus ei enää koskaan palaudukkaan? - Niin paljon kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia. En halua sen kuitenkaan olevan esteenä tälle päätökselle, vaan oon luottavaisin mielin, ja haluan uskoa siihen, että kaikkiin kysymyksiin ja probleemiin löytyy vastaukset ja ratkasut ajallaan, eikä niitä kannata turhaan stressata. Asiat on ennenki järjestyny parhaiten päin, joten eiköhän nytkin. Vai mitä luulet?



Niin ja hei yks juttu vielä!! Nyt taitaaki olla pari kiitoksen sanaa paikallaan. Nimittäin teille kultaiset lukijani. Ootte aivan mahtavaa porukkaa, jokaikinen teistä. Ette arvaakkaan kuin paljon teiän upea palaute ja kannustavat sanat on mulle merkannu. Niin usein ootte saaneet mut hymyilemään leviästi, pohtimaan asioita eri kannalta, tuntemaan syvää iloa ja onnea, ootte saaneet mut tuntemaan itteni aivan ainutlaatuseks. Oon saanu teiltä niin paljon, enemmänku koskaan saatoin toivoakkaan.  Niinä päivinä, ku epäilin omia kykyjäni bloggaamisessa, te loitte muhun uskoa, että kyllä mää tähän pystyn, kyllä mää osaan. Teiän takia tää on paljo hauskempaa. Jos kirjottaisin tätä pelkästään itelleni, ois seki toki mukavaa ja rentouttavaa, mutta aivanniinku siinä sanonnassa sanotaan niin ku mulla on seuranani useita ihania tyyppejä niin ne ilot tuplaantuu ja surut puolittuu.

... mutta ääks musta tuntuu, että nyt täytyy varmaan lopettaa, ennenko alkaa kuulostamaan enempää siltä, että oisin hyvästelemässä teitä viimesen kerran.. Ei nyt sentään! :--D Aion siis palata just tähän samaan blogiin, samaan tuttuun osotteeseen, epäselvää on ainoastaan se, millon palaaminen tapahtuu. Minut tuntien, siihen ei välttämättä ikuisuuksia kulu.. Toivon aivan sydämmestäni, että te ymmärrätte mun päätöksen. En haluais tuottaa kenellekkään mielipahaa tai pettymystä, mutta tajuatte varmasti sen, ettei se ois kenellekkään, mulle taikka teille, hyväksi jos väkisin joutuisin postailemaan tai sillälailla puolitehosesti.

Siis tältä erää kiitos ja näkemiin. Ootte ihania, kjeh, ja siitä saatte olla varmoja, että täältä tullaan vielä, ette te musta näin helposti eroon pääse. Pus.


26 kommenttia:

  1. Voi sini! Hyvä ku teit mielestäs oikean päätöksen ja tää juttu kuulostaa kyllä mietityltä ja harkitulta!:) sun postauksia on ollu nii kiva lukea! Kiitos ittelles ku oot panostanu tähä näi paljon. Välillä on hyvä päästää irti ja siirtyy eteepäi. Toivoen et postaat vielä jossain vaiheessa! Nautihan nyt joka hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihana kuulla Stee! :') Kiitos tosi paljon sulle tästä kommentista. Ja niinhän se on, välillä on hyvä antaa niiden uusien tuulien puhaltaa ja pitää taukoa rakkaastakin harrastuksesta, jos sen kokee tarpeelliseks. Varmasti tuun vielä postaamaan, ainakin kerran, tulevaisuudessa. Nautin kyllä todellaki. Hyvää kesänjatkoa sulle ihana!

      Poista
  2. Mä ainaki ymmärrän ton sun päätöksen paremmin ku hyvin, koska itekki mietin noita vaihtoehtoja vähä aikaa sitte tosi pitkään. Se on ihan totta, että loppujenlopuksi blogi vie yllättävän paljon aikaa ja aiheuttaa stressiä vaikka se oiski sitä puuhaa mitä rakastaa. Mä kyllä uskon, että tuo tauko tuo sulle paljon uusia ideoita ja voimia jatkaa tätä! Mä pysyn kyllä sun lukijana ja odotan innolla sitä, mitä saat sun päässä aikaan tuon tauon aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Julia, niin ihana kuulla, että sää ymmärrät! Joskus sitä on vaan tehtävä vaikeitaki päätöksiä, mutta uskon että tästäki päätöksestä koituu paljon hyvää mulle ja muillekki. Niimpä, mää myös uskon että ku sitte joskus palaan, niin innostus on taas nostanu päätänsä ja saan jatkaa uusin voimin tätä touhua. Aivan mahtavaa kuulla, että aiot pysyä mun lukijana tästä tauosta huolimatta ja jaksat olla noin positiivinen mun päätöstä kohtaan. Oot ihana. :)

      Poista
  3. Voisinii, teit varmasti tähän tilanteeseen parhaan ratkasun!! <3
    Harmittavaa, mutta totta. Toivottavasti palaat pian ilahduttamaan päiviä sun ihanilla ja positiivisilla postauksilla ja wapissa voi jutskailla jne kaikissa paikoissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää voi Noora sua.♡ Kiitos ihanasta kommentista. Ja niimpä, todellakin wapissa jutskaillaan ja muutenki nähään, ei tää taukoilu onneks siihen vaikuta. :*

      Poista
  4. hyvä postaus! toivottavasti pia palaat, sun postauksia on nii kiva lukee!:')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos ihana:') huippu kuulla että tykkäät lukia mun postauksia! Mäki tykkään sun blogista niiin paljon :3

      Poista
  5. Tää on niin harmi, mutta toisaalta ymmärrän kyllä senkin miks tunnet noin. Itekkin oon monesti kriiseilly blogin kanssa ja on tuntunu että mitenkähä tästä oikeen jatkais. Blogi on kuitenki niin iso osa ainakin mun elämää, että sen täytyy sit olla kans just mun näkönen ja sellanen, että sinne on kiva kirjotella ja nähä vaivaa sen eteen. Toivotaan että aikalisä selkiyttää sun ajatuksia ja palaat pian uudella innostuksella! Tsemppiä pohdintoihin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana linkki!♥ :') Niimpä, mustaki tää on harmi, mutta tiiän kuitenki että tää oli oikia päätös. Ja niinku sanoin, voin onneks palata hetiku siltä tuntuu, joten sitä odotellessa, hah. :) Ja ihan totta puhut, jos blogi on just semmonen omannäkönen niin sinne on kiva kirjottaa ja oikeesti käyttää siihen aikaa. Mutta jeps, toivotaan että innostus palaa&tää nyt selkeyttää mun ajatuksia ja uskonki että niin käy! Kiitoskiitos♥

      Poista
  6. Tosi hyvin pystyt sun ajatuksia tässä tekstissäsi avaamaan. Tiiäkkö, jo seki voi helpottaa sua tän asian kans, ku pystyt sanomaan ajatuksia ja tuntemuksia ääneen. Täällä on kans yks innokas lukija, joka innolla odottelee mitä ystävän päässä liikkuu! Aikalisä on hyvä idea, ja vielä parempi se on, jos susta itestä se on oikea vaihtoehto. Sydän kyllä kuljettaa meitä ja neuvoo oikeisiin ratkaisuihin. Ihania kuvia olit tähän postaukseen taas laittanu. Toivottavasti nähään pian, koska mulla on niin ikävä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sait mun ajatuksista hyvin kiinni!<3 Niimpä, se on kyllä ihan totta, että jo se ajatusten ja tuntemusten esille tuonti helpottaa asiaa huomattavasti. Hih, voi enni sua, minä myös aina oottelen innolla sun uusia postauksia ja niitä on superkiva lukea!! Jep, ihana ku ymmärrät. Tää tuntuu musta hyvältä ja oikeelta, joten tiiän että tää on just se mitä tarviin. Kiitoskiitos, kuvat on otettu osa Vaasasta&osa yhestä ihanasta illasta, joka laavulla vietettiin ystävien kans. Toivottavasti oikeesti nähään pian, mullakin on sua niin iso ikävä. <3

      Poista
  7. Sulla on aivan ihana blogi! Tästä huomaa, että oot oikeesti panostanu ja käyttäny aikaa tähän. Sun blogi kuuluu mun lemppareihin ja pysyn kyllä mukana vielä. Kaikkea hyvää sulle jatkoon ja toivotaan, että saat uutta innostusta tähän blogiin. Hyvää kesän jatkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Tosi ihana kuulla, että pysyt jatkossaki matkassa mukana. Kaikkea hyvää sullekkin jatkoon, kuka nyt ikinä ootkaan, ja hyvää kesän jatkoa myös! :-) Olipa ihana illanpiristys tää sun kommentti.

      Poista
  8. Tää blogi on ihana!! ❤ Oot rohkee ja se on rohkeeta, kun uskallat kohdata jotain uutta vaikka se ahdistais.❤ Tsemppiä jatkoon, toivottavasti vielä kuulee susta joltakin suuntaa joskus :)❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon Iida, niin ihana kommentti!♥ Varmasti tuut kuulemaan musta vielä jatkossaki! :')

      Poista
  9. Tosi harmi juttu tää! :'( Mutta niinku muutki on sanonu ni teit varmasti sen just oikean ratkaisun!
    ps. hahaa näin sut muute vaasas ja juttelit siinä aika kauan mun kavereille ja mietin vaikka kui kauan että kuka tää on, näyttääpä tutulta! xd ja sit muistin että sehä oli se tyttö, joka kirjottaa sitä mun lemppariblogia! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, munki mielestä on harmi että jouduin tämmösen päätöksen tekemään, mutta uskon että tää oli oikeesti nyt oikia ratkasu ja tekee niin mulle ku koko blogillekki hyvää.

      Haha hei kuka sää oot, olitko sää siinä sun kaverin vieressä siis, joille juttelin? :-D Voi vitsit, ihana sinä. :') Tuu ihmeessä jutskaan enemmänki jossaki jos vaan mieli tekee!

      Poista
  10. Hienoja kuvia, odottelen jo paluuta :)
    http://tepsuk47.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Ihana blogi ollu tämmösenäänki, kiitos. Odottelin vielä suviseura-postausta kamerakuvien kera, mutta avartavaa tauon aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle, olipa ihanasti sanottu! Ja voi että, pohdinki kyllä pitkään ja hartaasti, että josko vielä sen suvispostauksen toteuttaisin ennen taukoa, koska niin lupasin, mutta näin parhaaksi jättää sen ainaki toistaseks toteuttamatta, koska en halunnu väkisin kirjotella mitään ja koska tuntu vaan, että just nyt on tauon paikka.

      Poista
  12. Ymmärrän kyllä täysin, voin niin samaistua tohon sun tilanteeseen! Olin ite keväällä samassa tilassa ja päätin kans pitää taukoa, pidin sitä pari kuukautta ja sen aikana päätin että lopetan bloggaamisen, koska se tuntui parhaalta vaihtoeholta. Nyt kuitenkin uudestaan inspiroituna mietin valokuvauspainotteisen blogin perustamista, aika näyttää teenkö sellasen blogin vai en :) Mut sulla on tosi ihana blogi, piä ihan rauhassa taukoa ja tee niin kuin parhaalta tuntuu! Toivottavasti kuitenki käy niin että jatkat tätä blogia!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiettä, ihana kommentti sulta!!♥ Huippua ku ootte kaikki niin ymmärtäväisiä ja annatte vertaistukea mulle, se tuntuu oikeesti tosi hyvältä! :')

      Tutun kuulosta pohdintaa sullaki, niinku tossa tekstissä sanoinki niin oon myös miettiny valokuvapainotteista blogia, mutta edelleenkään en mitään päätöstä mihinkään suuntaan oo tehny. :-) Aika näyttää täälläkin, että miten homma jatkuu.

      Hyvää kesänjatkoa sulle ja tsemppiä bloginperustamispohdiskeluihin!♥

      Poista
  13. Mä kommentoin "vähän" myöhässä, mutta voi ku mä voinkaan samaistuu hyvin tähän tekstiin. Varsinkin toi alkupätkä. Toisaalta bloggaus on vaa nii ihanaa, mut lopulta itellä tuli vaa totaalinen stoppi vastaan ja tuntu että nyt mun on pakko pitää taukoo. Kaikkee hyvää sulle ja hienoa että oot tehnyr mielestäs oikeen päätöksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kommentti! Helpottavaa kuulla että on muitaki tyyppejä, jotka voi samaistua tähän tekstiin ja muutenki koko tähän taukoajatukseen. Eipä siis tarvihe ollenkaan yksin näiden ajatusten kans olla. :-) Kaikkea hyvää sullekki ihana, toivottavasti palaat vielä joku kaunis päivä blogis pariin !

      Poista

Kiitos kommentista!❤