torstai 12. helmikuuta 2015

Esiintymispelko ja jännittäminen

Jännittäminen. Esiintymiskammo. Stressaaminen ja epäonnistumisten pelkääminen. Tuttua? Kyllä, todella tuttua ainaki mulle. Varsinki ennen. Mulla on jo melkeen pari vuotta ollu blogi, mutta en oo sinä aikana kovinkaan paljo tästä aiheesta puhunu. Joskus oon toki maininnut, että pelkään esiintymistä ja stressaan paljon asioita, mutta siihenpä se sitte oikeestaan onki jäänyt.

Miksi en sitte oo aiemmin puhunut ja miksi nyt päätin ihan kokonaisen postauksen omistaa tälle aiheelle? - No, en oo aiemmin puhunu, koska rohkeus ei oo riittänyt ja sillonku nuorempana olin vielä ujompi ja esiintymispelkoisempi niin jotenki ei vaan tahtonu ottaa sitä asiaa esille. Ehkä se jotenki jopa hävettiki mua, en pitänyt yhtään siitä että oon niin kamalan ujo ja esiintymiskammoinen. Nyt mulle tuli kuitenki kunnon inspis, että hei mitä jos väkertäisin tästä aiheesta jonkunäköstä postausta, koska luulen että siellä ruudun toisella puolella on paljonkin ihmisiä jotka on tuntenu ja kokenu samoja juttuja mistä nyt aion puhua. Ja toivonmukaan saan teissä jonkunäköstä pohdiskelua aikaan ja teiänki kokemuksia ois sairaan kiva kuulla.

(Varoitus, tästä saattaa tulla tosi pitkä postaus, lukekaa omalla vastuullanne. ;-) )



Tuossa yläasteella ku olin, niin se jännittäminen,stressaaminen ja esiintymispelko oli ehkä pahimmillaan. Pelkäsin esiintymistä aivan älyttömästi. Viittaaminen tunneilla teki tiukkaa, koska pelkäsin että alan änkyttämään tai vastaan väärin ja se jännitti myös ku kaikki kuuntelee ja kattoo just vaan mua. Jännitin tosi paljo kaikkea ja varsinki aikuisille puhuessani olin tosi ujo ja hiljanen. Enkä nyt tarkota esiintymispelolla semmosta jotain sadan ihmisen edessä esiintymistä. Tarkotan lähinnä sitä ihan arkipäivästä sosiaalista kanssakäymistä ja sosiaalisia tilanteita, joissa mun pitäis olla ns. huomion keskipisteenä ja olla semmonen rohkea ja reipas. Kuitenki, sillonki ku tuo jännittäminen oli pahimmillaan, olin tosi sosiaalinen ja semmonen ilopilleri. Tutustuin uusiin ihmisiin ja tulin kaikkien kanssa toimeen. Siinä mulla ei oo koskaan ollut ongelmaa, ei edes sillon ku jännitin tosi paljo kaikkea.

Jos mulla oli vaikka joku esitelmä tiedossa, niin saatoin stressata ja jännittää sitä vaikka viikkojaki. Ja voi sitä kamalaa tunnetta, ku esitelmän pito- päivä sitte koitti. En saanut ikinä sillon yöllä nukuttua, ruokahalu meni kokonaan, tärisin jännityksestä ja ajatukset ei pysyny ei sitte ollenkaan kasassa. Mun oli oikeesti tosi vaikea mennä sinne luokan eteen pitämään esitelmää. 

Esiintymispelkoni takia multa jäi muunmuassa kasiluokalla lukudiplomin teko kokonaan, koska en halunnut mennä auditorioon koko koulun eteen sitä hakemaan. En myöskään seiskalla uskaltautunut hakemaan tukariksi ollenkaan. Monesti teki mieli mennä juttelemaan semmosille puolitutuille ihmisille, mutta usein se sitte jäi ku en uskaltanu. Kovasti myös halusin mennä ihmisten kanssa, jotka on yksin mutta en ennen ysiluokkaa tätäkään uskaltanut tehä. Niin paljon asioita, jotka jäi tekemättä esiintymispelon ja jännittämisen vuoksi. En vielä tuollon uskaltanut kohdata niitä mun pelkoja, vaan mielummin pysyin vaan mun mukavuusalueilla ja olin menemättä tilanteisiin, jotka ahdisti ja pelotti.


   
Se vaan on hassua, ku mulle on sanottu aivan hirveen monesti, että musta ei huomaa vaikka mua jännittäis tai pelottais paljo. Musta ei kuulemma huomannu, kuinka kamalan paljo mua jännitti (ja vieläkin jännittää melko paljon) esiintyä. Moni luuli yläasteellakin, että oon tosi rohkea ja semmonen ettei mua jännitä ollenkaan esiintyä, eikä he uskonut kuin jännitin ja pelkäsin just vaikka esiintymistä tosi paljo. Sen yleisön ei tarvinnu olla ollenkaan suuri, seki jo jännitti ja stressas vaikka oli vaan oma luokka siinä kuuntelemassa jos jouduin esittämään jotain tai olemaan syystä tai toisesta luokan eessä.

Muistan, kuinka ysillä mun luokanvalvoja tuli juttelemaan mulle, ja juteltiin just tuosta esiintymispelosta. Olin siis sanonu, että en taho mennä sinne auditorion eteen kevätjuhlassa, esimerkiks hakemaan just sitä lukudiplomia ( joka on mahollista suorittaa niin seiskalla, kasilla ku ysilläki). Hän kerto mulle, kuinka musta ei ikinä huomaa vaikka mua jännittäis ja ettei moni varmasti ees tiiä kuinka paljo mua oikeesti jännittää ja pelottaa esiintyä, ja muutenki olla se kaikkien huomion keskipiste. Hän pyysi vielä harkitseen mua, että pystyisinkö menemään sinne kevätjuhlasalin eteen kuitenki. Koska se ois mulle hyvää harjotusta ja auttais mua pääseen jännittämisestä eroon ja sitärataa.. Ja minäku vaikutin aina niin rohkealta ja reippaalta, että minusta oli vaikea uskoa että oikiasti jännitti niin paljo. 



Niinku varmaan tiiätteki, voitin itteni ja menin sinne eteen sillon päättäreissä. Useastikki. Hakemaan hymytyttöpalkintoa, kirjadiplomia, tukaridiplomia, niin ja sitte vielä kaikkien ysien kanssa tosiaan sinne eteen menin. Ja sain taas semmosta palautetta, että olin kuulemma ollu ihan rennonnäkönen siellä eessä, ei musta ollu näkyny ollenkaan että jännittää. Se oli tosi ihana kuulla.

Tuo oli jotenki aivan sairaan iso juttu mulle. Se anto mulle paljon lisää rohkeutta niinku tulevaisuudellekki, ku todistin itelleni että pystyn siihen. Mää pystyin siihen, vaikka en uskonutkaan että musta ois siihen. Se on vaan niin maailman paras tunne, ku voittaa ittensä. Mää oon nyt lähiaikoina, lähikuukausina, voittanu pelkoni ja jännitykseni monesti. Tehny asioita, joista pari vuotta sitte vaan unelmoin. Päivä päivältä se jännittäminen helpottaa ja tiiän, että joku päivä oon vielä paljon rohkeampi tyttö. Vaikka jännitän nykyäänki paljo, niin kokoajan mennään kuitenki parempaan suuntaan.



Lukio on kans rohkassu mua paljo. Kävin muunmuassa viimeviikolla kertomassa ysiluokkalaisille lukiosta, ihan siellä heidän luokan eessä. Mua jännitti kyllä ihan sairaasti sitä ennen ja olin aivan paniikissa ku semmoseen lupauduin, mutta se meniki sitte tosi hyvin. Puhuin paljon paremmin ku olin edes uskaltanu kuvitellakaan ja olin oma itteni, se naurava ja iloinen Sini. En se hiljainen ja pelokas tyttö, joka musta valitettavan usein meinaa tulla tommosissa tilanteissa. Olin koko loppupäivän niin onnessaan ku pystyin taas ylittään itteni ja kohtaamaan pelkoni. En ois ysillä ollessani uskonut, että näin pian pystyn nuinki suuren jutun mulle tekemään. Muistan, kuinka silloisista lukion ykkösistä (jotka vieraili meidän ysien luokissa) aattelin, että miten ihmeessä ne uskaltautuu tommoseen ja ajattelin, että en kyllä ite ikinä uskaltais.

Pikkuhiljaa tää loppukin esiintymispelko alkaa varmasti väistymään ja saan lisää itsevarmuutta esiintymiseen ja sosiaalisten tilanteiden jännityskin varmasti helpottaa ajan kanssa. Noiden pelkojen voittamiseen edesauttaa just se, ku pyrin menemään pois mun mukavuusalueeltani, kohtaamaan uusia haasteita ja tekemään juttuja jotka ei tunnu musta kivoilta tai miellyttäviltä. Se on avain siihen, että pääsen kokonaan yli siitä jännityksestä ja pelosta. Toki täytyy kuitenki muistaa, että liikaa en saa vielä vaatia iteltä, vaan täytyy kuunnella itteä, millon oikeesti on parempi jäädä jostain jutusta pois, esimerkiks just tommosesta tilaisuudesta jossa joutuu oleen melko suuren yleisön eessä.



Mutta musta tuntuu tosi hyvältä, ku nykyään osaan hyväksyä nää luonteenpiirteet ja ominaisuudet mussa. Vaikka vieläki kuitenki jännittää, niin oon oppinu elään senkanssa eikä se enään juurikaan mua häirihe. Enkä oo varmastikkaan ainoa, joka näiden juttujen kanssa painii. Tuntuu hyvältä sanoa, että oon vahva. Oon ylittäny itteni tosi monesti ja oppinu elään sen kanssa, että oon melko ujo ja jännitysherkkä. Vaikka se toki on välillä tosi inhottavaa, ku asioita jää tekemättä sentakia ku jännittää tai pelottaa esittää, niin siitä huolimatta oon tyytyväinen tähän tilanteeseen. Tää on osa nuoruutta (ja minua ittteäniki) ja varmasti ajankanssa helpottaa. Joillaki tätä jännitystä esiintyy just voimakkaampana, mutta toiset taas ei koe välttämättä ollenkaan tätä jännitystä ja pelkoa esiintymistä ja sosiaalisia tilanteita kohtaan.

Ja se hyvä puoli tässä myös on, että minusta ku ei tosiaan ulospäin juurikaan paljoa nää vaikka jännittää. Yleensä ne esitelmät ja muutki esitykset on menny hyvin, paljon paremmin mitä olin ennalta aatellut. Sisällä kuohuu se jännitys ja pelko, mutta ulospäin näytän rauhalliselta ja tyyneltä, lähes aina. Aion tästä eteenpäinki haastaa itteäni tilanteisiin, jotka vähän hirvittää ja jännittää. Aion voittaa itteni vielä monen monituista kertaa. Se on jokakerta yhtä uskomaton tunne, ku huomaa että jälleen tuli yks askel harpottua eteenpäin, kohti sitä rohkeampaa ja jännityksetöntä  (mikä sana :D..) Siniä.

Haluan sanoa vielä teille, jotka kamppailette esiintymispelon ja jännityksen kanssa, että älkää luovuttako! Kyllä se ihan varmasti helpottaa siitä ajan kanssa, vaikkei siltä nyt tuntuiskaan. Minä oon elävä esimerkki siitä, ettäku sinnikkäästi yrittää niin tuloksia syntyy varmasti. Älkää hävetkö sitä, että jännitätte ja pelkäätte esiintymistä tai tilanteita vaan kääntäkää se mielummin teiän vahvuudeksi. Jokaikine teistä on ihan yhtä arvokas, sama se onko toinen rohkeampi ja toinen taasen ujompi. Älä anna nuiden ominaisuuksien määrätä sun elämänkulkua, haasta ittes ja kohtaa sun pelkos. Ja se jännittäminen ja esiintymispelko on ihan normaalia, niin moni ihminen kamppailee just samojen ongelmien kans. Mutta kyllä niistä selviää, ihan varmasti! Tsemppejä ja haleja teille ♥ 

Huhu, tästä tuli kyllä ihan sairaan pitkä, niinku vähä ounastelinki alussa! Toivottavasti jaksoit kuitenki lukea loppuun asti:) Heitähän ihmeessä kommenttia ja kerro omia kokemuksia tai mietteitä, jota tää teksti (toivonmukaan) sinussa herätti!

14 kommenttia:

  1. Pystyn samaistua tähän ihan täysin! Jokaiseen sanaan, kirjotit taas niiiiin hyvin:)

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosi hyvin kirjotettu! Voin niin samaistua joihinki kohtiin!
    Ite en oo kyllä vielä päässy luokan eteen koskaan yksin. (oon ottanu nelosia yksin esiintymisistä, ei vaa pysty ku aina ennen esiintymispäivää saa illan itkee ja pelätä, vaikka kuin kaikki yrittää rohkasta yms.) Pari kertaa oon taas esiintyny ison yleisön eessä joka jännitti tosi paljon, mutta se oli jotenki helpompi ku ei tuntenu ku iha muutaman vaa. Luokan eteen on vaa nii vaikee mennä ku ne istuu niin lähellä ja vielä se että tuntee ne, tuntemattomille on vaa helpompi esiintyä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos !! Ja täytyy myöntää, että mullaki tuo luokan eessä olo on erittäin vaikiaa vieläki. Jännitän sitä tosi paljo! Jospa se kuitenki helpottuu ajan kanssa :-) paljon tsemppiä sinnekki, kyllä sää vielä joku päivä pystyt siihen, ihan varmasti!♥

      Poista
  3. Tämä oli hyvä teksti tärkestä aiheesta. Minua niin liikutti kuvaus itsesi voittamisesta, että tuli ihan tippa silmään! :) Niin käy minulle usein, kun näen ihmisen kasvavan tai tapaan lahjakkaan ihmisen.

    Kerron tähän pari muistoa itsestäni. Minä en myöskään ala-asteella viitannut (kertaakaan). En vaan halunnut, että huomio kiinnittyis minuun. Lukioon mennessä se alkoi helpottamaan. Minullekin oli esitelmien pitäminen hirveetä tuskaa. Luin aina suoraan paperista, mutta siltikään en muistanut tilanteesta mitään jälkikäteen. Ja mulla oli musiikistakin parina vuonna huono numero, kun kieltäydyin tekemästä laulukoetta, vaikka ois saanut yksinkin laulaa opettajan kanssa. Lukiossa meillä oli aika hyvä porukka, niin siellä sitten vähän rentoutui. Huomasin, että pystyin pitämään esitelmiä aiheista, jotka tunsin hyvin. Silloin en ainakaan pelännyt sitä, että joku kysyy jotain, mihin en osaa vastata. Pidin yhden esitelmän kitarankielistä :-D

    Vaikka ujous ja esiintymispelko sinussa pikkuhiljaa hellittääkin, niin toivon, ettet niitä ihan kokonaan saa karistettua :) Saattaa kuulostaa hassulta. Mutta minusta ujous on lahja, jota pitää vaalia. Ne, joilla ei sitä ole, eivät voi tietää miltä se tuntuu. Joten itse en halua siitä kokonaan eroon, se on osa mun persoonaa. Ja esiintymispelko. Siitä pääsin välillä kokonaan eroon, mutta se ei ollut hyväksi. Minusta tuli liian varma, en valmistellut esityksiä kunnolla ja en ollut henkisesti virittäytynyt esiintymiseen. On tullut sitten aika huonojakin esiintymisiä vedettyä. Kun ei pelota, niin ei se epäonnistuminen myöskään niin nolota, mutta tuo, minkä sinä todella hyvin kuvasit, jälkikäteen tuleva itsensä voittamisen tunne jää kokonaan kokematta. Eli toivon että sinullakin pieni ujous ja esiintymisjännitys säilyy =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippu, ku onnistuin herättään jotain mietteitä sussa tästä aiheesta. Ja voiettä, kuulostaapa tutulta nuo sinunki kokemukset! Ja oon tuosta viimesestä kappaleesta ihan samaa mieltä. Ei ujous oo mikään "paha" ominaisuus. Se on osa mua ja mun persoonaa ja mää koitan arvostaa sitä yhtälailla ku muitaki ominaisuuksia. Hah, vahvasti luulen että tää ujous ja esiintymisjännitys säilyy kyllä aina mussa, jos ei suurena niin ainakin vähäsen! :)

      Poista
  4. Ennin rohkee tyttö kirjoittaa jälleen todella hyvää tekstiä! Oon ylpee susta selviytyjästä, selvitään täällä mistä vaan! Tosi ihana, että kirjoitat näin monipuolista tekstiä. Nää herättää erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia, mikä on hyvä :)
    Sun kuvat on kyllä niin ihania <3 iloinen ja valovoimanen ystävä mulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Enni <3 Sydämiä ja haleja sinne mun prinsessalle, oot ihana! <3 Minä oon myös susta ylpeä, todella!

      Poista
  5. Tosi upee postaus! Ja mä muistan ku tehtii psykas sitä juttuu (en muista mitä) ja mentii luokkii tekee niit kyselyit, nii oltii kumpiki siin ovella sillee et "kumpi puhuu? Kumpi vie laput?" yms. :D Kyllä muaki pelotti aika paljo! :D oisit nähny ku olin ekaa kertaa konsertis ennen jouluu ja mun piti laulaa siel sun nimesi on maa ja sit ku se meni nii korkeel ja jännitti nii en oikee päässy sinne asti vaik normaalisti pääsen sinne ihan helposti. Ja hävettää ain ku äiti viel videoi sen esityksen ku mun ääni yhtäkkii vaa pettää ku lauloin liian hiljaa, siis se ääni ei vaa yksinkertasesti tullu :d no se oli silti hyvä et menin sinne ku aattelin eka et sanon et mul on kuumetta tms. :D no sit mun piti laulaa toi sama kymppiluokkalaisten ja amstalaisten joulujuhlas ja se meni paljo paremmin!! :D -riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Mäki muistan sen, ku tehtiin sitä psykologian tutkimusta! Hah, tehtiin muuten taas semmonen, tälläkertaa tosin lukiossa ja eri aiheet ja silleen, ja nyt olin jo vähä rohkeempi:-D Ja ihan mahtava että sääki oot kohannu sun pelkos ja näinollen rohkastunu! Oon ylpee susta, jee :) Ihan huippua ko uskalsit laulaa siellä ja nuissa muissaki tapahtumissa.

      Poista
  6. Mää luen vieläki sun kirjotuksii ja oot kertonu että tykkäät lukee ni sen huomaa sun kirjotuksista että sun sanavarasto on laajaa ja muutenki rakennat lauseet nii hyviksi!:) hui kauhia musta tuntuu hassulle että sääki osaat jännittää!:D blogin perusteella oon aatellu että oot nii rohkee ja et pelkää ja jännitä mitää mut näköjää se ei ookkaa aivan näin!:) mää oon samallainen ja tuntu koko tekstib ajan niinku oisit kertonu minusta:0 mua alkaa aina palelee hirveesti ku jännitän ja vaikka ois kuuma ni saatan täristä... mulla on tosi huono itsetunto ja pelkään kohdata ihmisiä.. koulussaki ahistaa käyä ku tuntuu että kaikki kyylää jne. Niin ahistavaa ja aina aattelen että pitäis puhua jonku kans tästä mutten saa sitä aikaseksi koskaan! Ja toi ittesä ylittämisen fiilis! Se on niin tuttua mulle silti koska joskus jos ylitän itteni ni se on niin mahtava tunne:) pelkään aina olla luokan edessä ja mua alkaa pyöryttää ja oksettaa ja pelottaa aina että pyörryn luoka etee jne. Tää on hirvee ongelma mistä tuskin koskaa pääsen yli!:( mut sun blogi piristää ja ehkä vielä jonain päivänä oon rohkeempi ku uskonkaan! Sitä päivää ootellessa..;) ja yks kysymys vielä:) että kiinnostaako ja vaivaako sua koskaan nimettömien kommenttien lähettäjät?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiettä, ihana jos tykkäät tästä mun kirjotustyylistä !! :-) Haha, hassua ko mulle sanotaan aika useinki nuin että oletetaan mun olevan tosi rohkea ja etten jännitä mitää, vissiin se ei sitte oikeestikkaa näy päällepäi että jännitän :-D Ihana jos pystyit samaistumaan tähän tekstiin, vaikka mukava ei ookkaan että jännityksestä ja esiintymispelosta sinäki kärsit :-(. Juttele ihmeessä jonkukanssa jos vaan suinkaan kykenet, luulen että se puhuminen vois helpottaa ees jonkuverran sun oloa! Ja luota ittees, varmasti pääset pikkuhiljaa sun pelosta ja jännityksestä yli♥ Paljon tsemppiä sinne!

      Ja kyllä mua kiinostaa, uteliasku oon..:D monesti pohdin kauanki, että kukahan siellä ruudun toisella puolella kirjottelee! Mutta ei mua silleen pelota tai niin, koska en kuitenkaan kerro mitään semmosta, mitä en vois kasvokkain ja tuntemattomillekki kertoa. Toki silleen vaivaa ku just haluais tietää että kuka siellä oikeen kirjottaa:D haha saa tulla kertoo jos vaa haluaa että kuka siellä kirjottelee, sittepähä ei vaivais enään;-)

      Poista
  7. Mulla on esitelmä ja mua jännittää ihan hirveesti 😩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei, mutta mää pidän sulle peukkuja! Kyllä se hyvin menee. :-) Varmasti selviät kunnialla siitä, mää tsemppaan täälä sua!

      Poista

Kiitos kommentista!❤