Se mun juttu

Musta tuntuu, että mä oon vihdoin löytäny sen. Sen oman juttuni siis. Sen löytämiseen meni aikaa vuosia, enkä vaan millään tuntunu löytävän sitä. Pohdin, pohdin ja pohdin niin paljo, että mikä on mulle semmonen juttu josta tykkään tosi paljo, juttu jossa oon ihan hyväki, joka on suuressa roolissa mun elämää. Juttu, joka oikeesti antaa mulle paljon ja tuo mielihyvää ja iloa mun elämään. Keksein ja vieläki keksin kyllä tosi paljonki asioita, jotka täyttää ainaki osittain nuo kriteerit, mutta silti musta tuntu, ettei mikään niistä ollu oikeesti justiinsa se mun juttu, jonka perään niin haikailin.

Se mun juttu löytyki kuitenki sitte aivan itestään, ku olin jo luovuttanu sen ettimisen. Yhtäkkiä sitä vaan tajus, että hetkinen, tämähän se taitaa olla. Nimittäin kirjottaminen. Asia, jota ilman en nykyään pystyis elää, ainakaan näin onnellista elämää. Siitä on tullu niin suuri osa mun elämää. Aivan huomaamatta, viimesen parin vuoden aikana. Mää nautin kirjottamisesta niin paljo, eikä enää oo mitään epäselvyyksiä siitä, etteikö tää ois just se mun juttu. Ystävätki sano useampaanki otteeseen tossa jokusen aikaa sitte, että "Sini, kirjottaminen on oikeesti niin sun juttu." ja se tuntuu hyvältä. Se tosiaan taitaa olla mun juttu, mun ikioma juttu, jonka löytämisestä oon kauan aikaa haaveillu.

Vielä yläasteella ku olin, ei kirjottaminen ollu mulle mitenkään erityisen mielekästä. Kirjotinhan mää toki jo sillon blogia ja päiväkirjaa ja sillain, mutta se oli niin erilaista vielä sillon. Äidinkielessäki mää lähes inhosin kirjotella niitä aineita ja enpä mää muutenkaan mun aikaani hirveesti kirjotteluun käyttäny.

Nyt asiat on kuitenki aivan toisin. Kirjottamisesta on tullu mun henkireikä, eikä mun kirjottelu jää pelkästään blogiin, eiei. Tän blogin ohella kirjottelen myös päiväkirjaa, toista blogia, joka tosin on salainen ja muutenki kaikenlaisia tekstejä, ihan runoista ja fiktiivisistä teksteistä tosielämän tapahtumiin ja tunteiden setvimiseen. Haha, mun kaverit onki tottunu siihen, että multa tulee usein ihan jäätävän pitkää viestiä, pohdiskelevia ja tunteellisia tekstejä, vähä erityyppisiä tekstejä ku semmosia ihan vaan perus kuulumislöpinöitä. Mää rakastan leikitellä sanoilla, käyttää mun mielikuvitusta teksteissä, pohdiskella niin paljo ja kuvailla asioita. Se kirjottaminen on jokapäivästä puuhaa, osana mun jokaikistä päivää.

Kirjottamalla mää osaan ilmasta itteäni hyvin. Kirjotan tosi paljo mun ajatuksia ja tunteita ylös, puran mun päässä temmeltävää ajatusten sekamelskaa lause lauseelta. Kirjottaminen auttaa ainaki mulla lähes kaikkeen, heh. Jos on surullinen fiilis, vihanen fiilis, stressaantunu olo, ahdistunu olo, jännittyny tai pelokas olo. Noihin kaikkiin auttaa kirjottaminen. Aina olo paranee ku pääsee kirjottamaan. Kirjottaminen on mun keino käsitellä vaikeitaki asioita ja päästä niistä yli. Kirjottaminen rauhottaa mua ja saa mulle hyvän fiiliksen. Erityisen rauhottavaa ja ihanaa on se, ku kirjottaa vaikka itelle päiväkirjaan asioita tai kaverille vaikka viestiä ja saa kirjottaa ihan mitä vaan. Ku niitä sanoja vaan tulee ja tulee. Saa purkaa kaiken, mitä päässä pyörii, tekstin muotoon.

Tästä kirjottamisinnosta on hyötyä ihan lukiossaki. Nykyään tykkään oikeesti kirjotella vaikka just äikässä aineita, mulla ei oo koskaan vaikeuksia tuottaa niihin tarpeeksi tekstiä ja esseiden kirjottaminenki sujuu. Heh, niin jos vaan sitä tietoa on. Ja tää on musta huippu juttu, koska yläasteella pelkäsin just sitä, kuinka tuun selviämään ku lukiossa pitää kirjottaa niin paljo ja vaikka just kokeet koostuu lähes kokonaan vaan esseistä. Mutta enään se ei pelota mua, ei sitte laisinkaan. Nykyään mää jopa oikeesti nautin siitä ku lukiossa kirjotetaan niin paljo. Saan siinä samalla toteuttaa itteäni ja tehä asiaa josta pidän ihan kamalasti.

Tää oman jutun löytäminen tuli niin sopivaan aikaan. Tää hyödyttää mun koulunkäyntiä, mua itteäniki, tää saa mulle semmosen turvallisen ja rauhallisen olon. Enään ei tarvi pohtia kuumeisesti, mikähän se oma juttu on. Oon vihdoin löytäny mun vahvuuden, jota saan käyttää, tosi paljoki.

Yks parhaista asioista kirjottamisessa on munmielestä se, ku näkee sen kehityksen. Huomaa itekki, kuinka sitä ajan kuluessa kehittyy kirjottajana, tulee taitavammaks kirjottajaks ja oppii uusia asioita. Onnistumiset tuo lisäpotkua tähän touhuun ja epäonnistumiset opettaa&saa yrittämään vielä kovemmin. 

Täälä blogissa mun kirjotustaidot ei oo päässy ehkä niinkään oikeuksiinsa, koska parhaimmillaan oon kirjottaessani mun tunteista, ajatuksista ja just vaikka asioista joita oon käyny läpi tai muistoista, joita on kertyny vuosien mittaan, ja näitähän juttuja mää en oikeestaankaan kirjota blogiin, koska en halua niitä koko maailmalle jakaa. Mutta vaikka en voikkaan niin täysin vapaasti tänne kirjottaa tai mistä vaan, niin kyllä mää silti nautin tästä bloggaamisesta tosi paljo. Jos en nauttis, niin en mää varmaan täälä enään olis. Mulla on kova halu kirjottaa, ja erityisen hyvä paikka kirjottamiselle on siks blogi, koska näin saan olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, ihan vaan mun kirjotusten kautta, ja saan  myös palautetta mun kirjotuksista. Se on huippua.

Kirjottamisen kautta mää oon myös tutustunu uusiin ihmisiin, upeisiin sellasiin, saanu itekki lisää itsevarmuutta ja uusia hienoja kokemuksia, ja toivottavasti tuonu piristystä joidenki ihmisten päivään. Oon tuonu kirjotuksillani esiin mun mielipiteitä, tietoja musta, mun kuulumisia ja höpinöitä. Kirjotuksillani oon siis jättäny jälkeni tänne internetin ihmeelliseen maailmaanki. Oon yks niistä monista monista bloggaajista, jotka muodostaa yhdessä tämän "blogikulttuurin" ja pitää sitä pystyssä.

Mulla on unelmia&haaveita liittyen kirjottamiseen, niin tosi pieniä ku vähä suurempiaki, mutta tulevaisuus näyttää, tuleeko mun ammatti liittymään jotenki kirjottamiseen, vai jääkö tämä puuha ihan vaan harrastukseks. Sen voin kyllä luvata, että kokonaan en missään nimessä jätä tätä touhua, niin merkittävä osa se mun elämää on ja niin paljon hyvää se on mussa aikaan saanu. 

 Melko hitaastihan mää kirjottamiselle lämpenin ja pidinpä sitä joskus vastenmielisenäki puuhana, mutta sitteku siihen yhtäkkiä tykästyinki niin senjälkeen onki sitte ollu menoa se. Musta on ihan hullua aatella, kuinka tärkiä asia itelle tämmösestä puuhasta voi oikeesti tulla ja kuinka paljo se loppujenlopuks mulle antaa. Kirjottaessa mää en mitään menetä, mutta paljon saan. Rakastan niin kovin.


Muita kirjottamiseen hurahtaneita? Heräskö teillä jotain ajatuksia/kysymyksiä tästä tekstistä? Jos heräs niin heittäkäähän ihmeessä kommenttia! Niin ja kertokaahan toki, ootteko teki löytäneet sen teiän oman jutun ja jos ootte, niin mikä se mahtaa olla.